10.7.2015

Elämänmuutos


alku

Moi kaikille! Mulla ois teille niin paljon asioita mielen päällä, mutta aloitetaan vaikka tällä elämämuutoksella joka alkoi virallisesti heinäkuun alusta, eli palasin työelämään ja vieläpä uuteen ihanaan liikkeeseen. Varmaan jokainen töissä käyvä ihminen tietää kuinka paljon ne lohkaisee päivän tunneista, joten blogille jää vieläkin vähemmän aikaa. Tavallaan asia harmittaa hieman, mutta ehkä vain tämän pienen hetken, sillä olen niin innoissani uusista tuulista, etten ole paljoakaan kerennyt miettimään näitä asioita.

 Vastaamattomat blogikommentit kolkuttelee mielessä, mutta olen pyrkinyt olemaan itselle armollinen ja vastaan niihin sitten, kun on oikeasti sellainen hetki. Tosi hyviä kannanottoja laitoitte siihen "älä koskaan muutu" postaukseen. Kiitos niistä!


Alkuper DSC_2416 alkuper2

Luulen, että sitten kun pääsen kunnolla tähän työarjen rytmiin, niin paluu blogijuttuihinkin alkaa uudestaan. Illat tahtoo venyä melko pitkiksi, sillä tottakai minun pitää lapsikin hakea päivän päätteeksi hoidosta ja touhuta ilta hänen kanssaan. En oikeastaan vielä ihan tiedä miten saisin bloggauksen sujumaan, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa.

En ole koskaan katunut bloggauksen aloittamista ja tästä on tullut osa mun elämää. Tämä on ollut kyllä niin miellekästä tekemistä näiden kotona olo vuosien lomassa, jolloin olen hoitanut lasta kotona. Välillä tämä harrastus on kyllä vienyt paljon aikaa ja nyt kun asiaa rupeaa näin jälkeen päin miettimään, niin oikeastaan ihan liikaa. Ehkä olen ottanut tämän touhun jopa turhan vakavasti ottaen huomioon sen, ettei tästä tosiaan niitä euroja paljoakaan kilise. Toki olen hyötynyt blogista rahallisesti yhteistyö kumppaneiden kautta, mutta ei se silti ole sama asia kuin ihan virallinen palkka.

Tykkään tästä touhusta silti niin paljon, että aivan hyvin voisin kuvitella tekeväni tätä vaikka sivutyönä joskus, jos siihen olisi mahdollisuus. Eihän sitä koskaan tiedä. Harmittaa mikäli ihmiset ajattelee bloggauksen olevan jotenkin turhanpäiväistä hommaa, sillä ei se ole. Se voi olla monelle jopa henkireikä arjen keskellä. Osaan arvostaa myös ammattibloggaajia entistä enemmän, sillä voin vaa kuvitella kuinka paljon heillä menee aikaa leipänsä eteen. Ja tosiaan, vain kovalla työllä pääsee huipulle.


DSC_2418 alkup

Näistä ammattijutuista puhee ollen tällä hetkellä mulla on niin ihana työpaikka ja intohimo kauneudenhoitoalaan on suorastaan puhkennut kukkaan. Rakastan omaa ammattiani ja halu palvella ja tuottaa iloa ihmisille on varmaan verissäni. Samalla toki pääsen toteuttamaan työssäni sitä luovaakin puolta.

Ajatteleeko kukaan kuinka lähellä meikäläiset työskentelee erilaisten ihmisten kanssa? Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja vuosia alalla olleena ihmistuntemus on kasvanut entisestään. Itse ajattelen niin, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas. Parhaimmillaan voin tukea jopa asiakkaan terveyttä ja itsetuntoa.

Tulipahan taas asiaa blogiin ja on oikeasti hyvä mieli kaikesta. Elämänmuutos vaatii silti aina hiukan sopeutumista.

Olen tietoinen ja hyväksyn, että arki muuttuu.



DSC_2440

Ihanaa viikonloppua!

20 kommenttia :

  1. Tottakai täällä ymmärretään, että asiat tärkeysjärjestykseen:)! Ihanaa että oot viihtynyt uudessa työpaikassa<3

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla siusta Tania, ja kiva kuulla myös että työt ovat alkaneet hyvin! <3 Ymmärrän ihan täysin että aikaa blogille ei aina ole, ja se on ihan ymmärrettävää! Varsinkin töiden jälkeen ei aina edes jaksa avata koko konetta, saatika alkaa käymään läpi kuvia ja kirjoittamaan blogipostausta. Ja siulla vielä kun on oma lapsi ja perhettä, niin tottakai vietät heidän kanssaan aikaa! :) Älä huoli, kirjoitat aina kun siltä tuntuu ja ehdit, ei me lukijat täältä mihinkään kadota ;) Olet huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanaa saada tämä palaute sinulta Tuuli! <3 Noin minä juuri koitankin ajatella. Mahtavaa myös kuulla, että pysytte mukana vaikka blogi tahti olisikin välillä hieman hidasta :) Kiitos sinulle hurjasti Tuuli. Merkkasi mulle hyvin paljon nämä sinun sanat! <3<3

      Poista
  3. Tietysti me ymmärrämme kuten Emilia sanoi! Ja sitä paitsi, ei pidä unohtaa muuta elämää, muuta maailmaa netin vuoksi:) Sitä kannattaa tehdä silloin kun ehtii, ei pidä ottaa liian vakavasti tai stressata. Mennä omaa tahtia.
    Ihanaa että oot viihtynyt uudella työpaikalla! Sulla on kyllä unelmien ammatti, asiakaspalvelua ja omaa luovuutta, just sellasta mitä minäkin tahdon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olet ihana Kata!! <3 Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen ja blogi hommissa menen kyllä omaa tahtia, sillä tämä on vain harrastus, joten sen mukaan sitten :)

      Kauneudenhoitoala on kyllä unelmien ammatti! <3<3<3

      Kiitos sinulle!! :*

      Poista
  4. On niin ihanaa, että oot saanut itsellesi mieluisan työpaikan ja älä ota turhaa stressiä blogista. :) Kaikki luultavasti ymmärtää, että jos käy kokopäivä työssä, niin bloggaamiselle jäävä aika on aika rajattua, kun työn lisäksi on kaikkea muutakin elämää. Itselläkin vähän bloggaustahti hiljentynyt kesän myötä, kun tuntuu itselläkin vähän vaikealta aina opiskelija-arjen (joka on melko vapaata:D) jälkeen siirtyä perusduunari-arkeen.

    Tsemppiä sulle uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Varailen kyllä joskus sulle aikaa, kun tarttee päästä kosmetologille kaunistautumaan ja hemmotteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rennoin mielin oon koittanut tämän blogin suhteen olla :) Postailee silloin, kun oikeasti aikaa ja asiaa :D Tai no asiaahan varmasti ois vaikka kuinka paljon :DD En kuitenkaan halusi tätä touhua lopettaakkaan :O

      Työarki rajoittaa kyllä paljon harrastuksia ja vapaa aikaa, mutta kiitollinen saa olla, että niitä on :)

      Ois huippua saada sinut asiakkaaksi joskus <3

      Kiitos kommentista Emmi!! <3

      Poista
  5. Ihana että työhönpaluu on tuntunut mielekkäältä ja sulla on ilo palvella asiakkaita. Sen kyllä huomasi tekstistä miten sen kirjoitit. Ja kun puhuit siitä miten jollekkin blogi on henkireikä niin olen itse kokenut blogin antavan enemmän kuin olisin arvannut. Tää on niin kivaa että tästä luopuminen olisi vääryys. Toki asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta mä tuun ainakin pysymään sun matkassa. Hieno teksti ja upeat kuvat. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tulet pysymään aina matkassa, vaikkei asiaa tuliskaan niin usein. Kyllä bloggaus on ihana harrastus!! :)

      Kiitos Jenna :) <3

      Poista
  6. Tiedän tunteen! Arjen alkaessa kuviot menee aina vähän uusiksi. Mutta kyllä se sopiva tahti taas löytyy, kun vaan antaa aikaa itselleen. Ihana kuulla että viihdyt töissä noin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, näin se on!! Kiitos Salla! <3<3

      Poista
  7. Kaunis teksti ja ihana, että olet löytänyt itsellesi mahtavan työn sekä ammatin! <3 Miulla blogipäivitysten "aikatauluttaminen" auttoi hurjan paljon muun ajan järjestämisessä. Eli tiettyinä päivinä teen postaukset töiden ym. jälkeen, loppuaika menee töissä, perheen kanssa ja harrastuksissa. :) Monesti blogiin saa uppoamaan ihan hullusti aikaa, mutta säännöllinen postausrytmi ja postauspäivät toimivat itselläni ja auttoivat priorisoimaan kaiken muun "järkevämmin", eli niin ettei blogi vie liikaa aikaa muulta elämältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vois kokeilla itekkin jotain aikataulu juttua tämän bloggauksen kanssa!! Vois toimia oikeast!! :) Kiitos vinkistä Milla ja mukavaa kun jätit kommenttia :) <3

      Poista
  8. Tsemppiä työelämään ja ihanaa että viihdyt siellä :)

    VastaaPoista
  9. Onnea uuteen työhön!! <3 Jännittäviä aikoja! :) Tuo on niin vaikea asia, itselläkin tekis ihan kauheasti mieli panostaa blogiin, mutta jotenkin kaiken muun jälkeen sille ei jää aikaa kuin joinain hassuina päivinä hetki sieltä ja toinen täältä.. Silti en missään nimessä halua sitä lopettaa! Koko ajan odotan sitä hetkeä kun on sille enemmän aikaa.. Ehkä se vielä tulee tai saan järkättyä asiat niin, että sille on enemmän aikaa! Nautit nyt uusista tuulista, etkä anna odottavien kommenttien vaivata! Me lukiat ymmärrämme kyllä ja ollaan vaan onnellisia sun puolesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanaa saada sulta kommenttia Karoliina!! Tuli hyvä mieli noista sun tsemppaavista sanoista ja ennen kaikkea siitä, että te lukijat ymmärrätte<3 Se pitää vain hyväksyä, ettei ole niin paljon aikaa panostaa tähän, mutta en aijo kyllä ihan hevillä tästä luopuakkaan!!

      Ja kiitos!! :`)

      Poista
  10. Ihanaa miten rakastavasti puhut työstäsi. Tuohon minäkin tahdon, joskus tehdä työtä josta tuntuu ettei mene 8h päivässä harakoille, vaan oikeasti töihin on kiva mennä. Sellaista ei vielä ole ollut, toivottavasti uusi ala tuo sen mukanaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jessica!! <3 :) Toivottavasti sinäkin pääset työskentelemään sitä alaa josta tykkäät ja jonain päivänä työpaikkaan jonne on mukava mennä!! <3

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!