2.3.2015

Vaaleanpunainen takki


Vaaleanpunainen takki Takki/SHEINSIDE täältä!, Huivi/HOUSE, Korvikset/GLITTER, Housut/HALONEN, Laukku/LIU JO, Kello/GUESS, Pöllökoru/GLITTER

Heissan blogiin ja ihanaa maaliskuun alkua kaikille. Blogin puolella on ollut hiljaista niinkuin huopatossutehtaalla liittyen yksityiselämääni. Elämä ei aina kysy lupaa, tai varoita etukäteen surullisista asioista. Elämä antaa paljon, mutta myös ottaa. Kuten olen aikaisemmin kertonut, niin jätän tietoisesti asioita pois suojellen läheisiäni ja sitä omaa henkilökohtaista elämää, joten en aijo avata asiaa sen enempää. Koko helmikuu on ollut kuitenkin hyvin raskas.

Mikä väri piristää, kun mieli on maassa? Koetko sinäkin, että väreillä on suurempi merkitys? Olenko jo kertonut kuinka rakastan vaaleapunaista? Rakastan sitä kynsissä, huulissa ja nykyisin näköjään myös vaatteissa. Nuoruudessa mulla olikin vaihe, kun kaiken piti olla pinkkiä ja tyttömäistä, mutta se meni kuitenkin ohi. Rauhalliset maanläheiset värit löysivät tiensä uudestaan vaatekaappiini.

Tämä uusi kevät takkini on niin suloisen värinen etten voinut vastustaa sitä, kun selailin Sheinsiden
valikoimaa viikkoja takaperin. Takkia löytyy myös eri väreissä. Liekkö kyse nyt sitten lähestyvästä kolmenkympin villityksestä vai mistä, mutta kyllä -vaaleanpunainen on hiipinyt takaisin tämän tytön tyyliin. Tervetuloa kevät!

Pinkki takki

Maaliskuu starttasi käyntiin Annan kanssa, joka on ottanut kaikki nämä kuvat käyttäen uutta Canonin EF 50mm f/1.8 II -objektiiviaan. Huomaatteko eron? Anna myös muokkasi nämä niin ihanasti, että tuijotin kuvia vaan suu auki, että voinko tuo ylipäätänsä olla edes minä, heh. Sillä tytöllä on silmää kuvailuille ja hänen harmoonisesta  Nana`s blogistaan löytyy lisää kauniita kuvia joita kannattaa käydä kurkkaamassa. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhtä ihanaa pullan kuvaa, joka taisi olla hänen viimeisimmässä postauksessa päätähtenä. Menkää katsomaan, niin tiedätte mitä tarkoitan! Pullakin voi olla kaunis.

Olen saanut paljon kehuja blogini kuvista, mutta suurin kiitos niistä kuuluu miehelleni, joka siellä kameran takana yleensä häärää. Minun blogi ei olisi varmaan edes pystyssä ilman häntä. Välillä tuntuu, etten itekkään pysyisi pystyssä ilman miestäni. Eilen meinasin ihan liikuttua hänen auttaessaan vähän vanhempaa miestä auton käynnistyksessä, vaikka hänellä olisi ollut meno seuraavaan paikkaan. Ajattelin siinä, kuinka huomaavainen ja kiltti ihminen hän on. Minun mies!


Ray Ban
Sheinside takki. Liu jo laukku 16682745575_0e89536933_o Valkoinen huivi Anna

Suloista maaliskuun alkua kaikille. Mitäs tykkäätte asusta? Onko teillä lempiväriä?

Suuret kiitokset Annalle kuvista!
 * postaus sisältää mainoslinkin

102 kommenttia :

  1. Tosi upeita kuvia ja on kyllä valtavan kaunis mallikin! :) täällä on sama juttu, värit antavat kyllä energiaa! Mulla pinkki on jo pitkään ollut suosikki mutta nyt viime aikoina vaihtelu on virkistänyt ja vaatteissa ja asusteissa piristää myös minttu.. Ja keltainenkin piristäisi, mutta sitä ei mulla olekaan! Huulilla kuitenkaan ei ole pinkin voittanutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ihana!! <3 <3 <3 Kyllä pinkki on pop! <3 Tulee itellekki niin tyttömäinen fiilis ku pukee jotain näin suloisen väristä päälle :) Kiitos paljon Kirsi kehuista ja kommentista! :*

      Poista
  2. Upeita kuvia rakas :)<33 niin kaunis!! Ja tuo takki on niin täydellinen!! Sopii sulle sairaan hyvin <3 just sama tulossa minullekkin! Olihan se pakko tilatata ku viimeksikin emmin tämän ja sen turkoosin väliltä ;) sun elämässä on kyllä tapahtunut kovia, mutta tästä entistä vanhempana eteenpäin <33 Muista että voit puhua mulle jos tuntuu siltä :* haluan olla edelleen sun tukena <3 oot ihana! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, että katottiin just tuota samaa takkia silloin :) Hih, mehän ollaan sitten ihan samiksia, ku on nuo samanlaiset Liu jo laukutkin :) Vaaleanpunainen ja beige passaa kyllä hyvin yhteen! Kiitos kovasti Emilia! <3 Kyllä tämä elämä vielä joskus antaa hymyilyn aihetta. Kesäänkin enää muutama kuukausi.. :`)

      Poista
  3. Toiseksi viimeinen kuva susta on aivan ihana! Eron kyllä huomaa :) Milläs sää muuten itse kuvaat? Ja toivottavasti maaliskuu nyt sitten helpottais eikä olis enää raskasta! Kyllä ne asiat aina ratkeaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anni! <3 Mulla on itellä Nikonin s1 kamera ja kauko objektiivilla otetaan yleensä asukuvat. Ja minäkin toivon, että kevään mittaan tietyt asiat helpottais ja suru olisi kevyempi kantaa :`(

      Poista
  4. Vau, on kyllä ihan uskomattoman kauniita kuvia<3 Vaaleanpunainen takki on aivan upea, sopii sulle todella hyvin! Vaaleanpunainen on itse asiassa mun lempivärini ja oon pitkään katsellut tollasia vaaleanpunaisia takkeja, mutten oo ainakaan vielä sellasta ostanut. Jotenkin pelkään, etten osaisi yhdistää sitä mitenkään kivasti, mutta toi sun asukokonaisuus ainakin hipoo täydellisyyttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin toinen vaaleanpunaisen ystävä <3 Oon itekki aatellut, että takin kuuluisi olla aika neutraali johon on helppo yhdistellä muita värejä. Värikkääseen takkiin voi laittaa taas jotain hillitympää väriä asusteisiin, kuten ite laitoin takin kans valkoisen huivin. Toisaalta ihan samanlailla siihen oikeastaan voi yhdistellä mitä vaan, jos haluaa :) Kiitos hurjasti sinulle kuvien kehuista. Anna on taitava kuvaaja <3

      Poista
  5. Vooi Ihana Tania, sun kirjotuksia ehti jo kaipaillakin ! Kauniit kuvat ja ihana hempukka takki. Söpö keväinen ulkoasukin blogiin on tullut nam ! Tsemppiä sulle sinne ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö?! :`) Voi miten lohduttavaa kuulla, et sie täällä odotat <3 Ja olen pikku hiljaa muutellut blogin ulkoasuakin vähän hempeämpään suuntaan kevään kunniaksi! Kiitos paljon, kiva kuulla, että tykkään :*

      Poista
  6. vai enkä vaan oo huomannut vaaleanpunaista väriä blogissasi apua .. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, aika vasta mä tämän olen muuttanut :P

      Poista
  7. Tuo takki on ihana, tekisi niin mieli itsekin hankkia vaaleanpunainen takki kevääksi! :)

    Toivottavasti maaliskuu on parempi kuin helmikuu, tsemppiä sinne Tania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin suloinen!? <3 :`) No ehdottomasti hankit, eihän tätä väriä voi vastustaa <3 Kiitos sinulle Emmi :*

      Poista
  8. Tuo takki on niin NAM! Harmi kun mulle ei oikein vaaleanpunainen käy kun olen niin kalpea. Sillä haluaisin kyllä käyttää vaaleanpunaista :D Mutta sinulle se sopii tosi kauniisti :) Osaat olla niin luonteva kuvissasi <3 Ja hei, tuo meikki on aivan ihana! Voisitko tehdä jotain step-by-step postausta tuosta meikistäsi, silmä- tai koko meikistäsi?

    Tiedätkö, mä ihan liikutuin kun noin nätisti puhuit sun miehestäsi. Hienoa, että sinulla on rinnalla sellainen ihminen, joka tukee sinua, niin blogisi kanssa kuin elämässä yleensä <3 Voimia sinulle Tania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo on vähän semmonen karamellin värinen, et melkeen vois syödä :P No oletko ihan varma, ettei muka passaa vaalenapunainen? :/ Minusta kai se passaa kaikille naisille ja laittaa kasvot hehkumaan :D Olipa kiva, että kiinnitit huomiota tuohon meikkiin, sillä olin siihen itekki tosi tyytyväinen ja kaverikin kehui miten nätti se on. Silmämeikissä ei itse asiassa taida olla muuta kuin siniharmaata rajauskynää ja ripsaria...pikkusen taisin sipaista liikkuvalle luomelle hopeaa luomiväriä. Tuo meikki postaus kuulostaa kivalta, minäpä pistän korvan taakse! :)

      Täytyy kyllä sanoa, että mulla on mitä ihanin elämänkumppani rinnalla ja kaikin tavoin yritän olla myös hänen tukenaan joka asiassa vuoden jokaisena päivänä.

      Kiitos Maaria kivasta kommentista! <3 :*

      Poista
    2. Tai sitten en ole löytänyt Sitä Oikeaa vaaleanpunaisen sävyä :D Minkä merkin rajauskynä on kyseessä ja mikä on sävyn nimi? Aivan ihana!! <3

      Poista
    3. Tuo on Sothys -merkkinen rajauskynä jota voi ostaa hoitoloista, joissa tuota tuotesarjaa käytetään :) siinä ei enää näkynyt sävyn nimeä enkä muista sitä :(

      Poista
  9. Toivotaan, että maaliskuu on myötämielisempi ja voimauttaa valollaan! ❤ Ihan mielettömän kauniita kuvia ja sulle sopii tosi nätisti kyllä tuo vaaleanpunanen takki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, toivotaan parasta <3 Kiitos paljon Emma kehuista. Sinun kommentit saa minut aina niin hyvälle mielelle <3

      Poista
  10. Voi ihana asu, oot todella kaunis ! <3 jaksamisia sinulle sinne ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, kiitos sinulle!! :`) Ihanaa kun jätit kommenttia! <3

      Poista
  11. Aivan ihana takki, rakastuin!♥ Mullakin lähti tilaukseen joku aika sitten uusi kevät takki ja ylläri sen värinä on hento roosa!:D Toivottavasti maaliskuu on parempi kuin helmikuu, tsemppiä sinne Tania!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin hyvältä tuo hento roosa!! Innolla odotan asukuvia siitä! <3 Taitaa ollakkin värikäs, tai vaaleanpunaiseen sävyyn menevä takki se tämän kevään juttu :) Mun on varmaan pakko saada joku beigen värinen hiukan paksumpi takki vielä kevääksi, kun trenssillä ei vielä tarkene..tai sitten pidän tuota pinkkiä :) Kiitos kovasti Viivi, kyllä tämä tästä <3

      Poista
  12. Aivan suu loksahti auki, kuinka kaunis nainen oot, Vau!♡♡ Upeita kuvia ja niiin ihanan värinen tuo takki! Sopii sulle täydellisesti! :)

    Tsemppiä ja auringonpaistetta arkeenne! Kyllä asioilla on tapana järjestyä, vaikka välillä elämä potkii päähän ja kovaa..♡ Olen ainakin itsessäni huomannut että surullisten asioiden keskellä sitä myös oppii itsestäänkin paljon uutta ja oppii myös arvostamaan niitä hyviä asioita ja hetkiä elämässä.. Voimia teille!♡☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiks, miten ihana kommentti Maria, en kestä! :`) Kiitos hurjasti! <3

      Tuo on kyllä totta, että vaikeiden asioiden keskellä näkee asiat aina vähän eri valossa ja jotkut jutut saa ihan uudenlaisen merkityksen, tai ainakin niitä rupeaa ajattelemaan tai arvostamaan erilailla. Kauniisti siis ajateltu! vielä kerran... kiitos! <3

      Poista
  13. Nä on järjettömän upeita kuvia :) Jäin tölläämään tuota kakos kuvaa oikeen ajan kanssa.Jotenkin sulla on niin hyvä ilme siinä etten osaa sitä edes kuvailla.Toivottavasti teillä on kaikki hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no niin muute onki,.. vähä semmonen veikeä ilme? Oisko oikee sana kuvaamaan tuota? :`D Kiitos sinulle ihanuus kehuista! <3 :*

      Poista
  14. Oi kuinka kauniita kuvia ja ah tuo takki <3 Viime aikoina olen hurahtanut takkeihin aika pahasti ja tuo on kyllä kovasti mieleeni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kerhoon :D mustakin tuntuu et koko ajan pitää saada joku uus <3 <3 :D Kiitos paljon!!

      Poista
  15. Sulla on niin nätti tuo ihon sävy, että vaaleanpunainen pukee sua kauniisti. Olet kyllä niin kaunis. Munkaltaisella pullataikinan värisellä ihmisellä hempeä vaaleanpunainen näyttää korkeintaan groteskilta - kokeiltu on! :D Ehkä sen takia blondit näyttävät suosivan mustaa, haha.

    Mutta toivottavasti mieli piristyy kevään mittaan, mitä nyt onkaan meneillään. Tsempit sinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa repesinkö tuolle sun pullataikina vertaukselle!? :"D senkin hupsu. Tosiaan, en oo ajatellut miten vaaleanpunainen sopii ihan vaaleille.. Mielestäni kuitenki iha hyvin riippuen missä muodossa sitä käyttää.. ja miten :) Kiitos sinulle kehuista Veera! Olet niin ystävällinen!

      Poista
  16. Tosi upeita kuvia! :) Tosi kaunis tania! <3 Tuo takki sopii sulle täydellisesti ja pukee sua hyvin! :) Ja nuo aurinkolasit on tosi coolit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua, vähänkö oot :* kiitos Mia!! <3

      Poista
  17. Ihana tuo takki !!!<3 Ja tosi hyviä kuvia susta:) Ja ihana kuva Annastakin<3

    VastaaPoista
  18. Siis en kestä sua! :D Miksi oot noin ihana ja kaunis? Oikeasti. Terveisin Petteri Punakuono punaisine nenineen.. Kuulit varmaan puhelimessa äänestäkin kuin on pää täynnä räkää :D
    Mutta ihan loistavia kuvia, näkyy todellakin Annalla olevan oikeen viimesen päälle objektiivi! Mutta toki sinä siellä linssin edessä saat näistä kuvista näin upeita ;) Oot niin kaunis! Tuo takki on ihana sun päälle, ja mää jäin mollottaan erityisesti sun hiuksia!! Varsinki ekassa kuvassa, VAU! ♥ Mun tekis mieli lässyttää hirveet rakkausrunot tähän ku oot niin kaunis näissä :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi mun Vimpula mikä ihana kommentti. Hymy huulilla tätä luin koska tiiän, että tarkoitat aina mitä sanot! <3 Tuossa ekassa kuvassa on kyl hiukan tuulitukka, Heh.. mut se tuo kyl semmosta elvyttää kuvaan :D Ihana rakkausruno! KIITOS KAUNIS!!!! <3

      Poista
  19. Upeita kuvia susta! Sun hymy tarttui tänne näytön toisellekin puolelle tuosta kuvasta, jossa katsot kelloa.:) Aurinkoista maaliskuuta ja valoisaa mieltä sinne! <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Saana, et hymy tarttui sinnekin. Kiitos paljon :*

      Poista
  20. Siis VAU! Aivan ihastuttavia kuvia susta! <3 Oot sellanen kaunotar, että huhhuh! Ihana asu ja toi takki on myös niin magee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä toinen kaunotar kommentoi! :* Super iso hali sinne ruudun toiselle puolelle. Kiitos!!! <3 <3

      Poista
  21. Ikävä kuulla, että helmikuu on ollut suruineen raskas, toivottavasti nyt maaliskuu olisi parempi <3

    Nämä kuvat on niin upeita, Anna on kyllä taitava kuvaamaan ja varsinkin kuvankäsittelyssä, osaispa ittekki noin hyvin! Kuvankäsittelytaitoja vois kyllä vähän harjoitella. :) Oot todella kaunis näissä kuvissa ja tuo takki on niin ihanan hempeän suloisen värinen. Ihailen niitä, jotka osaa käyttää muutakin kun mustaa takeissa, koska itse aina päädyn tylsästi siihen mustaan vaihtoehtoon päällysvaatteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kyl niin varma valinta ja sopii niin monen värin kans ja on lisäksi tosi tyylikäs :) Kiva kuulla, että kuvat on upeita ja kiitos hurjasti kehuista! :") Mulla tekis mieli itelläkin jotain uutta objektiivia ja vois noita kuvan muokkaus juttujakin harjoitella :)

      Poista
  22. Tania VAU! olet ihan älyttömän kaunis noissa kuvissa!! <3 vaaleanpunainen on selvästikin sinun värisi, tosi hyvältä näyttää :) harmi kuulla ikävistä asioista, tsemppihali<3 ihanaa kevättä kuitenkin sinnekin suuntaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on kuulunut kyl aina mun lemppareihin ja jos joku väri pitänyt vaatteisiin valita niin se hyvin usein just pinkki :) Kiitos sinulle ihanuus kommentista. Senkin ihana :*

      Poista
  23. häikäisevän kauniita kuvia Tania<3 olet upea nainen, ja sinun mies myös! pidä hänestä kynsin hampain kiinni<3 mie kans lähes joka päivä yllätyn siitä, kuinka kiltti ja ihana oma miekkoseni on! :) on se ihana tunne, kun vierellä on joku joka oikeasti välittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, sanoppa muuta. Rakkaus on ihana asia ja tunne! :") Oiiii, että ihan häikäisee.. Oletko noin ihana!?? Kiitos paljon! <3

      Poista
  24. Hienoja kuvia ja söpö takki! Ihastuin myös pöllökoruun :) Kaikkea hyvää sinulle Tania! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, että kiinnitit tuohon suloiseen pöllökoruun huomion. Se on kyl söpö <3 Kiitos Tinja <3

      Poista
  25. Voimia sinne, mistä asiasta ikinä kyse onkaan. <3 Aina ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ! Vaaleanpunainen on aina ollut lempivärini ja tämän postauksen värimaailma iski siis syvälle sisimpääni :D Aivan ihana takki ja kokonaisuus, sekä upea sinä! Itselläni oli myös jopa paha-asteinen vaaleanpunaiseen hurahdus nuorena ja mulla oli jopa pinkki telkkari, mutta onneksi se vaihe rauhoittui aikuistuessa , mutta kyllä se vaaleanpunainen iskee ikuisesti! On se niiin söpö ja ihana väri. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jasmina, että ihan pinkkiä telkkaria myöten vähänkö huippua!!! :) Mulla se oli lähinnä vaatteissa mut toisaalta, maalasin yhden asunnon seinätkin vaaleanpunaiseksi, eli pistin vähä paremmaksi :P Kiitos paljon kehuista. Sin kommentit piristää aina!!! <3 <3

      Poista
  26. Kauniita kuvia Anna ottanut, pinkki kuuluu kans omiin suosikkeihini - ainakin sellainen vaaleahko. ;) tsemppiä Tania paljon, ei voi muuta kuin toivoa, että maaliskuu olisi sinulle parempi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään erityisesti juurikin semmoisesta hempeästä :) Ja vanha roosa on myös nätti. Kiitos Elisa! <3 <3

      Poista
  27. Voi kuinka upea sä ootkaan! <3 Sulla on niin herttainen hymy! Pinkki sopii sulle tosi hyvin ja on oikein ihana raikas sävy kevääksi :) Suloista maaliskuuta :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla kehuja hymystä! :* Kiitos paljon sinulle Roosa! Siulla on kaunis nimi :)

      Poista
  28. Eikä miten upealta näytät!! <3 Ja tuo takki! Rakkautta! Rakastan vaaleanpunaista, ja itselläkin hankinnassa tuontyylinen takki<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevääksi tuo onkin oikeen raikas valinta!! <3 Ja varmasti sopii sinullekin niin hyvin <3 <3 Kiitos Iina! :)

      Poista
  29. Vo voihan KAUNISTUS!!!! Siis miltä sä näytät, ihan älyttömän upeelta. Mä katsoin suu auki tätä muistaakseni instassa. Ja huhhuh mikä rakkaustakki. Mä en ikinä voi älytä miten hyvältä sä näytät, ja hei miten hyvältä vaaleanpunainen ja kultainen näyttää ♥ Asun voisin pukea samantien itsenikin päälle, täyttä rakkautta. Paras mitä oon sulta koskaan nähnyt ♥
    Tuollaista takkia oon himoinnut pitkään, oon niin vaaleanpunaiseen nyt hurahtanut:D Toivottavasti löydän tollasen ihanuuden itselleni joskus ♥ Tuli aika sekava kommentti mutta se on kyllä ihan sun syytäsi, nämä täydelliset ja kauniit kuvat sai mut sekaisin::)
    Ihanaa maaliskuuta sullekin ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut lainkaan sekava ja tekstin pointti tuli hyvin selville. Sielläkin toinen vaaleanpunaisen ystävä <3 Ai että teki hyvää kuulla nuo sanat sinulta ja vieläpä se, että tämä ois kaunein asu kaikista. Ihana olet, senkin upeus!! Toivottavasti sinnekin löytyy joku suloinen kevät takki <3 Kiitos paljon :")

      Poista
  30. Upea sinä ja ihana takki! <3 toi olis just sellainen, mikä on pakko saada!

    VastaaPoista
  31. nää on ihan mielettömän upeita kuvia!!<3 katselin näitä pitkän aikaa :D ihana takki ja sä näytät todella kauniilta! ikävä kuulla että sulla oli raskas helmikuu :/<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau mikä kommentti. :') Kyllä tämmöinen palaute antaa hymyn huulille pitkäksi aikaa. Onneks mulla on blogi ja teidät! Nöyrä kiitos sinulle! <3

      Poista
  32. Vau, upeita kuvia! Ja tuo takki, no arvatenkin mun mielestä se on mielettömän IHANA!

    Paljon voimia sinne, ikävä kuulla että siellä on ollut rankkaa. Päivä kerrallaan pitää vaan nyt edetä, ei siinä oikein muuta voi. Iso tsemppihali täältä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppihali tuli perille! :) Kiitos paljon sinulle. Ja Heh tuo takki on kyllä niin Reettamainen :*

      Poista
  33. Niin upean värinen takki!<3 Tykkään myös näistä asukuvista:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  34. Voi miten kaunis ja sie! <3 Todella hyvin sopii siulle nuo asun sävyt ja hienot ovat kyllä kuvatkin, ihan tulee kasvot ja erityisesti silmät niin hyvin esille. :) Voi toki johtua muustakin kuin kuvista, mutta ihania nämä ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. <3 Miten ihana kommentti. Mä luulen et nuo värit vaikuttaa paljon siihen miten esim silmät tulee esiin. Olipa kiva kuulla kehuja kuvista.

      Poista
  35. Oot kyllä niin kaunis ja upea! ♥ Vaaleanpunainen takki sopii sulle myös ihan mielettömän hyvin! Nyt täytyy itekin alkaa hamstraamaan kaikkea vaaleanpunaista kevääksi ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on kyllä suloinen ja keväinen väri! Kiitos Minna! <3 <3

      Poista
  36. Oi nää on Tania aivan ihania kuvia susta!!! Oot niin hehkeenä näissä ja mun mielestä sopii erittäin hyvin yhteen tuon takin, sun hiusten ja meikin väri! <3 Kauniiiiis! <3

    ps. mullakin on hennon vaaleanpunainen takki -oikeestaan samanlainen kun Paulalla! En olis kans koskaan uskonut sen mallista saatika väristä takkia koskaan kotiuttavani mutta ah että tykkään siitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä muistan sen Paulan takin ja oon aina ihaillut sitä <3 Mäkin ihan yllätin itseni ku puin tuon takin päälle et kuinka ihana se onkaan! <3<3 Mulla ois tarkoituksena kohta tummentaa näitä hiuksia kunhan saan varattua ajan. Kiitos sinulle mielettömän kivasta kommentista. Tuli hyvä mieli. Oot aina niin ystävällinen! :")

      Poista
  37. Tania, oot niin upea nainen! ♥ Wau! Ja tuo takki sopii aivan täydellisesti. Ihanan tyttömäinen. Itselläkin on tullut hinku saada jotain keväisemmän väristä, pirtsakampaa päälle. :) Saa nähdä mitä sitä vielä keksii.. Tää raskaus saa vielä tekemään omituisia hankintoja ;)

    Tsemppiä sinulle, mistä ikänänsä onkaan kyse! Toivon kaikkea hyvää tulevaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no joo voihan se olla et silläkin oma osuutensa mielihaluihin joita tahtoo ;) Joku värikäs takki on kyllä niin keväinen ja raikas <3 :) Kiitos sinulle upeus kehuista. Olet niin ihana ja ystävällinen <3

      Poista
  38. Siis vau! Suuni loksahti auki kun näin nämä kuvat! :o Aivan ihania kuvia, kaunis takki ja oot kyllä sellanen upea nainen että huhh!! ♥ Miehesi kuulostaa aivan ihanalta ihmiseltä, pidä hänestä kiinni ja tsemppiä Tania paljon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Jenna! <3 <3 Tuli tosi hyvä mieli tästä ja kiitos kun jätit kommenttia! :) Sinäkin olet upea! <3

      Poista
  39. Toi takki on ihan täyttä rakkautta! ! :)) ja muutenkin upeita kuvia! Voimia ja jaksamista! Toivottavasti asiat alkaa pikku hiljaa kääntymään parempaan päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olenkin!? <3 Kiitos tsempeistä, kyllä se tästä :) Aika parantaa..

      Poista
  40. Kerran löysin tän postauksen puhelimella, koska kaikki vaaleanpunaiseen viittaavat linkit on ehdottomasti avattava hehe. Puhelimella tulee harvoin kommentoitua ja ajattelin että kommentoin joskus koneella käydessäni. Tännehän mä nyt eksyin! Aivan älyttömän upea ensinnäkin toi takki! <3 En tiedä näyttäisikö se noin upealta vaikkapa mun päällä, sillä sulle se sopii ihan täydellisesti. Näissä kuvissa on kyllä jotenkin kaikki kohdillaan, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin tän sinun kommentit hymyssä suin. Onneksi tulit jättämään tänne vielä näin ihanaa palautetta!! Hih, vaaleanpunainen on kyllä niin herkullinen väri, etten ihmettele et linkki on tullut avattua! :) Kiitos hurjasti kehuista ja palautteesta sinulle! <3 <3 tulethan toistekin piristämään minua? :*

      Poista
  41. Sä olet niin kaunis ja takkihan on vallan hurmaava! Kyllä sopii vaaleanpunainen aikuisellekkin! :) Paljon voimia sinulle raskaisiin hetkiin, ihanasti tästäkin postauksesta kuitenkin tulee tunne rauhallisuudesta ja siitä valoisuudesta joka vetää tänne blogiin uudestaan ja uudestaan. Olet ihan tähti Tania, ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua! Niin kerta kaikkisen upea ihminen olet Jessika! Mulle tuli semmonen rauhallinen olo tämän sinun kommentin jälkeen ku oikeasti tunnen tänne asti sinun myötäelämisen <3 Sinä olet tähti. Kiitos <3

      Poista
  42. No huhhuh mitä kuvia! Voi terve sinun kanssas :D Päivä päivemmältä vaan paranet ja hehkut entisestään, en kestä!! <3 Hirmu söpö tuo takki ja passaa mielettömän hyvin sulle! Oli siis nappi ostos! ;) Ompa se minun kaima vaan taitava ottaan kuvia ja niin hienosti aina muokkaa kuvatkin. Oihh <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä!! Hih, no kiva kuulla, että takki passaa. On tuo vaan niin söpö <3 Minä Ihailen aina niitä siun asukuvia ku oot niiden punaisten hiusten kaa niin näyttävä näky et oksat pois :P Kiitos kaunis!!! <3 <3

      Poista
  43. Mulla on kans kaapissa roikkumassa vaaleanpunainen trenssi, mutta jotenkin en koe sitä omakseni, vaikka itsehän sen ostin! Pitäisikö vetäistä vaan päälle, kun se vielä mahtuu :) Toinen raskaus on näköjään sellainen, ettei se jää piiloon keneltäkään :D

    Sulle käy tämä takin malli ja väri tosi hyvin!

    http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Kuulostaa ihanalta, vaaleanpunainen trenssi!! Ehdottomasti kaivat sen sieltä kaapista :P Onnellista odotusta! <3 :) Ja kiitos :)

      Poista
  44. Nää kuvat! Olet niiiin kaunis muru <3 Ja hurjat kiitokset kehuista :* Näin jälkeenpäin, kun katson näitä kuvia niin oot kyllä ihanasti osannut koota tuon koko asun! Kaikki sopii niin täydellisesti yhteen :) <3 Mulla on nyt hirveä hinku hankkia valkoiset housut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua sun kanssas mähän ihan punastun. :* Hih nää kuvat onnistu kyl nii hyvin. Sulla on kuvaus hyppysissä <3 Aina ollut :) Kiitos murmeli :*

      Poista
  45. Herttaisen kauniita kuvia, nuo sävy sopivat sinulle todella hyvin! :)

    VastaaPoista
  46. Ja hei hehkeä blogimama, kävisitkö vinkkaamassa lempparituotteistasi täällä ? :)

    VastaaPoista
  47. Super tyylikkäitä kuvia! Rakastuin vaaleanpunaiseen takkiin heti *-*

    VastaaPoista

Kiitos sinulle kommentista!