7.10.2014

Tunneherkän elämä on rikkaampaa

Tänään kerhossa laulutuokiolla meidän edessä tanssi tosi suloinen tyttö. Reipas ja hymyileväinen. Tämän tytön olemuksessa joku liikutti minua hyvin paljon. Niin paljon, että tunsin vesien nousevan silmiini. Tämmösten tilanteiden sattuessa mua hävettää omat reaktiot. "Apua nyt kaikki luulee, että mulla on joku hätänä. Toivottavasti kukaan ei huomannut." Mikä tytössä kosketti minua? Liikututko sinäkin mitä ihmeellisimmistä asioista?

Tämän tekstin on tarkoitus olla jatkoa Erityisherkkä postaukseen ja voi olla, että tulen puhumaan asiasta yhä enempi. Olen jonkun verran perehtynyt aiheeseen, mutta blogissani kirjotan niistä omista kokemuksista. En osaa sanoa olenko itse erityisherkkä, vaikka useimmat "testaa herkkyytesi" testit niin väittävätkin, mutta ainakin tiedostan olevani herkkä ja varsinkin tunneherkkä.

DSC_3941

Kuinka selittäisin sen fiiliksen, kun monet asiat tuntuvat varpaiden päissä asti. Ihminen saa tuntea. Minä saan tuntea ja kaikki ne fiilikset on totta. Saan kävellä rannalla avojaloin kädet ilmassa ja tuntea raikkaan tuulen kasvoillani. Pehmeän hiekan varpaideni välissä. Nauttia siitä. Ihastua vuodenaikoihin yhä uudelleen ja uudelleen. Maalailla taivanrantaa. Unelmoida. Olla välillä vähän höpsö. Voin halata puuta jos siltä tuntuu. Maata nurmikolla tuijottaen taivasta ja toivoa suuria tähdenlennon aikana. Kiinnittää huomiota sellaiseen, joka on muille vähäpätöistä. Tehdä merkityksettömästä merkillistä. Innostua jostakin tulisesti, vaikka muut pitäisivät hulluna. Uskoa johonkin mihin muut eivät. Tuntea herneen patjan alla, en siksi, että olisin prinsessa, vaan siksi, kun satun olemaan minä. Olipa siellä sitä hernettä, tai ei. Rakastan syvällisiä keskusteluita samanhenkiset ihmisten kanssa ja nuorena hupsuna kuvittelin kaikki samankaltaisiksi. Eivätkö kaikki olekaan samanlaisia hölmöläisiä. Jossain vaiheessa tajusin eläväni kovassa maailmassa, jossa ihmisten lempeyttä sai välillä etsiä. Se oivallus, kun havaitsee miten erilaisia me kaikki ollaan.

Mikäli joku vielä luulee, että herkkä ihminen on ainostaan kuoreensa sulkeutunut outolintu -on väärässä. Kuoreensa sulkeutunut ihmisestä tulee silloin, jos hän kokee, ettei häntä ymmärretä, tai oma olemassa olo lakkaa muiden seurassa. Silloin, kun kokee olevansa näkymätön, ehkä erilainenkin. Muiden odotukset siitä minkälainen kuuluisi olla. Yritän vaan sanoa, että puhuttaessa herkkyydestä siihen mielletään automaattisesti tiettyjä piirteitä tai ominaisuuksia. Toivottavasti asenteet muuttuu ja kaikki ymmärtäisimme, että olipa ihminen sitten minkälainen tahansa, niin siihen on vaikuttanut koko elämänkaari.


DSC_4634
DSC_4647

Herkkyys esintyy ihmisessä monin eri tavoin ja ehkä se tärkein mikä jokaisen olisi hyvä tietää on, että erityisherkkien ihmisten hermosto reakoi voimakkaammin, tai herkemmin erilaisiin ärsykkeisiin. Joillakin se on vielä ärhäkämpää, kuin toisilla ja ilmenee eri tavoin. Herkkyys on synnynnäinen ominaisuus, eikä se tee missään vaiheessa ihmisestä epänormaalia. Tämän takia minusta olisi tärkeää puhua asiasta yhä vain enempi, koska monesti juuri ne herkästi reakoivat ihmiset ymmärtää muiden erilaisuutta, mutta hämmentyvät, kun eivät saa samaa ymmärrystä joka meille jokaiselle pitäisi suoda. Ympäristön luoma paine lisää epävarmuutta ja siksi vanhempienkin tulisi tunnistaa herkkyys omassa lapsessaan. Ei välttämättä laittaa "herkkä" leimaa ostaan, jota voidaan sitten joka asian yhteydessä osoittaa sormella, vaan kehua ja kannustaa. Rohkaista ja kertoa miten ainutlaatuinen on omana itenään, niinkuin me kaikki. Lisäksi joitain myyttejä ja käsityksiä pitäisi purkaa, koska me todellakin ollaan kaikki omanlaisia. Ei meitä tarvitse tunkea samaan muottiin. Siellä on liian ahdasta ja minä ainakin haluan tilaa. Välillä puistattaa ihmisten ymmärtämättömyys. Jopa omani.

Voin myöntää, että kiihdyn nollasta sataan. Suuttuessani saatan joskus purskahtaa itkuun, (huom. joskus) tai mennä poissa tolaltaan, saatika jos koen tulleeni loukatuksi. Aina tunteet ei näy päälle päin, mutta sisällä roihuaa. Innostun ja nauran herkästi. Välillä nauran vedet silmissä. Onko väärin itkeä koskettavan elokuvan aikana? Tuntuuko teistä hassulta, jos kyynelehdin luonnon kauneudesta, auringonlaskusta, söpöstä tanssivasta pikku tytöstä? Saanko tuntea silmäkulmien kostuvan, jos on vaan niin hyvä olla? Osa muistoista liikuttaa. Kauniit kappaleet saa kylmät väreet iholleni. Sielukkaat ja lempeät ihmiset hymyn kasvoilleni. Miksi ihminen ei saisi itkeä tai tuntea voimakkaasti. Liikuttua? Kyllä saa. Siltikään herkkyys ei ole pelkästään kyyneliä tai kylmiä väreitä. Se on ominaisuus, joka tekee elämästä hitusen aistikkaampaa.
 
DSC_2169 DSC_2188

Lämpötilanvaihtelut, tilanteet, ihmissuhteet, fiilikset, ihmiset ylipäätänsä voi tuntua erilaisilta. Omasta asenteesta ja vaatetuksesta kiinni tuntuuko ulkona kylmältä vai ei, tai miten suhtaudumme ympäristöömme ja siinä esintyyviin ihmisiin. Hassua miten kaikki voikin olla välillä kiinni siitä, mitä hiljaisessa mielessä tapahtuu. Siellä, minne kukaan muu ei näe. Sanotaan, että ihmisen sielukkuus näkyy hänen silmistään. Se suorastaan loistaa sieltä, mutta tämänkaltaista sielukkuutta ei löydy, jos se ei ole ihmisessä itsessään. Se on lahja.
Tiedän, että siellä ruudun toisella puolellakin on samanhenkisiä ihmisiä. Miten herkkyys teissä esiintyy? Heräsikö muita ajatuksia? Keskustellaan kommenttipoksissa lisää:) Terkuin Tania

59 kommenttia :

  1. Lapsen syntymän jälkeen olen tullut kauhean "herkäksi".Voin itkeä ketsellessani piirettyjä ,vaikka tiedän että onnellinen loppuhan sieltä tulee. :)
    Olen myös monesti miettinyt ,että olenko tullut herkäksi viimesien kolme vuoden tapahtumien takia vai mistä tämä herkkyys on nyt tullut ?
    Mieheni on tykästynyt tähän "herkkään" puoleeni.Ennen lapseni syntymää en ole koskaan itkenyt tai näyttänyt hänelle mitään herkkiä puoliani.Tätä en ole tehnyt tahallani.Se ei vaan tullut luonostaan minusta.
    Nämä "herkät" hetket on lähentäneet meitä paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, että minustakin tuntuu, että oma herkkyys on "palannut" tai herännyt henkiin raskauden/lapsen syntymän jälkeen, joten et ole yksin :) Oon aina ollut tunteellinen, mutta kyyneleet ovat palanneet.

      Voihan se olla, että tapahtumatkin ovat vaikuttaneet miten herkkä puolesi on tullut esiin. Olen siitä kuitenkin iloinen ja kiva kuulla, että miehesi on myös! Ihana Marika <3 :*

      Poista
  2. Oi miten ihana teksti! Täällä on kanssa yksi tunteikas ihminen. Ilo, onni, suuttumus, väsymys, raivo; nämä kaikki voivat saada kyyneleet silmiin. Joskus katselen poikani touhuja aivan herkistyneenä. Jos joku loukkaa minua, tämä tuntuu erittäin pahalta. En näytä tätä välttämättä ulospäin, mutta sisälläni on "möykky". Loukattu, surullinen. Kun olen tilanteesta pois, voi itku tulla. Tunneherkkyys <3 Elämä on paljon voimallisempaa. Ps. Löysin blogisi vasta ja olen aivan ihastunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykästyit! :`)

      Kuvailemasi perusteella kuulostetaan hyvin samanlaisilta. Jotenkin koen, että ne tunteikkaat kokemukset tekee elämisestä vieläkin merkityksellisempää <3 Kiitos tosi paljon kommentista ja toivottavasti tulet tänne uudelleenkin. Kävin myös kurkkaamassa sun blogia ja tosi ihanalta vaikutti sekin. Tulen varmasti vielä ajan kanssa lukemaan tekstejäsi uudelleen! <3

      Poista
    2. Ei oo todellista. Kirjotin ehkä pisimmän kommenttini koskaan, ja se vain katosi. No, yritln referoida äsköisen tähän uudelleen ja taas tuli sama homma lopussa? Yritän kirjoittaa lyhyesti, jos oli tekstin pituudesta kyse :/

      Tää teksti oli ihan huikee, heti alussa se tuntui jotenkin "omalta', sillä ajatukset olivat niin yhtenevät ja samanhenkiset omieni kanssa! Itse tiedostan oman herkkyyteni, mutta toistaiseksi siitä ei aina muista olla kiitollinen. Erityisesti muistoja tuovat asiat, paikat ja tilanteet liikuttavat minua kerta toisensa jälkeen. Niiden tuoma tunnetila tuskin koskaan haalistuu. Synnyin ja asuin lapsuuteni Lumijoella, jonka jälkeen muutimme Ouluun. Nuoruudessani tuli joitain kertoja käytyä siellä, ja muistan kun siitä keskustan ohi ajaessa meinas roska olla silmässä, jotenkin tämä paikka herättää edelleen ihan valtavia tunteita! Oon tottunu siihen, että kaikki tunteet on talonkokoisia. Että rakkaus, ilo ja välittäminen tuntuvat niin isolta, ja monesti saatan liikuttua siitäkin, kun tunnen ne valtavat asiat sisälläni. Toisaalta olen myös kiivas ja tulinen riitelijä, sillä sama herkkyys näkyy myös negstiivisissa tunteissa. Saatan loukkaantua helposti, mutta en ole pitkävihainen ja olen yleensä loppujenlopuksi se rauhanrakentaja. Ja ihan niinku kirjotit, joskus suuttuessa saatan pillahtaa itkuun, ja yleensä näin tapahtuu kun olen tosi vihainen tai loukkaantunut. Nyt gävis taas teksti, kokeilen nopeasti lähettää tämän..

      Poista
    3. Niin ja kiitos vielä ajatuksia herättävästä tekstistä ♥ oli ihana lukea niin samanhenkisiä mietteitä, harmi vaan että se kilometri kommentti hävisi, kun ei sitä uudelleenkirjoittaessa enää kaikkia muistanut. Edellisen kommentin lopetus on vähän hämärä, koska teksti katosi kommenttikentästä kokonaan jp kolmannen kerran, joten kokeilin nopeasti lähettämistä :) Ihanan aurinkoista ja tunnerikasta päivää sinne ♥

      Poista
    4. Voi eiii... onneks kuitenkin kirjotiti uudestaan kommenttia, jos se edellinen hävis :( Mullekkin käy joskus niin ja sitten harmittaa.

      Kuulostaa niin "tutulta" nuo sinunkin ajatukset aiheesta ja nuo kokemukset miten se herkkyys esiintyy. Tunteet ovat kyllä voimakkaita ja nuorena ajattelin, että kaikki tuntee ne samanalailla, mutta sitten kuitenkin hoksasin, ettei se ihan niin olekkaan :) Toisaalta jotain juttuja ja kokemiaan vääryyksiä saattaa märehitä pitkään, mutta parempi käsitellä asiat, ettei ne jää vaivaamaan. Ihanaa, kun siellä ruudun toisella puolella on samanhenkisiä ihmisiä :`) Sulla taitaa olla kauniita muistoja sieltä Lumijoelta kerta paikka herättää valtavia tunteita? Olenko oikeassa? :)

      Kiitos hirmuisesti sinulle kommentista! Arvostan sitä! <3 Tunnerikasta loppuviikkoa sinne ihanuus <3

      Poista
    5. No sanoppa muuta, on ihana huomata lukevansa tekstiä, joka on kuin omasta suusta =) Bloggaamisessa parasta onkin vuorovaikutus ja se yhteisöllisyys - on niin helppoa löytää ihmisiä, joilla on samanlaisia ajatuksia, mielenkiinnon kohteita tai vaikkapa arvoja :) Ja oikeassa olet, paljon pieniä suuria muistoja liittyy sinnekin, mikä tietysti on ihanaa ♥

      Poista
    6. Minustakin tämä vuorovaikutus on kyllä niin mahtavaa ja täältä kyllä löytyy niin ihania ihmisiä -sinä mukaan lukien! <3 Kiitos vielä Maikki :`)

      Poista
  3. Kivasti oot tuonut esille herkkyyden. Ympärilläni ihmiset yleensä sanovat sen kielteisellä tavalla, että "ootpas sinä herkkä" "älä oo nuin herkkä". Minun mielestä siinä ei ole mitään pahaa. Omalla kohdallani se tulee esiin kun muut kertovat elämästään ja minua suututtaa tai surettaa heidän kokemansa asiat. Vellon niitä sisälläni pitkänkin aikaa. Tarve huolehtia lähipiiristä ja että siellä olisi kaikki hyvin. Onneksi keskustelemallakin saa niin paljon aikaan, jos ei muuten pystyisi auttamaan! :)
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltähän löytyy siis empaattinen tyttö joka huolehtii läheisistään! Ihana! <3 Ja tuo on aivan totta miten ihmiset puhuttelee herkkyyttä negatiivisessä mielessä, vaikka eihän se niin oikeasti pitäis mennä. Toivottavasti meikin päästään pian juttelemaan, kun ei siellä iltamassa keritty :( Kiitos sinulle Mella kommentista! :)

      Poista
  4. Oi miten ihana teksti ja miten paljon upeita ajatuksia! <3 Näytän helposti tuntemukset ulospäin, mun on jotenkin vaikea edes koittaa peitellä. Täällä siis yksi tunteikas ihminen. Ilo, onnellisuus, väsymys, kiukku, suuttumus- nämä kaikki voivat saada tosiaan kyyneleet silmilleni. Koen tunneherkkänä ihmisenä elämän rikkaana ja jotenkin voimallisempana<3!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Emppu! <3 <3 <3 <3 Meissä on siis paljon samaa :) Ei ihme, kun tullaan niin hyvin juttuun! :) Kiitos paljon! <3

      Poista
  5. ihana postaus<3 itsekin välillä huomaan liikuttuvani jostain arkipäiväisestä asiasta, joskus tunnen olevani vain herkemmällä tuulella kuin joku toinen päivä. Myös iloiset ja onnelliset tapahtumat saavat miut liikuttumaan todella herkästi, eihän siinä mitään pahaa ole :) välillä vain tuntuu että mie oon juuri se ainut kuka pyyhkii silmäkulmiaan jossain tilanteessa :D Lisäksi katsoessani "Vain elämää" -ohjelmaa, itken varmaan joka kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain elämää on kyllä semmoinen sarja, että mikäli haluaa tunteet ja kyyneleet virtaamaan, niin sitä kannattaa katsoa. Muutenkin niin ihana miten ne taiteilijasielut kertoo omaa tarinaansa niin koskettavasti. Tykkään myös!! <3

      Ja olen muuten huomannut saman, että joskus mieli saattaa olla muutenkin herkemmällä tuulella, jolloin pienetkin asiat liikuttaa :) Kiitos ihana Tuuli kommentista! <3

      Poista
  6. Itsekin oon aina ollut sieltä herkimmästä päästä ja kaikki asiat tulee tunnettua jotenkin niin vahvasti. Välillä se on hyvä asia, mutta välillä tuntuu että voisi sitä päästää itsensä vähän helpommallakin.. :D Esim. mulla herkkyys näkyy usein murehtimisena omista ja muidenkin asioista.. Mutta on se herkkyys silti munkin mielestä enimmäkseen positiivinen juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettinytkin josko tekis postauksen myöhemmin herkkyyden nurjasta puolesta jolloin ne negatiivisetkin asiat/tunteet kokee voimakkaasti. Tästä postauksesta tein kuitenkin enemmän positiivisen, mutta hyvä kannanotto Emmi. Hienoa, että sinäkin miellät piirteesi positiiviseksi. Blogitekstejäsi lukiessa huomaa kyllä sinun pohdiskelevan ja syvällisen tyylin :)

      Poista
  7. Mä olen herkkä. Muistan kun musta sanottiin jo lapsena että olen märyiita ja itkupilli, ja musta löytyy varmaan tusina kuvaa joissa itken. Varsinkin teini-iässä se harmitti, ja aloin opetella siihen että itken itkuni yksin ja muilta näkemättä. Häpesin. Joskus itku tuli hyvistä, ja joskus huonoista asioista, mutta ihan yhtälailla se oli aina häpeän paikka, salassa pidettävä asia.

    Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, että herkkyys on yksi hienoimpia piirteitäni. Uskon että sen kanssa eläminen on vaikuttanut siihenkin, että olen muita ihmisiä kohtaan empaattinen ja lempeä. On myös hienoa että voin välittää liikuttumisellani muille ihmisille, milloin joku asia on minulle oikeasti kamalan tärkeä tai ihana.

    Olen kaiken kaikkiaan tunteikas. Ilostuessani riemua ei voi pidätellä mikään. Muistan kun veljeni oli tulossa toista (ja viimeistä) kertaa luokseni, mieskin ihmetteli monta päivää kestänyttä hyperiloisuuttani. Pienet asiat saattaa saada monen päivän hyvänolon draivin päälle. Tosin, on kolikolla kääntöpuolensakin, sillä olen herkkä myös suutahtamaan ja nousemaan puolustuskannalle. Surut on sitten myös suruja, eikä olankohautuksella ohitettavia harmeja. Olen vähän märehtiä, mun pitää käsitellä suru ihan aasta ööhön pois kuljeksimasta. Tosin, on se hyväkin, koska sitten ne ei patoudu...

    Ääääh, saikohan tästä mun sepustuksesta taas mitään tolkkua... Oon täällä ihan hyperinnoissani että joku muukin on tunneherkkä ja uskaltaa sanoa sen, jee! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis todellakin sain sun kommentista selvää ja ihana, kun pistit viestiä tähän postaukseen. Olen lukenutkin sun blogista just näistä jutuista ja kuulostat kyllä niin tunteikkaalta ja lempeältä ihmiseltä. Oot varmasti niin ihana äitikin, joka näyttää lapsilleen, että tunteet on sallittuja, kunhan niitä osaa hiukan hallita. Tarkotan tuolla lähinnä sitä, ettei mitään saa hajottaa ja muita satuttaa jne :D Mäki kyllä loukkaannun, mutta usein se syy on itselle todellinen, vaikkei toinen osapuoli näkiskään asiassa mitään sen kummempaa. Eniten suututtaa tunteiden vähättely ja se, jos suuttumuksen takia nimitellään esim lapselliseksi.

      Tiedän niin tuon tunteen, kun innostuu jostakin tulisesti ja itekki rupean silleen jännästi hössöttämään, kun olen oikeen innoissani. Onneksi olet oivaltanut, että herkkyys on kaunis piirre ja osa sinua, ekkä siitä muuksi muutu. Harmittaa ihan, kun sinua on lapsuudessa nimitelty itkuherkkyyden vuoksi. Toviottavasti asenteet muuttuu tätä piirrettä kohtaan. Kiitos Sinulle kommentista! Oli iloa lukea <3

      Poista
  8. Todella ihana ja mielenkiintoinen teksti. Ihana kun sulta löytyy tällaisia postauksia, jotka saavat mutkin miettimään asioita syvemmin, ihan totta:D Olen itse melko herkkä, mutta en oo ikinä halunnut, enkä osannut näyttää sitä muille. Kukaan ystävisäni ei varmaan uskoisi jos sanoisin:D Koskettavat leffat, kyllä niissäkin aina pari kyyneltä vierähtää poskelle.
    Hah, saatan kovasti suuttuessani purskahtaa itkuun sen takia kun raivostun kovasti, en sen takia että oon surullinen, mitä tuo on? Hämmentävää. Näin on monesti perheenjäsenien seurassa käynyt kun on ollut hiukan nuorempi. Ei niinkäään enää tule tapeltua (onneksi) heidän kanssaa suuremmin. Nää on aika hankalia juttuja mun puhua..
    Vielä kerran, ihana teksti Tania ♥ Ja kuat ovat kerrassaan kauniita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihana kuulla, että uskalsit kuitenkin puhua tästä asiasta tänne minun blogiin! <3 Oon kyllä tosi otettu Kata, oikeesti. Ihana sinä, awwwww <3

      Mä häpesin nuorempana kyyneleitä ihan hirveesti. Musta tuntui, että se on tosi kiusallista ja heikkoa, jos ihminen itkee. Niin, ja noloa. Oli jotenkin kaikin puolin olo, että se on heikon ihmisen merkki itse kun halusin olla vahva.

      Joka tapauksessa omaa herkkyyttä ei tarvitse hävetä, sillä se on ominaisuus josta tulisi olla ylpeä. Olethan? Kiitos kommentista!!! :))

      Poista
  9. Mun mielestä tunneherkkyys on lahja, jota ihailen muissa ja jonka piirteitä ehkä mustakin vähän löytyy. On mahtavaa voida tuntea niin kovasti, että koko kroppa värisee tai silmät kostuu, vaikka mitään erityistä ei olisikaan muiden silmissä tapahtunut. Pienetkin jutut kolahtaa joskus kovaa ja asiat tuntee sisimmässään asti. Yksittäisistä hetkistä nauttii joka solulla ja joskus tuoksut luo hetkiin oman tunnelmansa. Pelkkä ajatuskin toisen onnesta hymyilyttää.

    Puhumattakaan sitten oikeasti isoista jutuista, jotka ylittää empatiakynnyksen mennen tullen. Padot on auki samantien ja vielä monta päivää jälkeenkin. Ei se onneksi väärin ole :) Toki negatiiviset jutut tuntuu sitten yhtälailla, mutta itse koitan keskittyä positiiviseen ja olla takertumatta pahoihin fiiliksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii miten ihana kommentti Anni. <3 Oot kyllä sisäistänyt tunneherkkyyden älyttömän hyvin ja varmasti piirteitä löytyy sinustakin mikäli tunnet asioita vahvasti ja liikutut herkästi. :) Hyvä maininta muuten nuo tuoksut... jännä miten nekin voi nostattaa tunteet ja varsinkin muistot pintaan. Oon tosi iloinen, kun otit kantaa tähän postaukseen. Oot ihminen johon haluaisin ehdottomasti tutustua paremmin! <3

      Poista
  10. Minun tekisi niin mieleni halata sinua! Itsekin olen herkkä, en kuitenkaan koe olevani erityisherkkä, vaan muulla tavalla tunteellinen. Selvästi herkkyys ja sen hyväksyminen on minullakin herännyt jälleen äidiksi tulon myötä. Olen ymmärtänyt, ettei herkkyys ole heikkous vaan yhtä hyväksyttävä luonteenpiirre kuin esimerkiksi rehellisyys. Ei ole väärin olla herkkä, mielestäni on väärin itseään kohtaan jos sitä herkkyyttä yritetään kitkeä pois. Toki on tilanteita, joissa toivoisi ettei muut näkisi omaa tunteellisuuttaan vaikkei siinä pitäisi mitään väärää olla.

    Minusta tuntuu, että olen ollut ikuisuuden raskaana enkä kohta varmaan enää muista minkälainen luonne minulla on "normaalitilassa". Tässä tilassa ainakin liikutun todella herkästi ja tunteet menevät vuoristorataa. Esimerkiksi eilen bussissa poika yhtäkkiä kertoi minulle "Rauha-mummo on taivaassa, tuolla tähtien takana" ja osoitti kohti taivasta. Kyseinen mieheni mummo kuoli kesällä lähes sadan vuoden iässä enkä tuntenut häntä juuri lainkaan, mutta minulla oli itkussa pidättelemistä kun poika esitti asiansa niin vilpittömästi, vailla huolta. En tiedä olisinko liikuttunut vastaavasti jos raskaushormoonit eivät tekisi omaa osaansa luonteeseeni tällä hetkellä, mutta noin pienen lapsen tietoisuus kuolemasta, vaikkei vielä ymmärrä mitä se tarkoittaa, on jotenkin ylitsepääsemättömän liikuttavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuota erityisherkkyyttä on varmaan vähän vaikea "löytää" itsestä, mutta sehän on siis sitä tavallista ärhäkämpää hermoston reakointia vaikkapa ympäristön ärsykkeisiin jne. Mullakin on niin vaikea analysoida itteä, mutta pääasia, että oman herkkyyden joka tapauksessa tunnistaa. Vähän monimuotoinen juttu kylläkin, koska se vaikuttaa niin monella osa alueella. Ihanaa myös lukea miten olet hyväksynyt oman herkkyytesi ja tunteellisen puolesi. Mullakin raskaus ja äidiksi tulo vahvisti tunteita entisestään.

      Tosi liikuttavat nuo pojan sanat Rauha-mummosta ja voin vaan hyvin kuvitella sen tilanteen miltä se on tuntunut <3 Minäkin haluaisin halata sinua juuri nyt äitsykkä <3 Kiitos mahtavasta kommentista!

      Poista
  11. Ihanaa kun meitä ihmisiä on erilaisia! :) minä en ole kovinkaan herkkä, ainakaan en näytä sitä päälle päin. En oikein edes osaa itkeä ja jos joskus itken menee se sellaiseksi kamalaksi parkumiseksi ettei tosikaan. Mutta en siis usein. Raskauden ja synnytyksen jälkeen on tullut enemmän niitä tilanteita, kun tunnen herkistyväni ja meinaan itkeä mutten kuitenkaan, vaikeaa selittää. Ja niitä aiheuttaa ihan oudot asiat nykyään! :D mutta minusta on ihanaa, kun ihmiset näyttävät tunteensa, varsinkin herkistymisen. Minusta se on kaunista. :)

    Blogisi oli kadonnut lukulistaltani, ja huomattuani kommenttisi jossakin blogissa havahduin asiaan. Eikä ole ensimmäinen kerta kun jokin blogi listalta katoaa, ärsyttävää.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ihmisten erilaisuus se vasta rikkaus onkin :) Kuulostaa, että itket silloin, kun siihen on "oikeasti" aihetta ja itku tulee silloin voimakkaammin? Olenko yhtään oikeilla raiteilla? :) Luulen, että juuri raskaus ja äitiys herkistää ihmistä vähän enemmän hormoonimuutosten vuoksi ja muutenkin.

      Mullakin häviää blogeja listalta ja sitten havahdun miksi ne ei oo näkynyt bloggerissa :( Kurjaa, mutta ihanaa, kun löysit tiesi taas tänne ja tulit kommentoimaan! <3 Kiitos <3

      Poista
  12. Minäkin voin myöntää olevani herkkä. Monesti on kyllä tullut toivottua, että voi kun osaisikin olla tuntematta kaikkea niin vahvasti. On tullut koettua elämän aikana paljon rankkojakin asioita, jotka osittain myös kovettanut itseä. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, ettei tuo kaikki ole tehnyt itsestäni itsekästä ja muista piittaamatonta. Ennemminkin se on auttanut asettumaan paremmin toisen asemaan tai näkemään asiat toisen silmin. Vaikka tiedän, että meitä on niin monenlaisia ,silti sitä aina häkeltyy, miten paljon toisista piittaamattomia ihmisiä löytyykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeiden kokemusten ja ihmisten jälkeen arvostaa niitä asioita entistä enempi, jotka on hyvin. Rankkojen asioiden jälkeen varmasti rakentaa tietämättäänkin tietynlaista suojamuuria ihan varmuuden vuoksi. Itse ainakin haluan tuntea ihmisen hyvin ennenkuin voin olla täysin avoin. Joidenkin kohdalla luottamus syntyy nopeammin, mutta yleensä se vie aikaa. Ja vaikka noita muista piittamattomia ihmisiäkin valitettavasti löytyy, niin on silti ihanaa huomata ja löytää ne kultakimpaleet sieltä joukosta uskoen kuitenkin siihen, että ihminen on loppujen lopuksi ihan hyvä olento :) Kiitos kommentista Heidi <3

      Poista
  13. Ihana kirjoitus ♥ Mä oon aikaisemminkin kommentoinut, että herkkis täältäkin löytyy, moikka! :') Mun on helppo näyttää positiiviset tunteet niin kasvojen ilmeillä kuin sitten sanoillakin, mutta niitä negatiivisia tai itseä harmittavia/suututtavia/satuttavia asioita on vaikea sanoa ääneen.. Jotenkin sen tuominen julki, että hei nyt musta tuntuu pahalta, tuntuu pelottavalta? Yleensä sitten kun ne usklataa päästää ulos, niin nehän tuleekin kyynelten saattelemana :') Mä purskahdan helposti itkuun myös silloin, kun oon ahdistunut, vihainen tai turhautunut. Se on välillä tosi ärsyttävää.. Ylianalysointi ts. overthinking on myös mun suuri pahe, koitan olla kehittelemättä liikaa kaikkia asioita liian pitkälle mun päässä, koska tiedän että saan sen seurauksena itelleni vaan todella epävarman ja pahan olon, eikä asiat välttämättä ole edes niin kuin oon kuivtellut. mutta niin.. äh. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistankin sen sinun kommentin ja ihanaa, kun pistit viestiä tähänkin Pauliina! <3 Tuo pohdiskeleva ja analysoiva puoli on oikeesti tois tosi hyvä asia, mutta joskus toivoisin itekki, että voisin olla vähempi analysoiva, koska joskus se vaikeuttaa jopa elämää. Ois vaa ihana olla rennosti turhia miettimättä ja vatvomatta. Pitäis yrittää miettiä ainoastaan niitä positiivisia asioita :)

      Toisaalta taas pohdiskelevat ja syvälliset ihmiset ovat hitusen empaattisempia ja osaavat asettua toisen ihmisen asemaan. Oon miettinyt itekki sitä miksi on niin vaikea sanoa ääneen niitä asioita jotka pelottaa? Pelkääkö sitä joutuvansa jotenki naurunalaiseksi, vai mikä vois olla se pahin mitä siitä seurais? Joskus tuntuu mikäli näyttää ne omat heikkoudet, niin kanssaihmiset takertuu vaan niihin. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista ja vastaile vielä kysymyksiin, jos tohdit :) Ja muutenkin jos tulee jotain mieleen?

      Poista
  14. Oi mikä teksti Tania! Aivan ihana <3 Jotenkin pystyin samaistuun, kun olen itsekkin herkkä ihminen. Lapsesta asti ollut ja mulle on aina kuittailtu, että " älä oo anna noin herkkis " , " sie se kans otat ittees aina kun oot niin herkkä " tms. :D Saatan kyllä hyvinkin yllättävissä ja erikoisissa tilanteissa purskahtaa itkuun ihan kunnolla tai sitten saattaa vain muutama tippa tulla linssiin. Hyvä esimerkki oli eilen kun oli pitkä päivä takana ja vain 4h oli tullut nukuttua edeltävänä yönä. Menin lentokentällä kysymään lentoemältä apua ja hän oli kiireinen eikä kovin ystävällinen eikä voinut auttaa. Kun käännyin ja lähdin pois niin mulla alkoi kyyneleet valua pitkin poskia ja ajattelin et ounou nyt leviää eyelinerit, mutta samapa tuolle, meen rauhottuun hetkeksi. Jokunen aika sitten katsoin salkkareita, niin aloin yhtäkkiä itkeä kun oli niin surullinen kohtaus. Reilu viikko sitten viestittelin tätin kullanmurun kanssa eli minun veljenlapsen, niin hän laittoi eräänlaisen viestin mulle haikeana ja aloin vaan täysiä itkeä. Niin se vain on, että ei sitä voi pidätellä ja jos itkettää niin sitte itkettää. Eihän siinä mitään, täysin luonnollinen asia. :) Mulla tulee monesti leffoja kateltaessa paha mieli ja surettaa joten silloin myös itkettää, mutta monesti tulee myös ilon ja onnen kyyneleitä tai ihan vaan nauraessakin kuten viimeksi tänään töissä. :D Mut niin en kyllä ymmärrä miksi monet aina tulkittee ja nimittää ihmiset "herkkiksiksi" jos se itkee esim elokuvaa katsoessa. Mie oon ite ollu aina empaattinen ettei mulla tarvii ku jonkun vanhuksen näkevän kävelemässä rollaattorin kaa kadulla, niin tunnen sääliä häntä kohtaan. En tiiä mikä siinä on. Vaikutat kyllä niin symppikseltä ja hyvin ajattelevaiselta fiksulta naiselta joka on rohkeasti oma ittensä <3 Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana sinä ja kuulostaa siltä, että olet sinut tuon herkän puolesi kanssa? Aivan mahtavaa! <3 Kiukkusena ja väsyneenä mullakin on itkussa pidättelemistä, mutta se jännisti helpottaa, kun saa vähän tirautettua kyyneliä. Ihankuin ne "lohduttas" mieltä. Mäkin purskahin kerran itkuun salkkareissa, kun se Peppi meinas tehä jotain pahaa sielle vauvalle :`( Ja "vain elämää" tv sarja on kyllä kans semmonen joka herkistää.

      Siltikin mua ärsyttää ne herkkis kuittailut ja kiusottelut jos asiat koskettaa. En tiiä mikä siinä on. Tulee vaan olo niinkuin toimis väärin ja pitäs yrittää koota ittesä tai jotain. Kaikki ei ymmärrä tunteellisia ihmisiä, vaan luulevat, että toisella on joku hätänä, vaikka kyyneleet voi olla ilon kyyneleitäkin.

      Sinäkin vaikutat kyllä niin mahtavalta Anna, että voitas melkeen joku kerta jatkaa juttua kahvikupposen äärellä? <3 <3

      Poista
    2. Olipa hyvä, että kävin kurkkaan ootko vastannu, kun mulle ei tuu erillistä ilmotusta näistä :/ Pitäis varmaan laittaa se jos osaan :D Mutta niin olen kyllä täysin sinut ja minua ei hävetä julkisillakaan paikoilla itkut. Olen mm. pomoni edessä itkenyt, kun on ollut mulle niin vaikea asia mistä puhua. Täytyy kertoa tosta vaikka ihan kasvotusten. Ollaan ilmeisesti samanlaisia herkkiksiä<3 On tullu itelläki monet kerrat salkkareissa itkettyä :( Niin ja joo mullakin vähän ärsyttää, koska mitäpä tosta kuittaileen kelleen? Sehän ois sama asia kuin kuittailis jollekkin joka on iloinen, että miksis oot iloinen? onko ihan pakko? tms. En ymmärrä. Mutta tunteita on monelaisia ja joskus tuntuu ettei kaikilla ees oo tunteita tai sitte ne ei vaan osaa näyttää niitä.

      Mehän jo sovittiinkin näkeminen, niin kyllä ehdottomasti <3

      Poista
    3. Mullekkaan ei tuu ilmoitusta mihinkään, jos käyn muille kommentoimassa ja niihin vastataan. Käyn aina kurkkaamassa vastaukset :)

      Semmoset kylmäkiskoiset ihmiset on jotain sellaista mitä minä en oikeen osaa ymmärtää. Riippuu toki mitä tämmöiset henkilöt ovat elämässään läpi käyneet, koska ikinä ei voi tietää. Joka tapauksessa olen iloinen, etten itse tukahduta tunteita ja ihanaa miten sinäkin olet niin sinut herkän puolesi kanssa -se on rikkaus. Innolla odotan tapaamista <3 :*

      Poista
  15. Aivan mielettömän upea teksti Tanja<3 Tää oli osittain niin samanlainen, mitä itse tunnen, että tuli oikein kylmänväreet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emilia ihanuus! Kiitos ja jotenkin ihana kuulla, että voit samaistua <3

      Poista
  16. Pakko myöntää että itselläni herkkyys tulee edelleen näkyviin monessa tilanteessa, vaikka kuinka sitä yrittäisin piilottaa. Häissä/syntymäpäivillä/läksiäisissä tai missä nyt tahansa juhlissa minä olen aina se joka ensimmäisenä vollottaa :D Toisten ihmisten tunnetilat tarttuvat helposti, mikä välillä on positiivinenkin asia. Osaan iloita läheisten puolesta, mutta toisaalta taas kannan välillä mukanani monen ihmisen murheita. Kohtaamistani ikävistä sanoista jää joskus päiviksi paha olo, ja jouduin tietoisesti miettimään tapoja joilla "purkaa" nuo tilanteet. Kuormitun liioista ärsykkeistä helposti, ja tarvitsen vastapainoksi hiljaisuutta ja rauhaa. Siksi suuntaankin usein lenkkipolulle jonnekin mahdollisimman korpeen. Minun on myös hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, joilta ei löydy minkäänlaista sensitiivisyyttä, vaan asioita sanoa töksäytellään miten sattuu.

    Vuosien mittaan olen löytänyt keinoja siihen, kuinka selvitä tämän ominaisuuteni kanssa päivittäisessä elämässä, mutta huomaan että tietynlaisia tilanteita välttelen edelleen. En mene esim. mukaan tilanteisiin jossa saattaisin alkaa kyynelehtimään julkisesti. Läheiseni onneksi hyväksyvät minut tällaisena kuin olen, mutta uusia ihmisiä kohdatessani huomaan valikoivani hyvin tarkkaan, näytänkö tuota puolta itsestäni heille.

    Lopuksi haluan vielä kerran kiittää, että kirjoitat aiheesta <3 Kommenttiboksissa käyty keskustelu on ihan todellista vertaistukea kaikille meille jotka tuota ominaisuutta kannamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä viestistäsi Salla ja kiva kuulla, että postaus sai sinutkin rohkenemaan kirjoittaa siitä tänne. Ei sitä ominaisuutta tarvitse hävetä. Luonto on kyllä semmoinen ihmeiden tekijä, että viimeistään siellä ikävät asiat unohtuu..ainakin hetkeksi. Lisäksi se saa mielen rauhoittumaan, joten en ihmettele, että sinäkin lähdet purkamaan kuormittumista lenkkipolulle :)

      Mukava myös kuulla, että tekstini ja muilta tulevat kommentit toimivat vertaistukena, sillä niin sen haluan menevänkin. <3 Kiitos vielä kerran:)

      Poista
    2. Joo tuli vähä tommonen kilometrikommentointi :D Kummallista, että tuota ominaisuutta tosiaan usein hävetään. Ei sen pitäisi olla niin. Asenteita voi onneksi aina tietoisesti muuttaa, omia ja esimerkin voimalla ehkä toistenkin :)

      Ps. Tänään itkin kun näin kuolleen oravan tiellä :D Normisettiä

      Poista
    3. Voi kuule Salla nuo kilometrikommentit ovat blogin parhautta, joten dont worry ;)
      Mullekkin tulee aina suru puseroon ku näen vaikka auton alle jääneen pupun :((

      Poista
  17. Oi, mieletön teksti ja paljon samanlaisia ajatuksia! <3 Oon itse ihan samanlainen. Kerran kyyneleet nousi silmiin, kun katsoin vanhan papan tekevän yksin jouluostoksia. Hetken kuluttua hänen rinnallaan olikin mummeli. Sydäntä alkoi heti lämmittää. :) Välillä tuntee olonsa todellakin höpsöksi ja aivan hulluksi, kun tuntee nauravansa ja itkevänsä välillä niin pienille asioille, mutta ehkä ne onkin just niitä tärkeimpiä asioita, joille kantsiikin nauraa! :D Ah, ihana sinä ja ihana kirjotus! <3 Mukavaa viikkoa ja lämpöisiä hetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo pappa ja mummeli juttu, eli en ihmettele yhtään miten se on koskettanut :`) <3 Ja niimpä, mullakin tulee nuita koskettavia hetkiä milloin missäkin. Riippuu aina vähän päivästä, sillä toinen päivä reakoin herkemmin. Kuulostat myös tosi ihanalta Emma! <3 Kivaa viikonloppua ja lämpöisiä hetkiä sinnekkin! <3

      Poista
  18. Voi kuinka ihana teksti! <3 Ja niin ihanaa, että joku kirjottaa tästä aiheesta noin kivasti! Samaistun kanssa ihan täysin tähän tunneherkkyyteen. Liikutun ja itken todella helposti sekä kauniista että surullisista asioista. Tunnen myös kaikki kivut, lämpötilat ja tunteet jotenkin tosi vahvoina. Joskus tulee sellanen olo, et valitanko turhaan jostain asioista, mut oikeesti en valita turhaan, vaan ne jutut vaan ihan oikeesti tuntuu niin kivuliailta ja isoilta! :/ Mut onhan se herkkyys joskus myös ihanaa, saa joistain jutuista niin paljon irti :) Mut huikee oli toi sun teksti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii että kiitos paljon!! Mukava kuulla, että voit samaistua tekstiini. Tämän olikin tarkoitus olla semmoinen hyvänmielen postaus aiheesta, jossa tuon niitä hyviä asioita esille, koska tuosta ominaisuudesta voi saada parhaimmillaan niin paljon irti. Myöhemmin voin kertoilla herkkyyden nurjasta puolesta, mutta koitan senkin kääntää lopulta positiiviseksi. Kiitos, kun kommentoit ja otit kantaa! <3 <3 <3

      Poista
  19. Mä olen itse enemmänkin ihminen, joka patoaa ne tunteet sisälleen eikä hevillä näytä niitä. Ehkä uravalintani, "kylmä tiede" vaatii tietynlaista objektiivisuutta tai ei ainakaan painota tunteiden tärkeyttä, toisin kuin vaikkapa päiväkodinhoitajan, perheneuvojan tai opettajan pesti. Ehkä siksi hakeuduinkin tieteelliselle alalle, kun sosiaalisuus ja lämminhenkisyys ei ole koskaan tuntunut omimmalta, tai sellaisen näyttäminen ulospän on vaikeaa. Sen vuoksi ihailenkin sunkaltaisiasi lämminhenkisiä ihmisiä, joista oikein huokuu se avoimuus. Vaikutatkin ihmiseltä, jonka haluaisin joku päivä tavata. :) Totta kai tunneherkkyys asettaa tavallaan haavoittuvaan asemaan, mutta voiko elämästä nauttia kunnolla kivimuurien takaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera tästä kommentisa! Tämä sai kyllä ajatukset laukkamaan ja juurikin sen -miten me ollaan kaikki yksilöitä ja valitaan ne omat mielenkiinnon kohteet ja ammatit jotka itselle parhaiten sopii. Toisaalta, vaikka olen tunnepohjainen ihminen, niin en siltikään lähtisi tekemään henkisesti raskasta työtä, jossa esim. joutuis näkemään jotain sellaista mikä "satuttaa" jniinkuin kirjoititkin tuosta haavoittuvuudesta. Eli puolensa kummassakin:)

      Ja noista viimeisistä lauseista olen kyllä otettu! :`) Olisi ihana nähdä myös tyttö joka jättää näin kivoja kommentteja <3 Fiksu olet <3

      Poista
  20. Ihana teksti ja niin kauniisti kirjotettu! Musta on tullut herkkis aaronia ja äitiyttä koskevissa asioissa. Joskus saatan itkeä kun kirjotan omaa blogitekstiä. Eilen kyynelehdin uudessa walking dead jaksossa, jossa isä sai syliinsä vauvan, jonka ei tiennyt olevan enää elossa. Samoin muiden hahmojen jälleennäkemisreaktiot. Joskus tää ärsyttää.. miks pitää olla tällanen mut en vasn sille mitään voi =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Linda! <3 Voi kuule minäki pillitän monet kerrat läppärin ruudulle kirjoittaessa:) Noniin, eli sinäkin omaat tämän ominaisuuden.. Tiesin <3

      Poista
  21. Nyyhkis. Niin ihana, mielenkiintoinen ja kauniisti kirjoitettu teksti <3 sä olet kyllä valloittava persoona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi *sniff* mikä kommetti! Ihana! <3 Kiitos tuhannesti Salla! :`)

      Poista
  22. Tosi mielenkiintoista tekstiä. Luin aikaisemmankin samaa käsittelevän juttusi. Pystyn paljon samaistumaan tekstiin ja luulen että mussa on paljon tuota herkkyyttä ja olenkin saanut kuulla siitä koko elämäni. :D Koko suku aina muistaa ja vitsailee kun mun serkut juoksi metsässä menemään niin minä tulin perässä prinsessamekko päällä ja valitin risuista. :D Ihan tämmönen hassu esimerkki vaan, tämmösten juttujen takia oon aina saanut kuulla olevani herkkis. Oon ollut lapsena semmonen pikkuprinsessa mutta nykyisin se näkyy erilailla. En voi esimerkiksi lukea uutisia koska mulle tulee yksinkertaisesti niin paha olo varsinkin kaikista murha- ja pahoinpitelyuutisista, sotajutuista ym. Mun mies seuraa uutisia joka päivä ja oonkin kieltänyt sitä kertomasta mulle mitään kurjia juttuja. Välillä se kuitenkin kertoo ja sillonkin yritän vaan poistaa pahat asiat mielestä koska jos alan ajattelee niitä mä vaan hajoilen siihen liian pahasti ja se vaivaa ja surettaa mua pitkään. Oon vaan todennut että mun asia ei ole murehtia sellasista asioista joille en voi mitään ja joskus on parempi elää kuplassa. Stressaannun myös ehkä keskivertoa herkemmin ja ylianalysoin negatiiviset tuntemukset, mutta onnekseni en oo lannistujatyyppiä ja vihaan turhaa negatiivisuudessa vellomista. Yritänkin aina tankata positiivisuutta ja hehkutan ihania asioita joten ennemmin mut tunnetaan kuitenkin hölmönä optimistina kuin valittajana (tai joskus myös tsemppariksi ja motivaattoriksi haukuttu :D). Herkkyydestä on kuitenkin paljon iloakin sillä että mun on helppo asettua toisen asemaan ja esimerkiksi äitiydessä ja tietenkin myös muissa ihmissuhteissa siitä on paljon hyötyä. Iloisista asioista myös saa kaksin kerroin enemmän irti ja yleensä pyrin näkemään kaikessa jotain hyvääkin ja fiilistelemään sitä täysillä. :) (Tulipa sekava kommentti kun hoidan lapsia tässä sivussa. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä ja kivasta kommentista! Ei ollut lainkaan sekava :) Olipa mukavaa lukea sinun kokemuksia herkästä puolestasi. Mua kans inhottaa lukea uutisista niistä ikävistä asioista.

      Ja täytyy sanoa tuohon optimistisuuteen, että olet oivaltuanut elämässä yhden tärkeistä jutuista, sillä juuri tuo on se asia mikä auttaa jaksamaan aina seuraavaan päivään ja positiivisuutta ei vaan voi olla liikaa. Yritän itse tankata myös positiivisuutta ja ajatella, että kyllä se elämä aina kantaa ja kaikesta varmasti selviää. Tunteikasta viikkoa sinne! <3

      Poista
  23. Mä olen myös herkkä, samoin mun 4v poikani. Erityisesti tää oman lapsen herkkyys on tuonut tätä asiaa vielä lähemmäksi ja olen lukenut siitä nyt aika paljon. Mä itse koen myös kaikki tunteet voimakkaasti, rakastun uudelleen ja uudelleen samoihin vanhoihin juttuihin, liikutun helposti ja myös haen elämältä niitä voimakkaita tunnekokemuksia - en osaa elää ilman niitä. Kyllä mä koen, että herkkyytteni ansiosta olen myös tosi intuitiivinen. Lapsen kanssa onkin sitten ihan omat haasteet, kun yrittää pienen ihmisen tunnekokemuksia ymmärtää ja ohjata. :)

    VastaaPoista
  24. Oletko kirjoittanut blogissasi pojan herkkyydestä? Olisi mielenkiintoista päästä lukemaan:) Hyvä, että olet tunnistanut sen omassa lapsessasi, sillä hirveintä on jos niitä lapsen tunteita koitetaan tukahduttaa ihankuin ne olisi väärin. Toki tunteitakin pitää oppia jollain tavalla hallitsemaan, mutta sepä siinä vaikeaa onkin, että miten. Joka tapuksessa tunteita saa ilmaista ja näyttää, mutta kuitenkin sopivasti hillitä. :) Kiitos hyvästä kannan otosta. Tulen varmasti vierailemaan vielä blogissasi ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Mä kirjoittelin mun vanhempaan blogiin siitä, mutta nyt olen tämän uuden (aloitin viime kuussa) blogin kanssa vähän eri linjoilla. Vältän lapsista kirjoittamista, on niin suojeluvaistot nousseet ihan uusille leveleille niiden kasvaessa :) Mutta toi on just niin totta ja niin hankala juttu samaan aikaan, että ilman muuta niitä tunteita pitää saada tuntea, mutta välillä se force vaan oikeasti väsyttää vanhemman. Haastetta riittää, vaikka se ihana puoli lapsessa on tietysti myös läsnä päivittäin: poika todella huomaa uskomattoman tarkasti asioita, tulkitsee muiden ilmeitä ja eleitä ihmeellisellä tavalla ja imee paljon ympäristöstä itseensä. Todellinen täysilläeläjä :)

      Poista
    2. Joo tuo on kyllä ymmärrettävää, että lapsiensa yksityisyyttä haluaa suojella. En itekkää hirveeti mitää henkilökohtasta pojasta kirjoita, mutta jonku verran kuvia...ja neki koitan valita silleen, ettei oo kovin tunnistettavissa.

      Mutta teidän laps kuulostaa oikeen ihanalta <3

      Poista
  25. Mahtava teksti! Oli pakko jättää kommentti vaikka teksti onkin jo hieman vanha... Vasta viime päivinä olen ymmärtänyt, että koko elämäni kestänyt tunnemyräkkä ja kuohunta johtuvat herkkyydestä, jota minulle on suotu. Tai olen sen kyllä tiedostanut, mutta kieltänyt itseltäni. Tekstissäsi puit tunteeni hienosti sanoiksi. Herkkyys näkyy elämässäni hyvässä ja pahassa. Aistin herkästi muiden mielialan ja niiden muutokset. Tunnelman ollessa hyvä ja rento, kukoistan. Annan itsestäni paljon ja luon ympärilleni miellyttävän ilmapiirin. Mielenrauhani kuitenkin järkkyy, jos ympärilläni on ahdistusta, surua tai vihaa. Silloin vetäydyn helposti kuoreeni ja minusta on vaikea saada silloin mitään irti. Aavistan myös ennalta asioita, miten miten esimerkiksi tilanteet tulevat menemään. Olen taiteellisesti hyvin lahjakas ja ilmaisen tuntemuksiani maalatessa ja piirtäessä. Taide on kuin lääkettä sielulleni tämän maailman myrskyissä.

    Elämä saattaisi olla jossain määrin helpompaa ilman herkkyyden-lahjaa, mutta tylsääkin se olisi! Haen myös äärimmäisiä tunteita niin rakkaudessa, surussa ja ilossa. Elämäni ei ole koskaan tasapaksua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin hyvin iloiseksi huomatessani, että jätit viestiä tähän postaukseen vaikka olen kirjoittanut tämän jo jokin aika takaperin. Tämä on minulle nimittäin hyvin tärkeä aihe ja koskettaa minua myös henkilökohtaisesti. Mukava kuulla, että tekstiin pystyy samaistumaan ja löydät sieltä paljon samaa. Kommenttia lukiessani voin vaan todeta, että meissä on hyvin paljon samaa. Rakastan itsekkin taidetta yli kaiken ja olen aloittanut itsekkin maalailemaan. Harmi, kun osaa arvostaa omia lahjojaan vasta nyt. Mahtava kuulla, että ilmaiset tuntemuksiasi taiteen kautta. Olen itsekkin miettinyt minkälaista elämä olisi ilman herkkyyttä ja olen tullut siihen tulokseen, että aika tylsää :D Kiitos sinulle kommentista ja toivottavasti jättäisit niitä jatkossakin! <3 Mukavaa viikkoa sinne :)

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!