2.9.2014

Omien vahvuuksien sanominen ääneen ei tee kenestäkään itserakasta

Miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen omia hyviä puolia kuulostamatta siltä, että oma kehu haisee? Miksi liian usein takerrutaan niihin omiin heikkouksiin ja vähätellään meille tärkeintä henkilöä? Vaatimattomuus kaunistaa, mutta nyt keskitytään vahvoihin puoliin ja sanotaan ne ääneen. Meillä kaikilla on sellaisia ominaisuuksia joista meidän tulisi olla ylpeitä ja joita meidän pitäisi osata arvostaa. Jokainen on hyvä jossain. Omia luontaisia lahjoja jotka meille on annettu ei saisi haaskata, vaan niitä pitäisi yrittää toteuttaa joka päiväisessä elämässä, koska ne asiat joista saamme onnistumisen kokemuksia tekevät meille hyvää ja sitä kautta tulemme iloiseksi ja elämänlaatumme paranee.

Ensimmäinen askel on tunnistaa ne omat ainutlaatuiset lahjat.

Toinen tärkeä seikka on hyväksyä ja myöntää ne luonteenvahvuudet ja piirteet itselle, sekä muille ja uskaltaa sanoa ne ääneen. Tässä postauksessa kerron omista hyvistä puolistani ilman, että olisin tippaakaan liian itserakas.

DSC_8450

Olen kauneudentajuinen, taiteellisesti lahjakas ja minulla on visuaalista silmää. Tykkään kaikesta kauniista ja sellaisesta jossa saan toteuttaa luovuuttani. Olen myös tarkka ja huolellinen. Koulussa esimerkiksi kuvaamataito ja äidinkieli/kirjoittaminen oli vahvuuksiani.

Minulla on hyvät sosiaaliset taidot ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lisäksi olen empaattinen, tunneälykäs ja hyvä kuuntelija. Olen saanut palautetta usein, että seurassani on hyvä olla.

DSC_8466

Tykkään laulaa ja mielestäni minulla on ihan kaunis laulunääni, josta olen saanutkin toisinaan palautetta. Silti mua jännittää laulaa muiden nähden, mutta yksinollessani nautin siitä. Musiikki on muutenkin tosi tärkeää ja se vaikuttaa mieleeni. Jos kuulen pitkästä aikaa kauniin kappaleen saattaa silmäni kostua. Hehee musiikki oli kans aina kiitettävä.

DSC_8464

Pohdiskelen paljon ja tarkastelen asioita pintaa syvemmältä. Luonteeni vuoksi ymmärrän paljon enemmän muiden tapaa toimia ja olla, kunhan ensin käsittelen asian mielessäni.

Oikeudenmukaisuus ja lojaalisuus ovat myös vahvoja ominaisuuksiani, enkä voisi koskaan pettää heitä joista oikeasti välitän. Minusta löytyy rohkeutta ja vahvuutta, enkä koskaan epäröi puolustaa heikompaa, tai läheisiäni.

DSC_8455

Positiivisuus ja optimistisuus ovat kanteneet minua aina seuraavaan päivään ja vaikeiden aikojen yli. Olen myös vähän sellainen hupsuttelija ja hyvin humoristinen. Nautin sellaisten ihmisten seurasta jossa saan hassutella vapaasti.

Olen taitava työssäni ja haaveenani on perustaa oma kauneushoitola. Olisin itselleni hyvä ja kannustava pomo, joka keskittyisi nimenomaan niihin vahvuuksiin.

DSC_8453

Takki/Vila, Kengät/Kenkämeklari, Huivi/H&M, Housut/Halonen, Reppu/Fiorella
 DSC_8470

Osaan ottaa ihan kauniita valokuvia ja päivääkään en oo siihen mtään "opiskellut" :D Vaikka salaa haaveilen jostain valokuvauskurssista ja vielä paremmasta kamerasta.

Äitinä olen jämpti, mutta samalla kiltti ja hellä.

DSC_8444

Nyt saatte kertoa mitkä ovat teidän vahvuuksia ja lahjoja? Miten voisitte toteuttaa niitä? Onko itsensä kehuminen vaikeaa?

Haluan kuulla muutamien bloggajien vahvuuksista enempi.
 Haastan seuraavat tytöt kertomaan vahvuuksistaan ja lahjoistaan myös omissa blogeissaan: (ja toki saa kommentoidakkin;)) Koittakaa keksiä vaikka 5 asiaa joissa olette hyviä ja lahjakkaita. Jasminan, Maarian, Vilman, Emilian, Tuulin, Jenayan, Marian, Elinan, Elisan, Liisan, Ennin,  Pauliinan,  Helin, ja Ilonan.

Toivottavasti pääsen lukemaan teistä pian lisää!!

48 kommenttia :

  1. Kiitos haasteesta! Tämä täytyykin toteuttaa heti tässä sopivan hetken tultua :) Omien vahvuuksien ääneen sanominen on monelle varmasti vaikeaa (varsinkin suomalaisille), koska siinä pilee aina se ajatus, että vaikuttaa omahyväiseltä ja itserakkaalta jonkun mielestä, jos alkaa itseään kehuskelemaan. Vaikka eihän se asia niin todellakaan ole ja kaikkien pitäisikin ne omat vahvuudet tunnistaa. Niitä on joskus ihan hyvä miettiäkin ajatuksen kanssa, joten tämä sinun haasteesi on mukava toteuttaa myös itsetutkiskelun kannalta. :) Minä voisin kyllä kopioida suoraan tuon sinun listan omaan blogiini ja ottaa vaan hyvän lauluäänen pois :D Ja loppuun... siis mitenkä MIELETTÖMÄN upeat kuvat, en voi kehua tarpeeksi!! Ihan täydellisiä taas ja varsinkin tuo lähikuva on kun suoraan jostain huippu lehdestä <3 Oot kyllä kunnon Miss Oulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä :) Arvelin, kun sinäkin olet sellainen pohdiskelija ja hyvä kirjoittamaan niin varmasti osaat kertoa vahvuuksistasi. Minusta omahyväinen asenne on kuitenkin eri asia, kuin omien lahjojen ja vahvuuksien kertominen ja se olisi hyvä kyllä tunnistaa. :) Innolla jään odottamaan postaustasi

      Ja härrekyyd mitä kehuja Jasmina! Tässähän ihan pökertyy ja vähän naurahdin tolle Miss Oululle!! Hahah :`D Voi sinua, kiitos hurjasti. Kylläpä tuli hyvä mieli <3 <3 <3

      Poista
  2. aivan ihana haaste, pitää toteuttaa tää heti kun on aikaa!<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu!! <3 :)) Jään odottamaan :*

      Poista
  3. Ouhh tää on todellakin haaste!!!=D Mutta ihanaa pähkäiltävää iltaan, kiitos mä teen tän tänään!:D
    Olisi ihana muuten kuulla joskus sun laulua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no eikös!! B) Jee, teeppäs niin pääsen lukeen <3<3 Mä voin joskus laulaa sulle, jos lupaat ettet naura :`D

      Poista
  4. Oooooh mikä kaunotar täällä! Upeasti sulla hiukset näissä kuvissa ja tyylikäs kokonaisuus muutenkin. <3 Kyllä sussa on tuo koko paketti niin kasassa, että! Sisäisesti ja ulkoisesti. Tuosta hassuttelu jutusta tuli mieleen viime kertainen kun nähtiin, sun seurassa voi ihan vapaasti hupsutella eikä todellakaan tarvitse jäykkänä miettiä, että mitä kehtaa päästää suustaan! :D Vitsit, ens kerralla kun nähään naureskellaan kaikille jutuille vielä enempi. <3 Niin ja kiitos ihanainen haasteesta, teen tämän erittäin mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon lukenu tän sun kommentin varmaan viis kertaa läpi ja ja joka kerta oon ku naantalin aurinko. Ensinnäkin kiitos kehuista ja oon kyllä niin samaa mieltä siinä, että meillä oli kyllä tosi hauskaa. Mahtavaa miten ollaan niin samalla aaltopituudella. Sinunkin seurassa voi olla kyllä niin omaittesä ku suinkin voi. Oot itekki niin hulvaton Elisa!! <3 <3:)))

      Poista
  5. vauuu miten kauniita kuvia sinusta ja aivan todella tyylikäs asukokonaisuus<3 Kuvista ja tekstiä lukiessa tuli niiiin hyvä mieli<3 Kiitos tästä!

    Toteutan tämän myös mielelläni, joten kiitos haastetehtävästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu!! <3 Ihana kuulla ja uskon, että mä saan kans hyvän mielen kunhan pääsen lukemaan sinun vahvuuksistasi. Niitä varmasti löytyy noin hienosta tytöstä, kuin sinä olet!! <3 :*

      Poista
  6. Apua, olet NIIIN kaunis.... <3 huhhuh!
    Ja ihana sinä, vaikutat blogisikin perusteella olevan taitava juuri noissa asioissa mitä listasit!
    Kiitos haasteesta, teen tän mielelläni ja pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten ihana kommentti!! Kiitos ihana Enskuli! <3 Ja mielenkiinnolla jään odottamaan sinun postausta aiheesta :)

      Poista
  7. Ihana, kaunis sinä ♥! Ja kiitos haasteesta! Tää oli tosi kivan oloinen postaus, ihania juttuja oot kirjotellut ja susta onkin tän blogin välityksellä saanut tuollaisen lämpimän, kiltin ja mukavan oloisen ihmisen kuvan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauniisti sanottu Pauliina! :) Olet kyllä herttainen ihminen ja kivaa olisi päästä lukemaan pian myös sinun postausta samasta aiheesta <3

      Poista
  8. Ihana postaus!! Tosi positiivinen hyvänmielen aihe =)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvä postaus aivan asiasta. On jotenkin niiin suomalaista vähätellä itseään, kehuja ei osata ottaa vastaan puhumuttakaan siitä, että sanoisi ääneen niitä omia vahvuuksiaan. Joten hatunnosto sekä kiitos tästä.

    Mutta koska tässä on omista vahvuuksista kyse, pakko siis itsekin miettiä poikkeuksellisesti sitä jotain hyvää ;D Ensimmäisenä mieleen tulee hyvä tilannetaju sekä tunneäly, jotka tekevät mielestäni hyvän kuuntelijan. Koen myös omaavani jonkinlaista visuaalista silmää mm sisustuksessa, ihan niinkuin sinäkin. Rakastan kirjoittamista ja piirtämistä, ja tiedän niiden lukeutuvan vahvuuksiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta. Ehkä me suomalaiset ollaan vaatimatonta kansaa, tai jotain? :D Tai pelätään tosiaan sitä, että saadaan omahyväinen leima ja siitähän tässä omissa vahvuukissa ei ole kyse.

      Tosi samantapaisia piirteitä löytyy myös sinusta. Muista arvostaa ainutaaltuisia lahjojasi!! <3 Ja kiitos sinulle ja mukavaa kun kommentoit:)

      Poista
  10. Ihana postaus ja otan haasteen vastaan. Ihan heti en ehdi aiheesta kirjoittaa, mutta laitan haasteen luonnoksiin, niin asia pysyy mielessä.

    Blogisi perusteella olet juuri kaikkea tuota, mitä kirjoititkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla:) Joo, laitahan luonnoksiin, niin muistat tehdä. Innolla odotan <3

      Poista
  11. Hyvästä aiheesta kirjoitit jälleen! joo itsekin olen juuri viime aikoina ihmetellyt sitä, miten jo Suomessa kouluissa lapset valittavat etteivät ole hyviä jossain aineessa jne. tai sellaista oli ainakin minun koulussani, sen muistan. Vaikka ei kenenkään tarvitse olla täydellinen, mutta voi silti olla iloinen siitä mitä osaa. Itse en yleensä valittanut huonoutta tai kehunut millään paremmuudella koulussa, olin hyvä kuvaamataidossa ja musiikkissa, kun taas matikka ei ottanut sujuakseen. Olen myös hyvä (maisema)kuvauksessa, muita kouluja en siihen käynyt mutta kouluaikoina yhden koulun valokuvauskurssin kylläkin ja vaikka sitä en aiemmin muistanutkaan niin kaipa siitäkin on ollut jotain hyötyä kuvatessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on tärkeä aihe. Tuo on tosi ikävää miten usein takerrutaan niihin heikkouksiin, vaikka parempi ois oivaltaa omat vahvuudet ja olla todellakin iloinen siitä mitä osaa -niinkuin hyvin kirjoitit <3 Mä olin kans aika heikko matikassa. Sulla on kyllä kauniita kuvia siellä blogissa reissuista ja huomaa, että sinullakin visuaalista silmää:)) Kiitos Susannalle kommentista <3

      Poista
  12. Kiitos vielä haasteesta. :) Pitää miettiä tosiaan tätä paremmalla ajalla - ja sellaisella hetkellä, kun on itsestään jotain positiivista sanottavaa. Ja pitää kyllä käydä lueskelemassa muidenkin postaukset aiheesta. (Eli vähintäänkin tänne linkit vielä postauksiin, vink, vink.)

    Ja vaikuttaa kyllä todella osuvilta nuo mainitsemasi hyvät puolet/ kehut. ^.^


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kestä! :) No nythän tämä on sulle ihan ajankohtainen, jos on tuommoiset fiilikset itsestä, vai mitä:) Ja oli muuten hyvä idis tuo linkttäminen!!

      Ja kiitos ihana <3

      Poista
  13. Tää oli ihan mieletön postaus ja oot ihan oikeella asialla :) Oikeesti jokaisen olisi hyvä miettiä itseään näin positiivisesta kulmasta ja uskaltaa sanoa ääneen missä on hyvä, koska jokainen on tosiaan hyvä jossain.

    PS: Oot uskomattoman kaunis näissä kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, huippua kuullua, että tykkäät!! :)) Kiitos paljon kehuista ja mukavaa, kun kommentoit ihana Anni!! Nähdään muuten siellä makeupstore iltamassa;)

      Poista
  14. Hieno kirjoitus, ja asiaa! Eikä tästä tullut yhtään sellainen "oma kehu haisee" -mielleyhtymä. Se on itsevarmuutta ja mielestäni ihailtavaa, että tunnistaa omat vahvuutensa ilman sitä ainaista natinaa "no en minä nyt.." tai "en minä osaa niin hyvin kuin naapurin Jorma.." tai "tuokin on paljon nätimpi kuin minä" - Turhaa lätinää, mutta valitettavan usein sitä kuulee omasta suustakin. Vaatimattomuus ei tosiaan aina kaunista, päinvastoin...

    Olen otettu! :) Tekee tähän elämäntilanteeseen todella hyvää miettiä niitä omia hyviä puolia ja vahvuuksia, kiitos ihana Tania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun otat haasteen vastaan. <3 Oon tullut siihen tulokseen, että itsensä vähättelyllä ei kyllä pitkälle pötkitä ja olen kuule itekki rypeny joskus siellä itsesäälin mudissa. Se ei tee kyllä hyvää kenellekkään :(

      Ja kiitos paljon. <3 Jään odottamaan postaustasi Maaria ;)

      Poista
  15. Hitto sä oot nainen upea!!<3 Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto mite ihana kommentti!! <3 <3 :D
      Kiitos Anni!:)))

      Poista
  16. Voih, taas kerran sun kirjoittama teksti kolahti! :) Itse olen aina vähätellyt omia taitojani ja vahvuuksiani juuri tuosta syystä, ettei minua leimata ylimieliseksi.. Täytyisi opetella nauttimaan ja olemaan ylpeä omista taidoista ja vahvuuksista, se saattaisi tehdä hyvää jopa itsetunnollekin! ;) Mahtava ja jollakin tavalla rohkaiseva postaus!♥Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Ihan parasta kuulla, että mun postaus on rohkaiseva :`) Mitähän tähän sanois... Juuri tämmöinen palaute tekee tästä koko touhusta niin paljon mielekkäämpää<3 Nöyrä kiitos itsellesi Maria :))))

      Poista
  17. Rohkea ja upea postaus ja kauniit kuvat. Uskon jokaisen sanan :).

    VastaaPoista
  18. Ihanat kengät <3! Ja joo, totta tuo että suomalaiset ei oikein osaa kehua itseään. Tai ottaa kehuja vastaan. Miekin aikaisemmin jos joku kehui, olin vähättelevä tyyliin "eihän tää nyt mitään. Nyt vanhempana osaa itsekin sanoa: Kiitos, niin miunkin mielestä. Eikä sen jälkeen tunne oloonsa itsekkääksi tai omahyväiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti muuten tuo, että eipä me liioin niitä kehujakaan vastaan ostata ottaa ja siitä päästäänkin siihen, että aika harvon me jopa kehutaan toisiamme? Mutta hyvä asenne sinulla, kyllä minäkin nykyään reippasti kiitän jos joku sattuu kehumaan :) Ja kiitos, noi kengät on kyl kivat ja helppo kävellä. Sulla tais ollakkin vähän samantapaiset.

      Poista
  19. Moikka Tania! Mä tartun tähän haasteeseen heti kun postausjono hiukan lyhenee.

    Sinut sen sijaan haluan extrapalkita Pieniä hetkiä -postauksen kommenttikentässä käydystä keskustelusta. Vaikka siinä ei varsinaisesti muistoja jaettu, niin vuorovaikuttamisesta napsahtaa sinullekkin käsintehty kortti. Laitahan sähköpostia satukasetti(at)gmail.com

    Mieluinen värimaailma, kortin aihe ja osoite mukaan. :) Kortti tulee olemaan sisältä tyhjä, jolloin voit itse ilahduttaa sillä jotakuta läheistäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka :) Joo, teet heti kun siltä tuntuu <3 :))

      Ja siis huippua!! Kiitos ihan hirveesti ihanainen!!!! Oot kyllä kultainen. Minä laitan s-postia! :)

      Poista
  20. Sä olet niin upea! Jestas mikä kaunotar <3 huomasin, että monet mainitsemasi vahvuudet olivat kuin omasta suustani sanottua :) piti vielä sanoa, että en ole pitkää aikaan kommentoinut, mutta blogisi on edelleen yksi lemppareistani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten kiva kommentti Tiia!!! Kiitos tosi paljon ja miten mieletöntä kuulla, että blogini on yks lemppareistasi, awwww! <3 Minäkin rakastan siun blogia. Mukavaa myös, että meistä löytyy samoja piirteitä:)

      Poista
  21. Huippua että toteutit tämän postauksen! :) Ja täytyypä sanoa arvon bööna, oot ihan käsittämättömän kaunis noissa kuvissa! ♥ Oot niin tuollanen eksoottisen näköinen kaunotar ettei oo toista ♥ Tää postaus on ihana, ja ihanan erilainen. Jos voit kuvitella että näytän sulle isosti peukkua tällä hetkellä, niin hyvä, koska arvostan tuota niin paljon. Ihan liian usein tulee sellanen olo, että jos yhtään erehtyy kehumaan itseään tai edes sanomaan "kiitos", niin heti joku jossain ajattelee että mikä itserakas. Ja toisinpäinkin, kehu tulis osata ottaa vastaan! Jos heität jollekkin ihan vilpittömän kommentin, vaikka "hei oot kyllä hoikistunut ja näytät tosi upealta" niin toinen repeää räkänauruun ja kieltää sen jälkeen. Tulee ihan sellanen olo, että se toinen tyrmää täysin sen mitä mieltä ihan vilpittömästi oot ollu. Joten paljon parempi mieli tulee itsellekin, kun toinen sanoo vaan "kiitos." Ja tuohon muuten on saanut opetella myös itse :D Kiitos haaste-nakista, pitäis alkaa purkamaan noita haasteita! Mutta ihan varmasti teen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Vilma ihanuus. Oot kyllä niin kohtelias ja ystävällinen ihminen! <3 Sinunlaisia lisää! <3 :)) Mulle tuli itelle tosi hyvä fiilis tämän postuksen jälkeen. Rohkenin sanoa ne asiat julkisesti täällä missä koen olevani hyvä :) Vois yrittää muutenkin sanoa niitä vilpittömiä kohteliaisuuksia kaikille.

      Toviottavasti pääsen pian lukemaan sinun vahvuuksista. Uskon, että tämmöisen jutun tekeminen on monelle jopa avartava kokemus. Istua alan ja miettiä missä oikeasti on hyvä :)

      Poista
  22. Ihana idea ja ihana sinä! Nyt vasta kerkesin kiireisen viikon päätteeksi istahtaa blogien ääreen ja tulin heti lukemaan tämän postauksen kunnolla. ♥ Tuntuu että omat vahvuudet on aika pitkälti samankaltaisia muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta mielelläni tartun haasteeseen, jahka saan muutamia muita ensin pois alta! :) Kiitos kovasti siis siitä!

    Ihanasti muuten tuo huivi, harva käyttää pään päällä, vaikka näyttää ainakin mun mielestä tosi kivalta. Ja kenkulitkin on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä Maria, ja parempi myöhään, kun ei milloinkaan! :D Ymmärrän kyllä, ettei aina jää aikaa selailla blogeja, kun omakin vie jo niin paljon aikaa. Kiva, kun kommentoit ja toivon kovasti, että pääsen lukemaan sinusta lisää :)

      Ja tuolla nallikarissa tuuli niin kovasti, että piti laittaa huvi päähän ettei palellu. Onhan se joidenkin mielestä vähän "mummomainen" mut mä tykkään pitää huivia päässä ja minustakin näyttää kivalta:) <3 Kiitos kovasti <3 <3

      Poista
  23. Moikka! Löysin blogiisi Jonnan Hippusellinen lumoa-blogin kautta ja ihastuin blogiisi heti! Sinulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa ja kirjoittamisen kruunaa vielä kauniit ja tyylikkäät kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niinkö???! Kivaa Jenna, että löysit tiesi tänne sitä kautta ja tykästyit! Mulle tuli tosi hyvä mieli tästä palautteesta! Kiitos paljon! <3 :))

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!