9.7.2014

Onnellisuus on mielentila

DSC_4661

Onni ja onnellisuus on varmaan asioita joita jokainen ihminen elämässä tavoittelee ja se onkin asia mikä meitä kaikkia jollain tavalla yhdistää. Me kaikki halutaan onnellista elämää. Onko jatkuva onnen tavoittelu kuitenkin jotain sellaista mikä lisää tyytymättömyyttä nykyhetkeen? Oma elämäni on tällä hetkellä ihan hyvää, mutta loppujen lopuksi onnellisuus onkin tunne jota en osaa määritellä mihinkään tiettyyn asiaan. Minä vain tunnen sen. Tunne mikä tuntuu käsittämättömän hyvältä. Ne pienen pienet asiat jotka elämässä on hyvin saa minut onnelliseksi ja ne tuottaa mielihyvää. Kaikki läheiset ihmiset, perhe ja se, että saa rakastaa. Jostain haluamastani tavarasta, asiasta, tai jostain materiaan liittyvästä jutusta saan sen hetken onnen, mutta pysyvään onnellisuuteen tarvitaan muutakin. Vaikka tällä hetkellä esimerkiksi lotossa voittaminen voisi tehdä minut silti hurjan onnelliseksi. Miettikää nyt mitä kaikkea rahalla voisi saada, jos sitä olisi pilvin pimein? Olisiko se loppujen louksi enää ihanaa elämään, kuin voisi ostaa ihan mitä vaan? Vaikea ajatella, kun se ei ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista ja tuskin koskaan. Olen myös kuullut juttuja ihmisistä jotka ovat menneet sekaisin suuren rahasumman voittaneena. Mulla kävisi varmaan samoin.

Olen aina ollut suhteellisen optimistinen ihminen, eikä elämän suurimmatkaan vastoinkäymiset ole sitä musertanut, vaikka menneisyydessä niitä olisi ollutkin. Uskaltaisin väittää, että niillä ihmisillä joilla on tapahtunut elämässä kynnen katkeamista vakavampaa on erilainen elämänkatsomus ja ymmärrys, kuin niillä jotka ovat saaneet elää tasapainoista elämää missä ei ole esimerkiksi tarvinnut pelätä tai mennettää koskaan mitään. Eri ihmiset ovat toki alttiimpia ympäristön vaikutuksille, mutta toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin.

Uskominen ja elämään luottaminen on aina kantanut seuraavaan päivään, eikä mun oo tarvinnut miettiä ettenkö tavalla tai toisella pärjäisi mitä ikinä tielläni sattuisikin. Aina on mahdollisuus tehdä uusia valintoja mikäli elämä ei tunnukkaan hyvältä. Haluan aina uskoa ihmisistä hyvää, vaikka välillä usko ihmisen hyvyyteenkin on ollut vaakalaudalla. Haluan myös uskoa, ettei meistä kukaan oikeasti synny pahaksi ja hyvyys korjaa kovimmankin sydämen. Välillä mieleeni tulee ihana ajatus paremmasta maailmasta jossa kenelläkään ei olisi paha olla, vaan auttaisimme ja ymmärtäisimme aina toinen toisiamme. Vai kuinka monesti mietimme mitä juuri ne muut ihmiset meistä ja meidän jutuistamme ajattelee, jolloin annamme niiden vaikuttaa omiin valintoihin ja käyttäytymiseemme. Minä ainakin mietin ja olen miettinyt sitä turhan usein. Loppujen lopuksihan me olemme itse vastuussa omasta onnestamme. Kaikki on kiinni siitä minkä tien valitsemme vaikkakin tie olisi välillä mutkainen tai kivinen, niin aivan varmasti se johdattaa sinne minne pitääkin. Haluan jakaa teille mietteitä onnellisuudesta. Toivottavasti kolahtavat teillekkin! Ja aurinkoisia päiviä kaikille!! Nauttikaa helteistä!

Onnellinen ihminen omistaa palan taivasta

DSC_4632

Onni on parfyymi, ei sitä voi roiskia toisten päälle saamatta muutamaa pisaraa itseensä. 

DSC_4631

Onnellisuus ei ole täydellisyyttä vaan kiitollisuutta 

DSC_4637

Onnea on löytää joku, jonka seurassa alat rakastamaan itseäsi. 

DSC_4642

Onnellinen on pieni lapsi joka ei koskaan lakkaa uskomasta omiin taitoihinsa. 

DSC_4658

Toisen onni ei ole koskaan sinulta pois. 

DSC_4722

Tunnista se tunne, kun juokset sateen kastelemassa metsässä ja jää hetkeksi siihen 

DSC_4663  

Pysyvä onnellisuus on yksinkertaisten asioiden arvostamista
 DSC_4676  
Ymmärrä, ettei onnellisuus synny materiasta
 DSC_4670  
Jos oikeasti haluat tietää kuinka rikas olet, mieti asioita joita sinulla on mitä rahalla ei saa
  DSC_4718  
Onnellisuus on valinta ja mielentila

40 kommenttia :

  1. huhuh nainen mitä tekstiä <3! Aloin miettimään ja pohtimaan omaa elämää tämän tekstin luettua entistäkin enemmän! Oon monesti sanonut niille, jotka ovat valittaneet rahatilanteista ja kadehtinut niitä ihmisiä joilla on vara shoppailla mielin määrin ja matkustella, että olisitteko mielummin rikkaita ja yksinäisiä vai köyhempiä ja rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja kyllä, toinen vaihtoehto on paljon parempaa. Sellaista mitä rahalla ei voi koskaan saada. Meidän kaikkien kuuluisi välillä pysähtyä miettimään elämää ja sitä mitä meillä on. Sen oivallettua tajuaa, että on oikeasti aika onnekas.

    Oot kyllä äärimmäisen ihastuttava <3 tykkään hirveesti näistä sun syvällisimmistä postauksista <3
    Ja nuo kuvat on todella kauniita :) Ihana maisema! Mistä nää on otettu? :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua Emiliaa, kun laitat aina niin ihania kommentteja, että ihan liikutun!! :`D Mutta niin se on. Raha ehkä helpottaa elämää, mutta ei tuo välttämättä sitä onnea, kuin hetkeksi ja rahalla ei voi ostaa rakkautta. Ainakaan aitoa selllaista. En sitten tiiä mitä mieltä miljardöörit on, mutta silti :DD Ja monesti muuten aatellaan, että ihmiset joilla on mielin määrin rahaa ovat automaattisesti onnellisia. En allekirjoittaisi sitäkään.

      Kuvat on otettu niinkin eksoottisessa paikassa, kuin lautta-satamassa..you know mistä päästään hailuotoon. Käytiin viikonloppuna siellä kahviossa päiväkahvilla. Oli niin kaunis sää! <3 Kiitos Emilia kommentista, nää merkkaa mulle hirmuisesti <3

      Poista
  2. vau mikä postaus! onnellisuus ja onni on asioita, mitä jokaisen ois hyvä miettiä ja pohtia! Moni ei varmasti edes tiedä olevansa onnekkaita ja onnellisia, vaikka oikeasti elämässä olisikin kaikki ihan hyvin :) Tania, olet kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä sanoppa muuta. kiinnitetään ainoastaan asioita niihin mitkä on "huonosti" ja unohdetaan se, miten asiat loppu peleissä on ihan hyvin :) Kiiiitos Kaunis Paula kehuista ja kommentista. Oot mun mussukka :*

      Poista
  3. Kiva kirjoitus. Minulla on ollut vaiheita elämässäni, jolloin olen elänyt sitku-elämää. Sitten kun on kesäloma / oma koti / uusi sohva jne, sitten olen onnellinen. Mutta eihän se niin mene. Onni on tässä ja nyt, näissä asioissa ja ihmisissä ja siinä elämässä, jota juuri nyt elän. Itse en usko esim. rahan tekevän ihmistä kovin onnelliseksi, pitkäksi aikaa. Toki raha tuo tiettyä perusturvaa elämään, ettei tarvitse joka asiasta kitsastella. Mutta jos onnellisuus tulee vain rahasta, niin ihminen haluaa aina vain enemmän. Yhä uudempia merkkivaatteita, veneitä, hienomman asunnon, uuden mersun ja ties mitä. Koko ajan jotain uutta ja enemmän, josta uskoo sen onnen ja ihanuuden löytyvän. Mutta syvempi tyytyväisyys elämään löytyy jostakin ihan muusta kuin rahasta. Siitä, että elää sisältä päin rikasta elämää, ei ulkoa päin (esim. rahasta käsin) ohjatusti.

    Minä elän tällä hetkellä taloudellisesti epävakaata aikaa, koska olen irtisanoutunut työstäni eikä kaikki tulevat jutut ole vielä varmoja. Mutta silti koen olevani todella onnellinen. Olen niin tyytyväinen ja onnellinen, että uskalsin tehdä tämän ratkaisun, joka parantaa todella paljon omaa elämänlaatua. Ei taloudellisesti, mutta henkisesti kyllä.

    Onnellisia ja ihania kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oon sitä mieltä, että oot tehnyt hyvin rohkean päätöksen, kun olet irtisanoutunut mikäli entinen työ tai työpaikka/olosuhteet eivät ole olleet mieleisiä. Tokihan se aina on plussaa jos töitä on, mutta kyllä töissä kumminkin vietetään niin suuri osa elämästä, että sen pitäis olla kivaa ja miellekästä. Nämä oli minun ajatuksia,en tiedä miten sinulla todellisuudessa asia mennyt? Ja minäkin oon niin monet kerrat elänyt "sitten kun" -elämää ja välillä huomaan tekeväni sitä nyttenkin, mutta ehkä ne ajatukset on ennemmin sellaisia haaveen kaltaisia ja tavotteita. Pitäisi yrittää elää hetkessä ja varsinkin nyt, kun poika on vielä pieni niin pyrin nauttimaan näistä pojan lapsuusvuosista ja töitä kyllä kerkeää varmasti vielä tehdä monet vuodet. Eli aika epävakaa se taloudellinen puoli on täälläkin, mutta näillä mennään.

      Lukiin tosiaan sen sinunkin postauksen siitä onnellisuus asiasta ja se saikin mun mielen laukkaamaan niin paljon, että kirjoitin itsekkin siitä aiheesta. Mukava, kun kävit kommentoimassa ja kiitos kehuista ihana!! :)

      Poista
  4. jälleen kerran ihanasti kirjoitettu postaus ja joka sana niin totta!<3
    maailman paras tunne on kun tuntee olevansa ihan onnensa kukkuloilla ja on vaan niin hyvä olla :) ja perus arjestakin löytyy niitä pieniä ilon aiheita jotka tekevät onnelliseksi, se pitäisi muistaa huonoinakin päivinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin ihailtava asenne Tuuli! Pidä toi! :D Onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunne on kyllä mieletön. Kiva, että pidit kirjoituksesta ja mukava kun kävit kommentoimassa!! <3 <3 Aina piristät minua! :)

      Poista
  5. Voi miten ihana teksti! <3 Se teki minut onnelliseksi!:) Oon niin samaa mieltä siinä, että onni on pienissä asioissa. Joku tutkimuskin oli tehty, että raha tuo onnea vaan 70 000 e tienestiin vuodessa, jo tienaa enemmän niin onnellisuus ei enää lisäänny sen jälkeen rahalla. Aina välillä vaan unohtaa pysähtyä katsomaan niitä pieniä asioita, nyt tämän luettuani taas muistin, kiitos siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mikä tutkimus tuosta en ollut aikaisemmin kuullutkaan! :O Joka päivä sitä oppii kaikkea uutta. Kiitos tuosta sinulle, kun sanoit! :) Mulle tuo 70 000 e kuulostaa jo aika isolta summalta :DD Kiva kuulla, että tämä kirjoitus sai sinut ajattelemaan onnellisuutta vielä enempi! Kiitos Karoliina <3 Ja hei siis saako sun iltalehti-blogin jotenki bloggeriin? Et se näkys siellä, kun kijroitat vai pitääkö mun mennä aina iltalehden kautta??

      Poista
    2. Tuo onkin hyvä kysymys! Enköhän mä linkin ainakin saa, mut en tiiä saanko sitä mitenkään aina päivittymään kun oon kirjottanu... Pitääpä laittaa blogikoordinaattorille viestiä, sehän ois kaikkein kätevintä! Hyvä idea!:)

      Poista
    3. Jeee, kiva kuulla,et oli hyvä idis. Mä seuraan blogeja tän bloggerin kautta ja oon mieltäny sen niin käteväksi :) Huippua jos jotenki onnistuu.

      Poista
  6. Mielenkiintoista pohdintaa jälleen kerran ihanien kuvien kera ♥ Olet sen oloinen ihminen, että selviät varmasti kaikista vaikeuksista tuolla sinun ihailtavalla positiivisuudella ja myönteisellä elämänasenteella. :) Ja uskon, että osaat olla onnellinen pienistä asioista. Olen miettinyt myöskin tuota, että varmaan sekoisin jos voittaisin esimerkiksi lotossa ja ehkä parempi ettei niin ikinä kävisikään. Elämä on varmasti paljon tasapainoisempaa ja sitä oppii olemaan onnellinen kaikesta pienestä hyvästä mitä saa ja mitä tapahtuu, kun ei ole mahdollisuutta saada kaikkea. Jos voisi saada mitä vaan niin osaisiko sitä enään arvostaa mitään tavallista.. Ei varmaan! Onnellisuus lähtee pienistä asioista ja jos niitä ei osaa arvostaa, niin mikään onnellisuus ei ole pysyvää, vaan tarvitsee aina lisää jotain saavuttakseen onnellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä oli ihanasti sanottu kerta kaikkiaan.. Niin, kyllä minä ainakin tähän asti oon selvinnyt kaikenlaisista jutuista, mutta eihän sitä tietenkään koskaan voi tietää mitä tielle loppujen lopuksi sattuu. Täytyy vain olla luottavainen :) <3 Jotenkin kuitenkin huikeeta ajatella, että elämässä voi oikeasti tapahtua ihan mitä vaan. Ei se lotossa voittaminenkaa mahdottomuus oo, mutta minä varmaan menisin sekasin isosta rahamäärästä, tai sitten kyllä antaisin sitä läheisillekkin ja ostasin porukoille ja siskolle luksusmökit ja autot ja tietty itelle ja pojalle..heh no joo :D Hienoja ajatuksia sinullakkin asiasta ja kiitos ihanasta kannaotosta ja ennen kaikkea kehuista. Oot kyllä niin mahtava nainen! <3

      Poista
  7. Voi mikä teksti! Juurikin näitä samoja asioita olen itse pohtinut pikku pääni sisällä jo jonkin aikaa ja sinä puit nuo mun ajatukset sanoiksi! :) <3 Kiitos taas kerran ihanasta ja voimaannuttavasta lukuhetkestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, että tämä postaus tuli sitten oikeaan aikaan! :) Ja miten ihanasti sanoit, että teksti oli voimaannuttava. Kiitos Paljon Maria!!:)

      Poista
  8. Hyviä ajatuksia taas kerran :) Ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  9. Siis oot kyllä sellanen pakkaus, huhhuh! Ja tuo sun kroppa! Toivottavasti nainen osaat arvostaa sitä! :D Oon monesti myös miettinyt sitä, että aina sitä ajattelee että sitten kun mulla on tää ja tää ja kun oon tämmösessä tilanteessa niin oon onnellinen. Kuitenkaan ne ei oo ne tietyt olosuhteet (vaikka niilläkin tietty on merkityksensä) vaan nimenomaan ne pienet hetket siellä arjessa. Useinhan jotain tiettyä ajanjaksoakin miettii kaiholla, että vitsit kun tuo oli hyvää aikaa. Vaikka sehän on sitä kuuluisaa hetkessä elämistä, osata arvostaa niitä asioita joita sulla on NYT. Itse ainakin oon varmaan onnellisimmillani silloin, kun tajuan vaikka jonkun hankalamman ajanjakson jälkeen arvostaa jotain asiaa. Tästä mun kommentista tuli nyt hirveä sillisalaatti, mutta toivottavasti ei mennyt ihan ohi :D Nuo mietteet pitäisi varmaan tapetoida seiniin, sen verran tärkeitä ne on muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkkin KIITOS Vilma noista kahdesta ensimmäisestä lauseesta ihan mielettömästi! Sinä se osaat piristää päivääni! <3 Ja tiiätkö, että juuri niiden vaikeiden ajanjaksojen jälkeen sitä nimenomaan osaa arvostaa sitä ihan perussettiä ja tavallisia asioita. Näin se vain on! Tulee myös itse mietittyä usein joitain sellaisia hetkiä mitkä olikin aika ihania juuri silloin, mutta eipä sitä sillonkaa osannut samanlailla pitää arvossa. Koen kuitenkin eläväni tällä hetkellä rikkaampaa elämää, kuin silloin, kun oikeasti olin rahallisesti rikkaampi :D Minäkin teen myös usein sitä "sittenkun" juttua, vaikka pitäs yrittää elää hetkessä. Sun kommentti ei ollut mikää sillisalatti vaan ainakin itse pysyin ihan hyvin kärryillä ja sun asiat tuli hyvin sanotuksi yhessä kommentissa josta mulle jäi hyvä pössis!! :) Kiitos sinulle! <3

      Poista
  10. Upeita kuvia! Ihana sinä!<3
    Tämä onnellisuus on nyt ollut tapetilla enemmänkin blogeissa, juuri luin illalla tämän: http://www.lily.fi/blogit/mi-mi-mendine/what-makes-me-happy Nämä tällaiset kirjoitukset pistää aina miettimään, pitäisi useammin osata vaan pysähtyä ja huomata kaikki se ympärilläoleva, sanoa ääneen olevansa onnellinen, lopulta se onni tulee aika pienistä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Minna ihanuus!!! <3 Hei, kiitti linkistä pitääpä käydä lukemassa tuokin postaus ja mukava myös kuulla, että tämäkin teksti sai miettimään asioita uudelleen :) Onnellisuudesta ei varmaankaan voi lukea liikaa niin tärkeä aihe se on! :D

      Poista
  11. Ihan tajuttoman kauniita kuvia sinusta!<3 Oot oikeasti yksi kauneimmista naisista, mitä oon koskaan nähnyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiäkkö, mulla loksahti suu auki, kun luin tän sun kommentin. Siis, oon kyllä nyt ihan tosi tosi otettu!! Kiitos Emilia ja kuule, voin sanoa sinulle täysin nuo samat sanat! <3 SUURI kiitos!! :) <3 <3<3

      Poista
  12. miun blogissa olis siulle pieni haaste! :)
    http://browneyessecret.blogspot.fi/2014/07/blogihaaste.html

    VastaaPoista
  13. Sinä se vaan olet niin ihana. Tunteita herättävä postaus jälleen kerran, iso kiitos! Tuli melkein tippa linssiin, ihan vain siitä kun miettii niitä pieniä, juuri koettuja onnen hippusia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihana kuulla Maaria, että kirjoitukseni herättää tunteita :`) Kiitos! <3

      Poista
  14. Kiitos taas siitä, että tuot maailmaan hiukan järkeä näillä potauksilla. Osaat mennä asian ytimeen ja herätellä ilman provosoimista, ja siitä minä tykkään ihan hirveästi. Olen samalla linjalla ja olen monesti ihmetellytkin, miksi tuntuu että nykyisin melkein kuuluu haluta enemmän, parempaa, kivempaa. Mä olen niin onnellinen elämässäni kuin voin tällä hetkellä olla, ihan ilman paksua lompakkoa, suuria seikkailuja ja suurien unelmien toteutumisen odottamista. Kaikki pienet hetket, kaikki pienet asiat, ympäristön kauneus tässä ja nyt. Sitä ei todellakaan saa rahalla, ja onnellisuus tulee ihan jostain muualta kuin lompakosta. Elämän sisältö ei ole ostettavissa. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiii miten kiva kommentti! Joo, mun tarkoitus ei oo teksteilläni provosoida ketään, ainakaan mitenkään tahallisesti! :D Mutta joskus oon huomannut ihmisten kiinnittävän liikaa asioita epäkohtiin ja johonkin sellaiseen mihin voisi itse tehdä pienen muutoksen, jolloin asiat olisi paljon paremmin. Itse koen aina muutoksen lähtevän jollain tavalla omasta mielestä ja siitä, miten asioihin suhtautuu, onko positiivinen vai negatiivinen jne :) Joskus kun muakin oikeen suututtaa niin levittän sitä sitten ympärilleni ja asia voi olla vaikka niinkin vakava, kuin muki väärässä paikassa :D Ja ihanasti sanottu "elämän sisältö ei ole ostettavissa!" Niin, ei taatusti!! :) Kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista. <3

      Poista
  15. Hei sinulle olisi blogihaaste minun blogissani, jos innostaa jossain vaiheessa tehdä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon haasteesta Jasmina. Mulla taitaa olla tuo sama haaste jo rästissä, mutta voisin jotenkin yhdistää ne jossain vaiheessa :)

      Poista
  16. " Haluan aina uskoa ihmisistä hyvää, vaikka välillä usko ihmisen hyvyyteenkin on ollut vaakalaudalla." Samoin ajattelen. Kauniit sanat myös kuvien alla!

    VastaaPoista
  17. Siis missä ihmeessä oot ottanu noin mahtavia kuvia? Jossain täällä Oulussako? Minäkin haluan tuonne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuvat otettiin lauttasatamassa mistä pääsee hailuotoon. Kiitos kovasti Mari <3 <3

      Poista
  18. Olipa ihana kirjoitus taas kerran! Olen vieläkin hämilläni miten kauniisti kirjoitit blogistani. En tiennyt että joku voi olla noin epäitsekäs, kiltti ja aito kun sinä olet. On ollut siunaus tutustua sinuun blogin kautta! Kirjoituksesi teki minut onnelliseksi ja kiitolliseksi. Kiitos Tania! <3 olet huippu kaunis ja ihana ihminen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mulla tuli kyynel silmään tästä sinun kommentista! :`) Kiitos vaan itsellesi kauniista sanoista ja ilomielin kirjoitin blogistasi, kun ihastuin siihen niin hurjasti <3 Mukava myös kuulla, että tämä teksti sai hyvän mielen. Ihana ihminen olet sinäkin <3

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!