31.7.2014

Läsnäolon voima ja oman elämän hyväksyminen sellaisena, kuin se on.

Muistan sen ensimmäisen vaunulenkin oman pienen poikavauvan kanssa, enkä itse asiassa varmaan koskaan unohdakkaan miltä se tuntui. Olo oli niin kuin oisin ollut jossain sadussa. Kaikki tuntui niin epätodelliselta ja olo oli hyvin onnellinen, sillä oltiinhan me saatu kaunein ja rakkain lahja joulun kynnyksellä. Poika oli vielä niin pieni. Vastasyntynyt. Jos voisin valita yhden hetken, niin juuri nyt haluaisin palata siihen ensimmäiseen vaunulenkkiin ja tuntea raikkaan talven tuulahduksen ja lumen narskuvan kenkien alla. Vaikkei sais valittaa helteestä, niin kyllä -mulla on ikävä talvea. Tai oikeastaan sitä hetkeä. Tajusinkohan edes silloin, että juuri se hetki on ikimuistoinen, jonka tulen muistamaan todennäköisesti aina?

DSC_5291 DSC_5249

Vaikkei voi verrata ihan täysin samaksi asiaksi, niin ensimmäinen pyörälenkki oman pojan kanssa tuntui myös aika mahtavalta. Ihan parasta, kun kesällä voi ulkoilla niin paljon, pyöräillä, uida, käydä puistoissa ja kyläilemässä. Luulen, että tämä on yksi ikimuistoisimmista kesistä mitä vietän, sillä saanhan olla "lomalla" pojan kanssa ja voihan se olla, että ensi talvena haluaisinkin palata vaikka siihen ensimmäiseen pyöräilyretkeen -kun oli vielä niin lämmintä, linnut lauloi ja tukka hulmusi kesätuulessa.

Mieshän toki tekee pitkää päivää ihan iltaan asti, eli käytännössä käy kotona nukkumassa, joten aika menee hyvin pitkälti kahdelleen temperamenttisen nuppusen kans. Vaikka välillä hampaita vähän kiristääkin ja oma aika on hamassa tulevaisuudessa, niin silti koitan nähdä asioiden valoisammat puolet. Kyllä mulla välillä tekee mieli ruveta tuohon lattialle makaamaan korvatulppien kans ja tuijottaa vaan kattoa. Välillä tekee mieli itkeä, jos olen sanonut miljoona kertaa jostain asiasta mikä ei luonnollisestikaan mene perille vielä 1,5 vuotiaalle. Joskus itkenkin. Harvoille silti näytän koko valittaja-Tania puolta, vaan pyrin olemaan  reipas ihminen, jolle kuuluu aina hyvää ja joka aina pärjää. Miksi edes valittaisin? Sitten muistan, että joillakin on enemmänkin lapsia, kuin yksi ja kyllähän nekin vaan sitä arkea pyörittää. Osa jopa yksin. Osa ei saa lapsia, vaikka toivoisi. Loppujen lopuksi minulla on asiat ihan hyvin. Kyllä minä sen tiedän.

DSC_5445 DSC_5449 DSC_5461 DSC_5463 
Mua harmittaa miten aina ei tule nähtyä niitä hyviä asioita, vaan välillä niitä pitää pysähtyä ihan miettimään. Tein jokunen aika takaperin postauksen Onnellisuudesta ja toisinaan käyn lukemassa nuo kirjoitukset läpi ihan vaan sen takia, että muistaisin mitä se onni oikeasti on. Mua jännittää tulevaisuus ja ehkä niin sen kuuluu ollakkin. Kaikki ovet ovat avoinna. Tulevaisuutta tulee väkisin mietittyä, mutta en siltikään haluaisi sen vaikuttavan liikaa nykyhetkeen, koska mun elämä tapahtuu nyt. Juuri nyt, kun kirjoitan tätä tekstiä rakkaaseen blogiini. Poika on päiväunilla sängyssään. Ulkona myrskyää ja mielessä pyörii samalla äidin aamuinen kyläily (joka tyhjensi puolet mun vaatekaapista) ja puhelu isän kanssa.Kenties läsnäöolon taito onkin avainsana kaikkeen ja se -että hyväksyy oman elämän juuri semmoisena, kuin se tällä hetkellä on.

Musta on surullista, kun kuulen ihmisten sanovan, ettei niillä ole aikaa. Siis aikaa ylipäätään mihinkään. Ei ole aikaa tehdä sitä mistä nauttii ja mikä pitää mielen virkeänä ja onnellisena. Ei ehditä nähdä läheisiä, tai viettää hetkiä niiden kaikista rakkaimpien ihmisten kanssa. Välillä jokainen voisi miettiä tykönään ketä ne tärkeät ihmiset on jotka todella merkitsee ja kysyä itseltään viettääkö niiden kanssa tarpeeksi aikaa. Jos ei, niin mikä sen ajan vie? Työ? Harrastukset? Kenties jotkut muut ihmiset, työkaverit? Mua huvittaa miten ihmiset kuvittelevat, että mitä kiireisempi ihminen -sen parempi. Ihankuin kiireisellä ihmisellä olisi paljon kaikkea "tärkeää" hoidettavana. Olen aina ajatellut kiireen negatiiviseksi, mutta onko se nykymaailmassa muuttunut jopa positiiviseksi? Jos ei ole kiire, niin olet joko saamaton, elämässäsi ei ole sisältöä, tai olet muuten vain laiska. Tai eihän ole olemassa laiskaa ihmistä, on aivan asioita jotka eivät ansaitse tulla tehdyksi.

Mua esimerkiksi harmittaa, kun oma mummo asuu niin kaukana. Jos vaan pystyisin, niin minä kävisin sen luona vaikka joka päivä kylässä. Mulla olisi aikaa kuunnella. Vai kävisinkö sittenkään, jos se olisikin liian lähellä? Niinhän se sanontakin menee, että kaukaa näkee lähelle ja niin päin pois. Entäs lapset sitten? Miten nopeasti ne kasvaa ja onko teillä joitain tärkeitä lapsukaisia joita näette liian vähän. Minulla on. 

171 158 DSC_3868 236 211 235 234 DSC_4688 DSC_4999 DSC_4045 DSC_4044

Ehkä halusin kertoa tällä postauksella, että elämä tosiaankin tapahtuu nyt ja vain itse voi vaikuttaa siihen minkälainen päivästäsi tulee. Ja juuri tämä päivä voi olla sellainen, jota mietit tulevaisuudessa -se oli ikimuistoinen päivä. Tarkemmin ajateltuna päivässä ei ehkä ollut mitään erikoista, tai epätavallista. Huomasit vaan, että lintujen viserrys kuului selvemmin, nurmikko näytti vihreämmältä, uimavesi lämpimämmältä, kesäinen tuuli tuntui iholla elävämmin, kuin koskaan. Ja sinä havahduit, että olet läsnä joka solullasi. Onko meillä ihmisillä liian kiire?

DSC_5425

26 kommenttia :

  1. Hieno postaus. Itselläni on kokemusta tästä sillä tavalla, että kun sairauteni (josta olenkin aiemmin täällä kommenttiboksissasi maininnut) ja stressi työssä ja opiskelussa kulminoituivat niin pahasti, että jouduin jäämään pois töistä, olemaan pitkään kotona ja keräämään elämän palaset uudelleen kasaan - ei välttämättä samaan järjestykseen kuin ne olivat ennen romahdusta. Kun toivuin, oli aikaa katsella ympärille, pikkuhiljaa oppia nauttimaan asioista jotka olivat unohtuneet ja jääneet huomiotta niin kauan. Olin aiemmin perfektionistinen suorittaja - ja olen sitä toki vieläkin - mutta nyt olen oppinut löysäämään. Pysähtymään. Muistan pääsiäislauantain vuodelta 2013, silloin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen tuli tunne, että ehkä mä selviän tästä. Se tunne vahvistui pikku hiljaa, mutta se käännekohta, hetki, jäi mieleen hyvin elävästi. Vaikka pari viimeistä vuotta olivat elämäni vaikeimmat, olen niiden aikana oppinut paljon itsestäni, ja ennenkaikkea arvostamaan itseäni, taitojani ja myös muita, pieniä asioita.
    Oli hienoa lukea tuosta sinun ikimuistoisesta hetkestäsi, kiitos kun jaoit sen. Vaikka oma vastaava hetkeni on hyvin erilainen, pystyn kuitenkin samaistumaan. Se iltapäivä siskoni kanssa järven jäällä kävellessäni, huikaiseva kevätaurinko, ja tunne siitä, että kaikki ei vielä olekaan tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan muistaakkin sen sinun maininnan siitä sairaudesta eräässä postauksessani talvempana. Onneksi olet oppinut läsnäoloa ja nauttimaan niistä asioista joihin ei ennen ollut aikaa, tai niistä jotka jäivät unholaan. Luulen, että vaikeuksien jälkeen ihmisen on vielä helpompi arvostaa elämää, kun kaikki alkaa olemaankin taas ihan hyvin. Ihanalta kuulostaa tuo sinun oivallus keväisessä säässä, ja tunne siitä, että elämä kantaa sittenkin. :`) Halit sinne Tinttu ja kiitos koskettavasta kommentistasi <3

      Poista
  2. Olen sitä mieltä, että ihmisillä on liian kiire. Varsinkin lapsiperheellisillä. Sitten kun taas lomat on ohi ja päiväkodit ja koulut alkavat, niin päivät täyttyvät ensin päivän touhuista joko kotiäitinä tai töissä ollen ja illat kuskatessa lapsia harrastuksiin ja sitten pitää vielä ehtiä omiin harrastuksiin. Viikonloput ladataan täyteen menoja, sillä onhan se hienoa, että kalenteri on ihan täynnä. Fb täyttyy kivoista päivityksistä, että taas herättiin kuudelta lauantaiaamuna ja lähdettiin esikoisen jääkiekkomatsiin. Sen takia itse päivitän aika useinkin että taas oli ihana päivä, emme tehneet juuri mitään. Vanhemmat eivät halua, että lapset tylsistyvät ja sen takia päivät ladataan täyteen ohjelmaa aamusta iltaan. Oleminen ei ole mitään, vain tekeminen on sitä jotain.

    Minulla on itselläkin ollut vaihe, että olen ajatellut että on hienoa kun on kalenteri koko ajan täynnä. Eipä silloin edes ehtinyt pysähtyä miettimään omaa elämääkään ja sen kipupisteitä kun tukka putkella vaan painoi eteenpäin. Nyt ajattelen aivan toisin. Sen takia olenkin valinnut ihan toisenlaisen suunnan työelämässäkin. Tarkoitus on tehdä töitä mahdollisimman vähän, jotta jaksamista riittää perheelle ja aikaa on myös olemiselle. Ja pohtimiselle. Elämälle. Niiden pienten hetkien huomaamiselle, jotka kiireessä jäävät täysin sivuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen, että olet laittanut asioita uusiin mittasuhteisiin huolehtien myös itsestäsi ja läheisistä. Ja varmasti osaisit kertoa muillekkin (niille jotka edelleen menee tukkaputkella) miten pysähtyminen välillä auttaa ymmärtämään sen mikä oikeasti merkitsee. Toivoisin sinulta sellaista postausta lähiaikoina?? :) Niin, en tiedä miten se oma elämä menee sitten, kun mullakin haaveissa oma yritys joskus tulevaisuudessa. Mua jännittää miten selviydyn itse äitinä ja yrittäjänä. Ja onko mulla silloin enää aikaa mihinkään. :( Toivottavasti :)

      Tuohon vielä, että monet luulee, että ne aktiviteetit pitävät lapset onnellisena, etteivät pääse tylsistymään ja onhan se hyvä, että on harrastuksia jne. Joskus olisi hyvä ajatella asia niinkin päin, ettei kaikki lapset kaipaa niin aktiivista elämää, vaan kotona oloa ihan rauhassa. Itseäni miettien olin juuri sellainen lapsi. Kuormituin, jos virikkeitä oli liikaa. Kiitos kommentista Heli <3

      Poista
  3. Näin karkeasti yleistettynä, me ihmiset yritämme suorittaa liikaa. Itsellä on välillä niin paljon suunnitelmia, että pitää välillä jarruttaa. Olen ymmärtänyt nyt, kun elämä soljuu hiljaksiin (mutta samalla niin nopeasti) eteenpäin, nämä päivät ovat sitä parhautta. On ymmärrettävä omat voimavaransa, jotta voi toteuttaa itseään niin ettei pala loppuun, ei tarvitse olla monta rautaa tulessa. Kuten on todettu, onni on pienestä kiinni eikä siihen tarvita jättiomaisuutta :) Lapsikaan ei tarvitse jatkuvasti mitään erityistä tekemistä, vaikka lapsiperheessä menee helposti ylikierroksilla. Kunhan vanhemmat muistavat olla läsnä :)

    Taas niin hyvä kirjoitus, sinulla on Tania todellakin kirjoittamisen taito hyppysissäsi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotinkin tuohon edelliseen kommenttiin, että itse lapsena kuormituin, jos elämä oli liian hektistä, niinkuin se tahtoi ollakkin. Kyllä ne lapsukaiset taitaa olla välillä siihen tavalliseen arkeenkin ihan tyytyväisiä:) Kumpa me aikuisetkin muistettais se, että läsnäolo on avain kaikkeen. Sinä elät siellä hyvin jännittäviä ainutlaatuisia hetkiä ja tulevaisuudessa on vielä jännittävempiä asioita. Nauti raskausajastasi Maaria. <3 Ja kiitos <3

      Poista
  4. ihana postaus<3 itse huomaan varsinkin tällä hetkellä että mietin juuri liikaa tulevaisuutta, enkä oikein osaa keskittyä tähän nykyhetkeen. Lähinnä koulun jälkeinen elämä mietityttää, menekö ensin töihin ja vasta sen jälkeen jatko-opiskelemaan vaiko toisinpäin.. tuntuu että kaikki on vielä niin avoinna, ja stressaan jo nyt asiasta mikä koittaa vasta vuoden päästä.
    Tietysti myös niitäkin päiviä on milloin elää juuri siinä hetkessä ja on onnellinen niistä pienistäkin asioista mitä tällä hetkellä on :) välillä kuitenkin unohtuu että elämästä pitäisi nauttia joka päivä, eikä aina vaan vaivata mieltään stressaamalla joka asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se toki ihan hyvä välillä sinne tulevaisuuteenkin katsoa ja miettiä niitä hyviä oikeita vaihtoehtoja, mutta muistaa kuitenkin elää niin, ettei ne ajatukset kuormita liikaa nykyhetkeä :) Varmasti asiat järjestyy ja löydät oikean suunnan minne lähteä. <3 Ihana Tuuli ja kiitos kommentista söpöliini <3

      Poista
  5. Hyvä postaus. Mun mielestä ihmisillä on useimmiten liian kiire. Ei pysähdytä hetkeen eikä osata iloita niistä asioista, jotka on tässä ja nyt. Myöhemmin niitä ei muistella, osin siksi, koska on edelleen liian kiire ja koska pää toisaalta täyttyy kaikenlaisista muista asioista, etenkin niistä, jotka eivät ole niin hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janni! :) Niimpä, kiireessä mennään vaan tukka putkella eteenpäin pysähtymättä. Toivottavasti kiireestä tulisi uudelleen negatiivinen, eikä positiivinen asia. Kiitos kommentista :)

      Poista
  6. Ensinnäkin, voi että sun poika näyttää/vaikuttaa lutuiselta! <3 Sitten postauksen aiheeseen... Oon samaa mieltä, että nykyisin ihmisillä on usein aivan liian kiire joka paikkaan. Ja täytyy olla tekemistä koko ajan, nähdä paljon ihmisiä, käydä töissä ym. Tottakai on sellaisia luonteita, jotka eivät viihdy paikallaan ja nauttivat jos on koko ajan jotain tekemistä. Omasta mielestäni taas usein on parasta ihan vain olla. Päivän päätteeksi rauhottua, kuunnella musiikkia, syödä hyvää ruokaa... Yksin tai seurassa. Toisaalta nautin työnteosta ihan suurettomasti, mihin kyllä vaikuttaa se, että olen unelma-ammatissani. Olen parhaimmillani kun saan tehdä paljon töitä, kiireettömät työpäivät tekee olon usein todella väsyneeksi. Ja koska kampaajan työ on usein tiettyinä kausina paaaaljon kiireisempää, ei sitä voi kun hyväksyä sen asian. Silloin on pakko painaa pitkää päivää kun on asiakkaita, tällöin kyllä ystävien näkeminen jää vähemmälle eikä ihan joka paikkaan repeä. Tätä joskus harmittelen, mutta sitten huomaan unohtaneeni, että olen niinkin onnekas, että saan työskennellä parhaan ystäväni kanssa! Eli siis oikeastaan mulla riittääkin aikaa sosiaaliselle elämälle ja aina se työskentely ei edes tunnu siltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana nukke-nainen <3

      Minäkin oon kyllä melkoinen touhottaja luonne aina välillä ja onhan se ihan mukava, kun on puuhaa, mutta osaa myös tehdä laiskottelusta taidetta, heh :D Ja noihin työkuvioihin niin kyllähän se pitää takoa silloin, kun rauta on kuumaa ja olla onnellinen, kun on miellekästä työtä mitä tehdä. Tuo on myös parasta, että sulla on siellä niin hyviä ystäviäkin saman katon alla, joka tekee hommasta varmasti vielä hauskempaa. Kaks kärpästä samalla iskulla :D Kyllä töissä pitää olla kivaa ja susta kyllä huomaa miten nautit sun jobista :) Kiitos sinulle, oli mukava lukea sinun mietteitä postauksesta <3

      Poista
  7. Tuo on kyllä ihan totta mistä kirjottelit! Voi kun mulla ois aina joka postaukseen miljoona eri asiaa mihin sisimmässäni huudahtelen "niimpä!! Jep! Allekirjotan!" kun tuntuu että samaistun joka toiseen lauseeseen :D
    Mutta niin se vaan on. Me luodaan jatkuvasti uusia muistoja, ja se arkinenkin asia tuntuu tuonnempana jotenkin erityiseltä. Sitten kun on tilanne josta ajattelee just sillon, että tämän tuun muistamaan pitkään, mutta osaako sitä silti nauttia täysin rinnoin 100% lasissa?
    Kokoajan on kiire eteenpäin, aina tulevaisuidessa on se joku virtstanpylväs mitä odottaa. Sit koko elämä onkin odottamista. Pitäis nimenomaan olla läsnä! Olla katsomatta kelloon ja unohtaa ne ei niin tärkeät asiat. Esim joku facessa oleilu :D niin turhaa. Saatoin pienesti eksyä aiheesta, mutta toivottavasti ei liiaksi lähteny rönsyilemään.. :D ihania nuo teidän kuvat, ja ihanan postauksen on jälleen rakentanut superihana Tania! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et mun mielestä eksynyt aiheesta lainkaan, vaan päinvastoin toit ton facenkin tähän mukaan jota pitäs kyl kans rajottaa, tai muutenkin tätä koneella istumista. Ihmisiä voi nähdä ihan kasvotusten ja mieluummin niin päin, kuin että katsoo ne kuulumiset tilapäivitysten kautta ja sitten ollaan muka niin sosiaalisia minen kestäää!!!! :`D Okei, ehkä me vähä rönsyiltiin aiheesta, mutta aikahan on loppujen lopuksi aika arvokasta, eli ei se ole ihan sama miten sen käyttää. Toivottavasti osais enempi nauttia hetkistä, elämästä ja ilmasta jota hengittää. Kiitos toiselle ihanalle kommentista! :) <3

      Poista
  8. Ihana kirjoitus taas! <3 Mua ihan suunnattomasti myös ärsyttää kiireen ihannointi. Välillä on tosiaan hyvä pysähtyä miettimään, mikä on itselle kaikkein tärkeintä :)

    VastaaPoista
  9. Ihana kirjoitus jälleen<3 ajatuksella tehty ja täyttä asiaa! Muistan itsekin elävästi tuon ensimmäisen vaunulenkin pojan kanssa ja sen epätodellisuuden ja onnellisuuden tunteen. Ja tuo kiireisyys on varmasti aika monen pahe! Täytyisi osata pysähtyä ja keskittyä hetkeen. Toki onhan se elämä oikeasti yhtä kiireistä rumbaa, kun pitää keretä sitä ja tuota ja tätä. Mutta joihinkin hetkiin täytyy osata pysähtyä kaikesta huolimatta. Itsekin näin koko kesän "lomaillessa" pojan kanssa olen pyrkinyt siihen, että nautin kaikista ihanista hetkistä, mitä voi muistella sitten jälkeenpäin :) Kaikesta lapsenkin kanssa yhdessä tehdystä jää paljon parempi mieli pitkäksi aikaa, kun sen on tehnyt rauhassa ja ajatuksella . Nuo kuvat <3 Ihana jätskisuu poitsu :) Tykkään niin näistä sinun kirjoitteluistas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jasmina!! <3 Nämä sinun kommentit tekee mut aina niin iloiseksi <3
      Eka vaunulenkki on varmasti monelle tuoreelle äidille ihana kokemus ja kohtahan sinä pääset kokemaan sen uudelleenkin <3 Jospa itsekkin joskus vielä :) Nautihan vielä nykyhetkistä, kun vauva on turvallisesti vielä massussa:) Ja hyviä vointeja sinne <3

      Poista
  10. Kivoja kuvia :) Pitäs osata pysähtyä ja nauttia siitä hetkestä, jossa on. Nauttia siitä, että kaikki on hyvin ja on onnellinen. Tahtoo olla sitä vikaa itsessä ja muissaki, että aina odotetaan jotain, eikä nähdä että kaikki on hyvin just näinki...

    VastaaPoista
  11. Taas niin upea ja tähän hetkeen herättelevä teksti. Sun blogista tulee aina hyvä, rauhallinen mieli ja siksi tänne palaakin aina uudestaan ja uudestaan. Kuvatkin on taas niin kauniita, niinkuin aina. Oot Tania aika helmi <3

    Mäki koen kiireen negatiivisena, en tosin tiedä johtuuko se siitä että mä olen itse saanut niin paljon kritiikkiä kiireettömyydestäni. Pyrin elämään hetkessä, vaikkei se aina onnistukkaan. Pyrin myös näkemään kaikki pienet, kauniit asiat ja nauttimaan niistä. Se tekee aika onnelliseksi, kun tajuaa, miten hyvin kaikki on, ja miten kauniita asioita ympäriltä löytyy. Ihanaa, että on muitakin, jotka on sen oivaltaneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis apua miten mielettömän kiva kommentti, Kiitos!! <3 :) Se hetki, kun sen oivaltaa, että on oikeasti läsnä on kyllä upea ja rauhoittava tunne. Siihen ikäänkuin havahtuu :) Ihana kuulla, että olet antanut itsellesi luvan kiirettömyyteen. Se on aika tärkeää välillä tässä maailman menossa. Ihanaa, kun jätit viestiä. Piristit <3

      Poista
  12. Voi miten ihana blogi sinulla! Jään ehdottomasti seuraamaan, sait minusta uuden lukijasi!

    Minä ajattelen, että kiire on pakoa itsestä. Kun ei uskalla kohdata itseään, ei uskalla pysähtyä. Kun ei ole kohdannut itseään, ei tiedä arvojaan. Kun ei tiedä arvojaan, ei tiedä mitä valitsisi. Sitten sitä "päättömästi" haalii itselleen tekemistä/puuhaa ym.kun ei tiedä mikä on oleellista. Kiire onkin harmittavan yleistä ja ehkä hyväksyttävääkin. Kiireisiä ihmisiä pidetään yleisesti tärkeinä tms.vaikka todellisuus ei olekaan näin. Minä olin vuosia kiireinen, itse itselleni kiireen sain aikaiseksi, näin kun jälkeenpäin ajattelee, silloin sitä ei tajunnut. Nyt pidän tiukasti kiinni kiireettömyydestä, en halua siitä luopua :). Nautin siitä!

    Kiitos kirjoituksistasi. Jatkan niiden lukemista, mutta ehkä en kaikkiin vanhoihin postauksiisi enää kommentoi,ellei superpainavaa tule mieleen :) . Hyvin kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elina, ja tervetuloa blogiini! Mukava kuulla, että tykästyit. Kävin pyörähtämssä sinunkin blogissa ja tosi fiksuja itsellekkin tärkeitä juttuja kirjoittelet. Palaan varmasti vielä ajan kans sitä selaamaan! :)

      Ja erittäin hieno näkökulma sinulta tuohon kiireeseen tuo mitä kirjoitit ja hyvin samoilla linjoilla mennään. Kiitos kivasta kommentista! Kylläpä nyt on taas mukava alkaa kirjoittelemaan seuraavia postauksia sinun kommenttisi jälkeen <3

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!