29.5.2014

Hyvänmielen haaste ja kiitollisuus

Sain jokunen aika takaperin aika ihanan hyvänmielen haasteen Nöpsöltä. Sitä ennen vähän pohdintaa jotka tuli ajatuksiin haasteetta tehdessäni.

Mietitäämpä sanaa kiitollisuus joka monesti liitetään tilanteeseen jonka voi tuntea, kun saa pyyteettömästi jotain toiselta ilman vastapalveluksen odotusta. Mielestäni ihminen voi olla kiitollinen päivittäin ihan tavallisista asioista jolloin huomaa, että kiitollinen tunne on mielettömän hyvä ja positiivinen fiilis. Ollakseen kiitollinen ihmisen ei välttämättä tarvitse saada lahjuksia sitä tunteakseen. Kiitollinen voi olla niin monesta asiasta, kuin osaa edes ajatella. Liiallinen negatiivisuus ja pahantuulisuus syö energiaa tosi paljon ja helposti tulee kiinnitettyä huomiota vaan niihin huonoihin asioihin ja unohdetaan ne pienet itsestäänselvyydet jotka elämässä on hyvin. Positiivisuus, optimistisuus ja kiitollisuus kantavat pitkälle ja auttavat niin vastoinkäymisissä, kuin missä tahansa muussa epämiellyttävässä tilanteessa. Kiinnittämällä huomion niihin elämän pieniin merkityksellisiin juttuihin jotka ovat meillä tärkeitä auttavat tajuamaan miten hyvin asiat voivat loppujen lopuksi olla silloinkin, kun elämässä olisi menossa vaikeampi vaihe.

Koen itse kiitollisuutta ihan arkisista tavallisista asioista, koska aina arki ei ole ollut niin tavallista, vaan jopa vaikeaa. Kiitollinen olen niistä inhottavista ihmisistä jotka kävivät elämässäni, koska ainakin tiedän minkälainen en itse ikinä haluaisi olla ja minkälaista seuraa en kaipaa. Ne ketkä on pettänyt luottamukseni ovat vain vahvistanut sidettäni niihin ihmisiin jotka pysyvät elämässäni kaikesta huolimatta. Kiitollinen osaan olla myös kotiäitiydestä, koska olen tehnyt töitä uupumukseen asti ja en kokenut elämässäni olevan muuta sisältöä, kuin työ. Olen jopa kiitollinen tästä sohvasta missä istun, koska muistan ajan jolloin mulla ei ollut, kuin vanha tuoli jossa istuin muutettuani ensimmäiseen vuokra-asuntooni. Tarkemmin ajateltuna olen kiitollinen joka ikisestä huonekalusta ja tavarasta minkä omistan, koska olen itse hankkinut ne ansaitsemillani rahoilla. En halua pitää mitään itsestäänselvyytenä. Lähes kaikki voi olla kiinni omasta asenteesta ja ajatuksista. Ennen kaikkisen tärkeää on ajatukset itsestämme. Ei kukaan toinen voi olla onnesi tiellä, paitsi sinä itse. Annetaan siis itsellemme lupa onnellisuuteen ja tunnetaan kiitollisuutta vaikka huomisesta päivästä. Jotain kivaa varmasti tapahtuu. Usko pois!

DSC_5872 
JA SITTEN HAASTEESEEN:

Nimeä viisi (niin monta kuin haluat) asiaa, joista olet ollut kiitollinen tänään.
Tekstiviestistä jossa kerrotaan , että voin hakea oman puhelimen huollosta
Uusista tennareista. Niillä on niin hyvä kävellä ja miksi tajusin hankkia ne vasta nyt!
Puhelusta hyvän ystävän kanssa. Ihanaa, kun on joku jolle voi kertoa kaiken.
Ystävistä. Rakastan!
Perheestä. Rakastan!
Oman lapsen riemusta puistossa. Rakastan kaikkein eniten.
Täydestä jääkaapista. Saa murua rinnan alle
Kesästä
Auringon paisteesta
Luonnon vihreydestä
Terveydestä

 Nimeä viisi asiaa, jotka olet tehnyt jonkun muun eteen viimeisen viikon aikana. 
Aukasin iäkkäälle rouvalle oven tuossa etupihalla. Sain ainakin itselle hyvän mielen toivottavasti myös hänelle.
Soitin mummolle pitkästä aikaa. Olen onnellinen, että on vielä ihana rakas mummo jolle soittaa
Kävin äidin luona kylässä. Hän näki lapsenlastansa
Halasin ja kehuin miestäni miten hyvä isä ja puoliso hän on.
Kävin yhden ihanan ja rakkaan pojan synttäreillä.
Olen nähnyt ystäviä ja niiden lapsukaisia

Nimeä viisi asiaa, jotka joku muu on tehnyt sinun hyväksesi viimeisen kuukauden aikana.
Poika pussaa poskelle. Tulen iloiseksi joka kerta
Mies yllätti ihanasti äitienpäivänä
Sain omilta kummeilta ruusuja, kun he kävivät kylässä.
Eräs herra pysähtyi ja päästi meidät suojatien yli muiden autojen ajaessa vaan ohi. Tuli hyvä mieli.
Ystävä muisti minua ihanalla muumi mukilla ja suklaalla syntymäpäivänä ja vietti päivän kanssani.
Peli-liikkeen myyjä auttoi minua nousemaan portaat rattaiden kanssa.
  
Nimeä viisi asiaa, jotka saavutit viimeisen vuoden aikana.
Hoikistumisen, salille lähtemisen, ulkomaanmatka, itsetunnon kasvaminen äitiydessä, rennompi asenne ihan kaikkeen ja oivaltaminen, ettei ne asiat vatvomalla parane. Oliko siinä viisi?

Mainitse kolme henkilöä, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi eniten.
 (Äiti, isä, mummo), Oma lapsi, Mies

Mainitse kolme henkilöä, jotka saavat sinut aina hymyilemään.
 Mies, Lapsi(set),ystävät, vanhemmat, sukulaiset.. vaikea nimetä vaan kolme tiettyä oikeesti!!!

Kerro elämäsi viisi parasta hetkeä.
 Itsenäistyminen (omaan asuntoon muuttaminen), valmistumisen jälkeen vakituinen työpaikka, miehen tapaaminen, raskaus, oman lapsen syntymä, ulkomaanmatkat (ei ole tärkeysjärjestyksessä) Lisäksi päivittäin tulee sellaisia hetkiä jotka koen tietyllä tapaa parhaiksi. 

Mihin kirjaan / elokuvaan palaat aina, kun kaipaat piristystä?
Piristän itseäni ihan eri keinoin.. :)

Mikä on positiivisinta / ihaninta / kauneinta, mitä sinulle on sanottu?
Sain kouluaikoina viestin yhdeltä meidän luokkalaiselta tytöltä joka meni näin "Olet varmasti suurenmoinen ystävä. Jos sinunlaisia ihmisiä ois maailmassa enemmän, kaikilla olis parempi olla. Koita pysyä aina samanlaisena." Muistan sen viestin ja tytön aina -vaikkei meistä ystäviä koskaan tullutkaan. Se oli aika ihanasti sanottu ja se tuli ekana mieleen.

Millainen olisi sinun mielikuviesi täydellinen päivä?
Kiireetön rauhaisa kahvintuoksuinen aamu jossain kaukana oman peheen kanssa. Kuistilta näkyisi kaunis hiekkaranta, meri ja riippukeinu.

Seuraavaksi haasta tähän muita bloggaajia, joiden haluaisit nauttivan tästä hyvän mielen haasteesta! Haastan nämä positiiviset tyttöset:

33 kommenttia :

  1. Ihana postaus ja toi kuva, huh! Mieletön. Oot kuin joku malli <3 taiampa tehä itekki tuon haasteen vaikket haastanukkaan ;D tulikin mieleen, että mulla on vieläki se edellinen tekemettä mihin haastoit minut, ups.. :D pittää kyllä tehä piakkoin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, sillä ajattelin ensin haastavani taas sinut, mutta en sitten kehannut, kun haastoin sinut jo viimeksi :D :D Ja kiitos kehuista! <3 Mieheni on hyvä kuvaaja B)

      Poista
  2. Kivoja asioita! Kysymykset ovat hurjan hyviä ja saavat todella pohtimaan omaa elämää ja siinä olevia tärkeitä asioita ja ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä oli kyllä ajatuksia herättävä haaste :) Tee sinäkin ja vastaa kysymyksiin mikäli haluat? :)

      Poista
  3. Ihana kirjoitus, tässähän ihan hormonihirviö herkistyy :) Kauniisti kirjoitat kiitollisuudesta, olen niin samaa mieltä kanssasi! Kuten myös tuosta positiivisuuden voimasta. Laitetaanpa vastauspostaus tulille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ja mukava kuulla, että teksit on tunteita herättäviä! <3
      Mielelläni luen sinunkin ajatuksia aiheesta ja innolla odotan vastauspostausta! :)) T. toinen hormonihirviö :D

      Poista
  4. Oot kyllä nostanut tosi tärkeitä asioita tässä esille! Tuon ajattelutavan kun sais ammennettua jokaiseen päiväänsä, niin vois määritellä ihmisen onnelliseksi. Itse menetin ihan liian monta vuotta negatiivisuudelle ja pessimistisyydelle. Monesti ne ikävät asiat elämässä tekee pahimmillaan ihmisen skeptiseksi -ja epäkiitolliseksi. Harmi että usein ihminen tajuaa olla arvostaa asioita vasta sitten kun on sen elämästään menettänyt. Työ, terveys, elanto, läheiset.. kiitos tästä haasteesta, toteutan sen lähipäivinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mullakin ollut kausia elämässä jolloin se optimistinen puoli on ollut kadoksissa ja tuossa olet niin oikeassa, että monesti tärkeitä asioita alkaa arvostamaan, kun ne on vaarassa menettää tai on pahimmillaan jo menettänyt. Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe josta voisi kirjoittaa vaikka enemmänkin:) Kiitos Vilma ja teehän haaste pian niin pääsen lukemaan vastauksia! <3

      Poista
  5. Siiiiiis iihana haaste! Tää täytyy todellakin tehdä ihan ajan kanssa. Hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään :-) <3

    Toi kuva jotenkin sopii tohon tekstiin kuin nakutettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookki ihana!! <3 Aattelin, ku sinä oot niin positiivinen höpötäti, (niinkuin blogissakin lukee) että varmasti tykkäisit tehdä tämän. Ja kiitos, tuo kuva tuo mulle hyvän fiiliksen ja kauniita muistoja mieleen joten kiva kuulla, että se myös passaa tähän. <3

      Poista
  6. Voi, että tää postaus oli niin hyvä! Varmaan paras haaste ikinä. :) Ihana kun haastoit, ilomielin teen sen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää kyllä kolahti mullekkin! :)
      Kiitos Elisa ja mukava, kun otat haasteen vastaan!! <3

      Poista
  7. Ihana postaus taas! :) Herättää kyllä paljon ajatuksia.. Täytyy miettiä vielä ihan ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Heidi ja mukava kuulla, että herää ajatuksia. Täytyy sanoa, että mullkain vähän kesti tämä tekeminen, kun piti oikeasti vähän miettiäkkin. Tee kunhan kerkität äitsy! <3

      Poista
  8. Kiitos haasteesta tosi paljon! Tää on ihan huippu!! Toteutan tämän pian! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä ja mä niin tiesin, että innostuisit tästä! Vastauksia odotellessa ;)

      Poista
  9. Oho tulipas kauhee kävijäpiikki. :-) Kivoja vastauksia ja mukava kuulla, että haaste on laittanut ajattelemaan asioita. Huomasin itsekin istuvani koneen ääressä tolkuttoman kauan tehdessäni haastetta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihanin haaste ikinä ja sai kyllä ajatukset laukkaamaan!
      Kiitos vielä sinulle! <3 :)

      Poista
  10. Onpa hyvä haaste! Saako tähän nyt kuitenkin haastaa itsensä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös ollutkin kiva :) Joo toki saa!!
      Mielelläni lueskelen teidänkin vastauksia! <3

      Poista
  11. Ihana kirjoitus TAAS jälleen kerran! Luen monesti kirjoituksiasi useamminkin kuin kerran koska niistä vaan tulee hyvälle mielelle. :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko tosi?? <3 Mielettömän mukava kuulla! :)
      Sait kyllä hymyn huulilleni kommentillasi! Kiitos paljon! <3

      Poista
  12. Ihana haaste, kiitos! :) Täytyy laittaa toteutukseen piakkoin. Kunhan nämä pahimmat työkiireet nyt tästä ensin helpottaisivat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä Niina! <3
      Teet kunhan kerkiät! Maltan kyllä odottaa vastauksia..ehkä;)

      Poista
  13. Aivan ihana!! tulipa hyvä mieli :) Taidan toteuttaa tämän myös vaikket nyt haastanutkaan :D Sun edellisen haastetehtävän johon haastoit mut sainkin jo toteutettua :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teet ehdottomasti mikäli tykästyit haasteeseen!! :) En kehdannut enää pommittaa sua heti perään uudella haasteella :D Näin sinua muute h&m:llä yks päivä:)

      Poista
  14. Piti tulla nyt katsomaan että mitäs tämä haaste piti sisällään, vihdoinkin alan tekemään tätä!! Harmittaa kun on kestänyt niin kauan :) Mutta ylihuomenna tulossa siiiiiiiiis tämä haaste blogiin! ;)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin! Vihdoin!! <3 Huippua, tulen lukaisemaan! <3

      Poista
  15. Mulla on ollu ihan sairaan kiire ja oon monta tekstiä jäljessä! Mut ehkä viikonloppuna kirin!:) Käyt aina mulle kirjottaan kuinka kivasti kirjoitan niin ootko ikinä lukenu omia tekstejäs??;) hih <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun kommentoit! :) <3 Mullakin vähän blogien lukeminen jäänyt, kun bloggeri ei näytä aina uusimpia päivityksiä :( Kiitos Karoliina, ei sitä aina itse oikeen osaa omia kirjoituksia samanlailla ajatella, ku muiden :)

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!