27.3.2014

Erilainen näkökulma vai väärä mielipide?

Minä toisinaan viihdytän itseäni ihan sillä, että luen ihmisten mielipidekirjotuksia ja kyttään kommenttipoksia kuinka sinne satelee ne omat näkökulmat samantien. Joskus rivienvälistä voi oikeen nähdä, kuinka kirjoittajalla on savu noussut korvista tekstiä kirjoittaessa. Eikä siinä mitään olen syyllistynyt tähän varmasti itsekkin. Jokainenhan haluaa tulla kuulluksia ja pitää omat periaatteet vaikka hampaat irvissä. Mua kiinnostaa tämä aihe oikeastaan aika paljon, koska en osaa itse katsoa elämää niin mustavalkoisesti. Minusta on tosi hyvä, että ihminen pystyy sanomaan oman kantansa, mutta se ei välttämättä ole se ainoa oikea. Luin myös hyvän jutun Liisan blogista mielipiteistä joten ajattelin vähän kirjoitella omia ajatuksia aiheesta ja vähän sen vierestäkin. Ylipäätänsä siitä miten kaikki ympärillämme vaikuttaa kaikkeen. Ymmärrän kyllä jos joku toinen on eri mieltä kanssani, mutta ei se haittaa koska hmiset on erilaisia omine mieltymyksineen, tyyleineen, mielipiteineen ja kaikki katselee elämää omilla silmillään ja omien kokemuksien ja tunteiden kautta eikö niin? Se, että me ollaan erilaisia tekee samalla meistä kaikista ainutlaatuisia kaikkine virheineen ja luonne eroineen. Kukaan meistä ei ole niinkuin joku toinen. DSC_7837 DSC_7841 Tästä päästäänkin siihen miten eri ihmiset kokee eri tilanteet, ihmiset ja elämän ylipäätänsä erilailla. Kaikilla meillä ihmisillä on kuitenkin jotain samaa, sillä kaikki me ollaan joskus oltu vauvoja ja riippuvaisia toisista ihmisistä. Meillä on lapsuus ja nuoruus. Aikuisikä ja vanhuus. Jokaisella on myös erilaiset lähtökohdat elämän polulle ja erilaiset perheet joissa vartumme. Osa saa vanhemmilta tosi hyväät eväät ja pohjan elämällensä ja osalle tämä puoli jää vajaavaiseksi. Nämä asiat mm vaikuttavat siihen minkälainen itsetunto ja elämänkatsomus meille kehittyy. Rikkinäisestä perheestä olevat voivat kokea olevansa rikkinäisiä vielä pitkään ja ajattelevat olevansa huonompia kuin muut. Ne elävät elämäänsä vielä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksien pohjalta vaikka edessä häämöttäisi oma ihana elämä kaikkine mahdollisuuksineen ja saavutuksineen. Jossain vaiheessa tulisi kuitenkin erottaa se oma erillinen elämä joka ei ole riippuvainen vanhemmista vaan se jossa kaikki on mahdollista siitä huolimatta miten elämä ja muut ihmiset on ennen meitä kohdellut. Liian usein jäämme kiinni menneeseen, mutta miksi? Elämähän menee koko ajan eteenpäin. Ihmismieli on mystinen.DSC_7859 DSC_7868 Kuinka helppo onkaan lähteä rakentamaan omaa itsenäistä elämää vankalta pohjalta. Perheestä jossa kaikki on mennyt niinkuin pitää ja elämä ei ole koskaan kolhinut tai haurastuttanut itsetuntoa. Elämää ei kuitenkaan koskaan voi ennalta arvata mitä seuraavaksi tapahtuu ja mihin se tulee johtamaan. Ne onnekkaimmatkin voivat joskus joutua pettymään. Tärkeintä kuitenkin olisi olla aina optimistinen luottaen siihen, että kaikki kyllä järjestyy ja elämä ei pysähdy vastoinkäymiseen. Aina tulee seuraava päivä joka on kuin puhdas paperi -valmis väritettäväksi uudelleen. Ihmisellä on luontainen tarve etsiä sitä mikä tuntuu turvalliselta ja saatamme tehdä tätä ihan tiedostamatta. Jokainen rakentaa oman elämänsä ja siihen kuuluvat päätökset loppujen lopuksi ihan itse ja liian usein lähdemme arvostelemaan muiden valintoja ja saatamme elää omaa elämääkin sen mukaan mitä muut meiltä odottaa. Se on mielestäni kuitenkin väärä polku, sillä jokaisella pitäisi olla uskallusta omiin mielipiteisiin ja asioista saa olla eri mieltä! Kuvitelkaahan mitä kaikkea ihminen voikin saavuttaa elämässään jos siihen on tahtoa ja uskallusta. Mielipiteetkin ja omat periaatteet syntyvät täysin meidän omien kokemuksien ja näkökulmien pohjalta, joten ilmankos niitä riittää niin paljon. Kysymys kuuluukin onko vääriä mielipiteitä olemassa?DSC_7870
Ainostaan jo ajatuksillamme voimme vaikuttaa asioihin ja mieleen niin paljon. Jos meitä esimerkiksi kiukuttaa joku asia niin helposti löydämme ympäriltamme lisää kiukkua aiheuttavia asioita, kuten esimerkiksi ne muiden mielipidekirjoitukset. Sen sijaan, että käyttäisimme energiamme vanhan miettimiseen (ellei siellä ole hyviä asioita) ja mielen synkkyyteen niin voisimme koittaa pitää itsemme hyvällä tuulella. Miettiä niitä asioita jotka juuri omassa elämässä on hyvin tässä ja nyt. Hyväntuulisena näkee kaikki asiat aina vähän paremmin ja tulevaisuuden valoisana. Saatoin vähän toistaa itseäni tässä tekstissä, mutta toivottavasti kaikki ymmärsi mun sepostuksen. Meitsi saa ainakin ihan uutta puhtia kevään merkeistä joten eikai tässä voi kovin pahallakaan tuulella olla. Uudet vaatteetkin pääsi tänään tuulettumaan, mitä tykkäätte beigestä lookistani? :) Ja herättikö teksti ajatuksia? Pitäkää mukava viikonloppu!

Laukku/Dkny, Saappaat/Kenkämeklari, Housut/Kappahl, Paita/Kappahl, Takki/Guess

14 kommenttia :

  1. Erittäin hyvä pohdinta ja kyl sä vaan oot fiksu nainen!!:) Oli mun mielestä tosi hyvin sanottu, että jokaisella meillä on erilaiset lähtökohdat ja erilaiset perheet mistä tullaan :) Joku toinen saattaa kauhistua sitä, mikä toiselle on ihan arkipäivää.
    Beigestä lookistasi tykkään kovasti myös, kaunishan sinä olet kuin mikä. Tuliko muuten arvontavoitto perille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten kivasti sanottu, kiiiitos paljon! :)
      Arvontavoitto tuli perille! Minä -joka olen paasannut täällä hyvistä käytöstavoista en muistanut ilmoittaa tai kiittää. Kiitos siis tosi paljon Liisa! <3 <3

      Poista
    2. Hei eipä sillä kuule väliä!:D Mutta hyvä että perille löysi!:) Ja olkaatten hyvä! ♥

      Poista
  2. Voi miten kaunis olet! Sinun kroppa on kyllä älyttömän upea, vaikka olet synnyttänyt! :) Jee kivaa, että löysin taas mulle uuden Oululaisen blogin. Heti jäin koukkuun postauksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa blogiini, kylläpä piristit päivääni ihanalla kommentilla! Kiitos tosi paljon sinulle ja ihan superkivaa, että onnistuin koukuttamaan sinut! Käympä heti kurkkaamassa sinunkin blogia kerta samoilta huudeiltakin ollaan! :)

      Poista
  3. Mä oon viime aikoina miettinyt siltä kantilta, että jokainen on aika eri vaiheessa "kehitystään". Voi kuulostaa ihan liirumlaarumilta, mutta ajattelen, että jotku ihmiset ovat vain pitemmällä kuin toiset. Esim. huomaan Teen miettivän samoja asioita ja käyvän läpi sellaisia prosesseja kuin itse kävin päälle 20- vuotiaana. Ja eräs ystävä taas miettii asioita, jotka ovat vasta siintäneet mun mielessä välähdyksinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ajateltu ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Eri elämänvaiheet tarkoittanee myös eri ajatuksia kaikkinensa. Toisinaan mietin kuinka paljon mun oma ajattelumaailma on muuttunut vuosien saatossa. Aika paljon :) Hmm, sain varmaan uuden idean postaukseen. Kiitos kommentista ihana Hanna! <3

      Poista
  4. erittäin kauniita kuvia Tania<3 ja tosi hyvä postaus !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Tuli hyvä mieli kommentistasi! :)

      Poista
  5. Vau! Oot tosi kaunis :). Liityin lukijaksi

    Homemothersdiary.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle, kylläpä piristit iltaani! :)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus! :)

    Itse olen huomannut välillä ärsyyntyväni niistä hyvin mustavalkoisesti kirjoitetuista mielipideteksteistä. Minua ärsyttää se, että niissä kovasti korostetaan sitä omaa "oikeaa" tapaa toimia ja tuomitaan kaikki muu. Usein tekstit kirjoitetaan tarkoituksella niin, jotta saataisiin keskustelua, mutta minä en yleensä viitsi niihin edes kommentoida, kun eiköhän se mielipide tullut jo esille siinä tekstissä. Kuten sanoit, kaikki lähtökohdat vaikuttavat meidän mielipiteisiimme. Samoin joku aiemmin kommentoi, että ikä paistaa usein läpi, eikä välttämättä se numeraalinen ikä vaan ihan henkisen kehityksen ikä. Itse ainakin huomaan, kuinka eritavalla asioista ajattelen kuin esim 15-vuotiaana. Ja silloin ajattelin olevani todella kypsä, ja tottakai myöhemminkin ajattelevani samalla tavalla. Silloin ajattelin kyllä kaikesta aika mustavalkoisesti, nyt ajatuksiin on (toivottavasti) tullut myös muita värejä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :)

      Muakin vähän ärsyttää ja samalla huvittaa ne mustavalkoiset mielipidekirjoitukset, mutta niistä huokuu kyllä läpi ihmisen luonne ja varsinkin ne luonne-erot. Monesti katsahdan kirjoittajan ikääkin, sillä tuo on kyllä niin totta niinkuin toinen aijemmin kirjoitti miten eri vaiheissa me ollaan menossa ja henkisen kehityksen ikä voi olla pienempi tai isompi mitä oikeasti on niinkuin sanoitkin. Toisaalta joskus on ihan kiva ottaa johonkin mielipiteeseen kantaa ja ehkä ne jyrkimmätkin mielipiteet saa vähän pehmentymään ja uusia näkökantoja asioihin jos sinne toiset niitä kertoo. Harvompa kuitenkin edes mitään tulee laitettua. Ja joo, kyllä sitä katselee elämää paljon värikkäämmin kuin 15 kesäsenä:D Sinulla on aina kyllä fiksuja ajatuksia:)

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!