25.2.2014

Retkeilyä/päivis osa 5

Toteutettiin tänään pienehkö veneretki jossa kierreltiin mm. Phi phii saarta ja käväisimme myös kauniilla Bamboo-saarella missä saimme snorklailla tunteroisen. Maisemat ja näkymät oli upeat jälleen kerran molemmilla saarilla. Olen aina aikaisemmin kuvista katsonut miten kirkasta ja kauniin väristä vettä voikaan olla olemassa ja tänään sain todistaa asian ihan itse. Toki vaalea puhtaan värinen hiekka vaikuttaa suuresti asiaan, mutta silti. Ihan mieletöntä. Vaikka viimeksi käytiin  samalla saarella niin kiertely jostain syystä jäi kokonaan joten nyt sain ihan uusia kokemuksia bambumajassa jumittamisen sijaan. (edellinen reissu 2v. sitten) Muistin kyllä miten ihanan näköistä rannalla voi olla, mutta kyllä yllätyin uudestaan.DSC_6245 DSC_6237 Kävimme saarella lounastamassa puolenpäivän aikaan jonka jälkeen jäi aikaa käveleskellä, nauttia maisemista ja kuvailuista. Osa näköjään myös keinui. Sitten matka jatkui seuraaville mestoille joissa oli mahdollisuus taas snorklailuun.DSC_6165 Otin talteen pikku simpukan minkä poikani löysi matkamuistoksi retkestämme. Se on ihana violetin värinen. Olisin voinut roudata sieltä vaikka kaikki söpöt simpukat mukaan ja näin pari oikeen isoakin yksilöä. Haaveilin jo miten ne koristaisi kotona hyllyämme uljaasti, mutta mies käski jättää ne rannalle. Tulikin mieleeni, että itse asiassa mulla on kotona yksi iso simpukka jonka sain 5- vuotiaana isäni Onni nimiseltä kaverilta. En ole varma enää muistanko miltä tämä Onni näytti, mutta sen muistan miten mukava hän oli. Niin, oli.. hän on nyt enkelinä pilven reunalla, mutta joka kerta katsoessani simpukkaa muistelen häntä. Muistan kuinka hän hymyili lempeästi ja kehoitti pistämään simpukan korvaani vasten jolloin kuulen meren kohinan. Se simpukka koristaa ujlaasti hyllyämme jonne se saa pikku simpukan pian kaveriksi. Arvostan muutenkin paljon saamiani juttuja muilta ihmisiltä ja joillakin saamillani esineillä on ihan mielettömästi tunnearvoa.DSC_6160 DSC_6159 DSC_6162 DSC_6106 DSC_6364 DSC_6335 DSC_6304 DSC_6415 Matkustus on niitä asioita joihin olen valmis satsaamaan ja se onkin ollut esimerkiksi asia mitä varten säästän rahaa. Voin olla ostamatta tavaroita ja unohtaa materiaonnen ja luivuittonit kunhan vain pääsen näihin maisemiin ja kokemuksiin takaisin. Niinkuin aijemmin kirjoitinkin niin matkustus on asia, jonka jälkeen ihminen tulee paljon rikkaammaksi kuin ennen reissua on ollut. Minä ainakin. Olen oppinut kahdessa viikossa ihan mielettömästi paikallisilta. He ovat mahtavaa kansaa, aina niin hymyileväisiä, hyväntuulisia ja ennenkaikkea kohteliaita. Aina ei edes tarvitse sanoa mitään, sillä pelkkä hymy riittää ja tänne on aina tervetullut olo. Sen kyllä tuntee joka solulla. Haikeaa, että pitää lähteä. On silti ihana nähdä läheisiä ihmisiä ja Sindiä. Pojallakin on varmaan omaa kisua jo kova ikävä. Tosi mahtavaa myös, että minulla on sitten aikaa lueskella enemmän mitä teille kuuluu ja palata arjen pyöritykseen takaisin täältä Thaimaan paratiisista. Ainiin ja treenitkin jatkuu. Palataan siis pian! Onnin muistoa kunnioitten Tansku.DSC_6231

4 kommenttia :

  1. Oijjoiii ihania kuvia! <3 Hiukan päinvastaisia tunnelmia kuin omissa kuvissa, mitä tänään yritti tuolla harmaudessa napsia... Pyhhyhhh, aurinko ois kyl kiva..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hih, no joo Suomessa on vähän toisenlainen meininki nyt, mutta varmasti pian aurinkokin alkaa enemmän näyttäytymään :) <3

      Poista
  2. Ihania nuo keinukuvat ja muutkin. :) Mitä muuten pieni mies on syönyt matkalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :)) Tosi hyvä kysymys, eli me otettiin puuropaketti ja kaikki muutkin ruoat Suomesta mukaan. Purkkiruokaa pääsääntöisesti söi ja aamuin -ja illoin puuroa ja siihen joku marja -tai hedelmäsose päälle. Hotellin aamiaisella söi meidän kans hedelmiä (banaania lähinnä) ja loppureissusta myös aamiaiseen kuuluvaa puuroa, josta ei kyllä tykännyt kovinkaan paljon :D Yksi matkalaukullinen oli siis pojan ruokia ainoastaan :)

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!