21.1.2014

Onnellinen elämäntapa

DSC_2321
DSC_2355
Tänään oli taas niin upea talvinen pakkas sää ja eihän tämmöisellä ilmalla voi olla muuta kuin hyvällä tuulella. Siitäpä sainkin taas ajatuksia kirjoitella hetkessä elämisestä, positiivisesta mielestä ja siitä voisiko siihen itse vaikuttaa? Mitä jos suhtautuisimme elämään seikkailuna? Löytäisimme jokaisesta päivästä jotain kaunista ja ihmeellistä. Jotain uutta. Minä voin myöntää oppivani joka päivä ainakin jotain. Ja jos nyt vedän tämän kuuluisan äiti kortin pöytään niin esimerkiksi poikani opettaa minulle uusia asioita päivittäin. Hän on vasta vähän yli vuoden, mutta olen oppinut häneltä hyvin paljon. Olen oppinut mm. kärsivällisyyttä, hulluttelua, erilaista lapsenomaista huumorintajua, hämmästelyä arkisista asioista, imuroiminen voi ollakin ihan kivaa, kissan turkki tuntuu pehmeältä silittäessä ja kaikkea muuta ihan tavallista, mutta kuitenkin sellaista jota en itse välttämättä ajattellut tai huomannut. Välillä pakotan itseni pysähtymään ja miettimään tätä hetkeä, sillä pojallani on vain yksi lapsuus. Hän ei ole enää vauva, vaikka niin haluaisinkin(ainakin välillä). Miten ihmeessä se vuosi ja aika vierähti näinkin nopeasti? Hyvin haikeaa, sillä vauva aika valui hetkessä ohitse, niinkuin raaka kanamuna sormien välistä. Hupsista. Joskus, kun tuuditan hänet uneen painaen hellästi rintaani vasten minä kuvittelen salaa hänet vielä pikku vauvaksi.
DSC_2330 DSC_2315 DSC_2335
Hetkessä eläminen ja onnellisuuden löytäminen on kaikille meille tärkeä asia,eikö? Onni voi olla laaja käsite, onnellisuus löytyy sisältä päin -ihmisestä itsestään ja tottakai ihmisistä ympärillään, arjesta ja  asioista jotka tuottaa mielihyvää. Tärkein onnen lähde olet kuitenkin sinä itse. Voisiko sanoa, että onnellisuus olisi elämän tapa? Helpommin sanottu, kuin tehty. Joka tapauksessa luulen ihmisen pyrkivän löytämään sen oikean tavan elää ja mikä se sitten onkaan, sen oivaltaa jokainen itse tai ehkäpä se tulee eläessä.
DSC_2343
Oletteko koskaan kysynyt iäkkäältä ihmiseltä mitä hän olisi elämässään muuttanut, jos palaisi elämässään taaksepäin ja mitkä asiat on jäänyt hyvin mieleen ja milloin hän olikaan onnellisimmillaan. Minä nimittäin kysyin omalta mummoltani, mitä hän olisi tehnyt elämässä toisin, vai muuttaisiko ylipäätään mitään jos pystyisi. Humoristisena leskirouvana hän tietenkin vastasi, että olisin mennyt rikkaisiin naimisiin johon minä tietenkin vastasin, että "mummo iha oikeeeestii!" Niimpä hän kertoi, että olisi ainakin pitänyt terveydestään parempaa huolta, josko sairauksia olisi silloin vähempi. Hän olisi halunnut viettää myös vähemmän stressaavaa ja kuormittavaa elämää. Hän neuvoi, ettei koskaan kuitenkaan kannata katkeroitua ja pitää pystyä antamaan anteeksi -myös itselleen.

Lisäksi kaikkea tavaraa ja rahoja ei saa hautaan mukaan joten miksi kerätä materiaa ympärilleen. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että ihminen saa tehdä ansaituillaan rahoilla sen minkä kokee tarpeelliseksi. Siinä sängyllä maatessaan hän sanoi, että ihmisillä on niin kiire koko ajan, jatkuva kiire. Sitten kun pääsee tähän kuntoon ja ikään huomaten, ettei olekaan enää kiire minnekään, onkin vain aikaa. Aikaa miettiä elettyä elämää, omia lapsia, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia toivoen ja odottaen heitä kylään. Ehkäpä mummonikin elää hetkessä saaden voimaa läheisistään ja ne kauniit muistot kantaa pitkälle. Yhdestä asiasta olenkin varma; hän on saanut rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voi kuinka rakas se meille kaikille onkaan ja minä mietin missä vaiheessa hänen kunto kerkisi romahtaa? Ja missä minä silloin olin? Siinä tarkkaillessani hänen hopean harmaita hiuksiaan ja uurteita kasvoillaan mietin miten kaunis ihminen hän onkaan. Milloin sinä viimeksi kävit vierailulla mummosi luona? Hän varmasti ilahtuisi.
DSC_2312 Onko kukaan kiinnittänyt huomioita miten oma mielentila vaikuttaa siihen miten koemme ympärillä olevat ihmiset ja päivittäiset arkiset asiat. Nouseppa väärällä jalalla sängystä niin ihan varmasti on kahvi loppunut juuri sinä aamuna, tai postilaatikosta löytyy kasa laskuja, kaupassa on jäätävät jonot vaikka sinun olisi ostettava vain pikku juttu ja jos ei muuta, niin telkkari räjähtää katsoessasi lempiohjelmaa. (no eikai) Vaikka olisitkin hyväntuulinen, mutta työkaverisi tai joku muu näyttää hapanta naamaa ja nakkelee niskojaan tai muuten vain surkuttelee elämää päivästä toiseen, niin miten sekin vaikuttaa omaan mieleesi joka on loppujen lopuksi hyvin raskasta.  Negatiivinen energia kiskoo aina alaspäin niinkuin musta sadepilvi olisi koko ajan ylläsi odottaen sitä sopivaa hetkeä nakata vedet päällesi. Siinäpä siten ollaan, pahantuulisena, kastuneena, kiukkuisena ja sadepilvet senkun leviää. DSC_2353 DSC_2352
Miten mukavalta tuntuu kun saa tavata energisen ja positiivisen ihmisen oli se sitten se työkaveri, ystävä, poikaystävä tai joku muu kiva juttukaveri jonka seurassa suupielet vääntyy väkisinkin ylöspäin. Sellaisen ihmisen seurassa aurinko paistaa ja linnut laulaa, hän tuo parhaat puolesi esille, koet kenties tulevasi ymmärretyksi, kuulluksi, kiinnostavaksi tai muuten vain koet hyvänolon tunteita juuri silloin, juuri sen ihmisen läsnäollessa ja tiedätkös mitä?  Kyse on loppujen lopuksi siitä, että alat pitämään itse itsestäsi. Koitetaanko elää hetkessä ja kuvitellaan elämä seikkailuksi -edes välillä. Ei oteta itseä eikä toisia turhan vakavasti ja löydetään ne positiiviset asiat jokaisesta päivästä, ihmisistä ja asioista, pidetään itsestä ja toisistamme huolta. Entä jos sinä olisitkin se ihminen joka antaa positiivista energiaa ympärilleen ja se jonka seurassa olisi helppo ja ihana olla. Kokeile ja anna aurinkosi paistaa muistaen kuka olet, sillä sinä voit vaikuttaa niin paljon siihen miten koet oman elämäsi ja muut ihmiset. -Vilpittömästi Tania

Takki/VeroModa, Huivi/Stokka, Laukku/Guess, Farkut/kirppis, Kengät/Prisma, Aurinkolasit/Gucci

14 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä tuolla ulkona on niin kaunista! <3

      Poista
  2. Hyviä ajatuksia! :) Kuvatkin on kauniita!

    VastaaPoista
  3. Ihania ajatuksia Tania! :) Ja voi, miten kauniita kuvia!
    Pakko muuten kysyä että onko tukka ihan sun oma? Tääkin tahtoo pitkän tukan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pauliina ja mukava saada sinulta kommentti :) Juu, kyllä ne omat on :D Onhan sullakin melko pitkät ne hiukset? :)

      Poista
    2. :)
      Sulla on sitten kyllä aivan upeet hiukset! No joo, on munkin hiukset jo kai puolipitkät :)

      Poista
    3. Siitä ne kuule kasvaa :) Pitäs munkin näitä hiuksia kohta leikkuuttaa, nimittäin aika kuivat latvat alkaa olemaan :/

      Poista
  4. oi olet niin kaunis!! aivan ihania kuvia<3 positiivisuus kunniaan !! negatiivinen elämänasenne, on vain raivostuttavaa, energiaa vievää ja vaikuttaa ympärillä oleviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta, negatiivisuus raastaa itseä ja muita, joten eikai se semmonen kannata:) Tietenkin jos on surua elämässä niin se on asia erikseen, mutta näin yleisesti ottaen:) Ja kiitos kaunokainen ihanasta kommentista! :) <3

      Poista
  5. Tosi ihania kuvia! <3 Tuo on kyllä niin totta, että lapsi opettaa kyllä kaikkea. Juurikin noita juttuja mitä itsekkin kerroit. Mustakin on tullu ihan kauhee höpsöttelijä neitin myötä. :D Välillä oikein hävettää, mutta neiti tykkää niin mikäs siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah, mitäs sitä silloin häpeämään varsinkin jos huomaa, että lapsella on hauskaa ja mukavaa :D Täytyy silti myöntää, että itse jätän ne pahimmat höpsöttelyt tänne kodin seinien sisälle nimittäin oishan se näky kun me kontattais pojan kans esimerkiksi kilpaa jossain kyläily reissulla (pojan lempi puuhaa) :DD

      Ja niimpä! Uskomatonta ajatella, että sellainen pikku taapero toimii meidän vanhempien opettajana!:) Ja kiitos! <3

      Poista
  6. Raikkaita kuvia!

    Itse olen miettinyt paljon terveysasioita, ja päätinkin että pidän itsestäni mahdollisimman hyvää huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! :) Terveys on kyllä niin tärkeä juttu, joten hyvä päätös <3

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!