6.1.2014

Guessin valkoinen takki ja tammikuu

DSC_1367 DSC_1365
Sain omalta äitsyltä lahjaksi valkoisen Guessin keinonahkatakin. Täällä on sellainen tammikuu, että nahkatakilla tarkenee vielä vallan mainiosti ainakin jos liikkuu autolla. Katsokaa nyt minkä verran lunta. Ei ihan kuvien perusteella arvaisi mikä vuoden aika on kyseessä(?)  Ensilumen tultua olin ihan innoissani, mutta nyt tuntuu aika kurjalta kun koko ajan on ihan pimeää ja märkää. Meillä on Thaimaaseen lähtö reilun kuukauden päästä niin jospa se lumi kerkiäisi tulla ennen sitä.
DSC_1269 DSC_1266 DSC_1275
Käytiin tänään hakemassa koko perheelle hepatiitti rokotteet ja huomenna olisi pistos ajat! Pelkään tosi paljon verikokeiden ottamista ja piikkikammoisena ihmisenä kieltämättä hirvittää huominenkin piikitys, vaikka kerranhan sekin on minulle jo laitettu. Rupsein kerran itkemään verikokeissa ja raskausaikana pyörryinkin siihen penkkiin. Ajatuskin saa karvat pystyyn ja kylmän hien iholle. Onhan aika huvittavaa aikuiselta ihmiseltä? Vaikka teen itse pigmentointeja ja ne on laitettu minullekin huuliin ja kuvitelkaahan miten arka paikka se on, niin silti sekään ei tunnu niin pahalta henkisesti, kuin se toisenlainen pistäminen. En mahda mitään peloilleni, mutta ehkä jonkun verran olen pystynyt aina skarppaamaan itseni siihen varsinkin kun raskausaikana siellä piti kulkea useampaan otteeseen.  Minusta tuntuu myös tosi pahalta, kun pojalleni annetaan rokotuksia. Voi reppanaa kun äidistä ei taida olla henkiseksi tueksi, kun itselläkin pääsee varmaan itku. Jotenkin säälittää tosi paljon, kun pieniä vauvoja joudutaan pistelemään eikä ne tiedä miksi satutetaan. Viimeksi mun oli tosi vaikea olla, kun Nipsulle annettiin 1-vuotis rokotteet ja mun piti kääntyä pala kurkussa  pois päin ja mies piti poikaamme sylissä toimenpiteen ajan. Nevolantäti kysyi rokotuksen jälkeen onko äiti kondiksessa. (säälittävä minä) Pitää yrittää nyt vähän ryhdistäytyä ja olla se aikuinen tässä asiassa sillä tiedän, että itikkakin pistää varmaan kipeämpää. Onko muilla samankaltaisia pelkoja tai fobioita joista ei vaan pääse yli eikä ympäri? Toisaalta pelkoja ei saisi vähätelläkään, mutta luulen ainakin itsellä sen johtuvan asian jännittämisestä etukäteen joka sitten laukeaa kauhuksi paikan päällä. Heh, no ehkäpä sitä voi koittaa omilla ajatuksilla vähän muuttaa ja miettiä jotain muuta, kuten esimerkiksi tulevaa lomaamme! Jihuuuuu!!!! Onko kiva tuo uus takki?DSC_1329 Takki/Guess, Housut/VeroModa, Laukku/Guess, Kengät/Premoda, Koru, paita,huivi/HM

20 kommenttia :

  1. Mulla on kehittynyt aikuisiällä samanlainen fobia kaikkia lääkärissä käyntejä kohtaan.. Se on kyllä inhottavaa:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon kyllä, että on sekin inhottavaa:( Jokainen kokee ne omat pelon tunteet aidosti eikä niitä kannata toisten vähätellä. *hali*

      Poista
  2. Täällä ilmottautuu toinen piikkikammoinen! Joudun aina häpeämään itseäni piikitystilanteissa (ja varsinkin niiden jälkeen), kun mä vaan menetän ihan täysin itsehillintäni ja alan höpöttää ja voida pahoin. Meinaan pyörtyä silloinkin, kun vien kissaa rokotettavaksi... Ajatus lävistyksen tai tatuoinnin ottamisesta ei sitten taas kuulosta yhtään niin kammottavalle, vaikka uskon, että jännittäisin kyllä niitäkin, jos "joutuisin" sellaiseen tilanteeseen. Joku tatuoija sanoi jossain tv-ohjelmassa, että usein ihmiset jännittää eniten sitä tilannetta, kun ollaan sairaalaympäristössä ja terveydenhoitaja piikittää, itse piikittäminen ei sitten olekaan se pahin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin samankaltaiselta toiminnalta, kuin minulla ja minua ei hirvittäisi myöskään ottaa tatuointia vaikka samanlaillahan se neula sinne ihon alle viedään. Ja tuo kyllä voi hyvinkin pitää paikkaansa, että se sairaala koetaan jotenkin "ahdistavaksi" paikaksi, sillä eihän se pistäminen oikeasti silleen satu kuin hetken verran vaan nipistää.. mutta on se silti ihan kauheeta!! ://

      Poista
  3. aivan ihana takki !! voi eii mie kans vihaan piikkejä, vaikka oonki lähihoitaja! En kylläkään itse ole muuta piikkiä joutunut laitteleen kuin insuliinia ja ottaan verensokeria :D Itsekkin kävin aika vasta verikokeissa, onneksi mun suonet on niin pienet että se otti sitten semmoisella perhospiikillä (lastenpiikillä...) heheh! Itsekkin sanoin että saattaa taju lähteä tässä hommassa niin hoitaja pisti minut heti makuuasentoon sekä avas vähä ikkunaa:D oli onneksi tosi ammattitaitoinen hoitaja ja homma ei ollukkaan yhtään paha!! mutta..en silti mielellään uudestaan menisi xD TSEMPPIÄ<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin!? <3 Määki tykkään, kiitos!:) Ai sielläkin on vasta piikitelty:( Hyvä kuitenkin, että kaikki meni hyvin ja sattui mukava ja huomaavainen hoitsu sinulle. Sillä nimittäin on myös merkitystä (ainakin minulle) minkälaisen tunnelman verikokeen ottaja luo. Ja kiitos tsemppauksista, jospa se hyvin menis!:)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää takki sun päällä. :)

    Tsemppiä pelon kanssa. Niitä tosiaan on monella eikä kannata vähätellä. Kyllä niitä ymmärtetään. :)

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Heisi! :) <3 Joo olen kyllä huomannut, että ammattitaitoisiahan ne siellä on ja se on helpottavaa tietää ettei ole asian kanssa ihan yksin ja kohtalotovereitakin löytyy. Kiitos tsemppauksista!:)

    VastaaPoista
  6. Sulla näyttäisi olevan tosi kiva pukeutumistyyli:) Ja upealta äidiltä näytät..vaikka eihän ne äidit sais.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista!:) Heh, ja niimpä!;)

      Poista
  7. Löysin blogisi tuolta Liisan blogin kautta! Ja tykästyin heti! :) Olen alottamassa omaa blogia myös mutta en vielä ole sitä tuonut julkiseksi...enkä osaa päättää kirjottaako englantia vaiko suomea :D Mun oli pakko kommentoida ja sanoa että olet todella kaunis! Tuli heti yksi näyttelijä mieleen One Tree Hill sarjasta jos olet seurannut
    http://1.bp.blogspot.com/_ALgJmZKXivs/TVIewuKnjBI/AAAAAAAAIGk/igc-8xDZtCk/s320/Jana+Kramer%252C+From+One+Tree+Hill+to+Nashville.jpg
    Tuossa kuva :D Teissä on paljon samaa mun mielestä :) Jana Kramer on näyttelijän nimi :D
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! :) liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten ihana kommentti ja olen nyt kyllä ihan tosi tosi otettu, kiitos sinulle tosi paljon! Ja laitahan blogi ihmeessä julkiseksi ja halutessaan blogiin voi laittaa myös sen google kääntäjän niin lukijat voi valita itse kielen. (josta varmaan tiedätkin jo) :) Tervetuloa blogimaailmaan! ;) Ja kiitos vielä! Täällä hymy korvissa nyt! :D

      Poista
    2. Hehee ihanaa jos sain hymyn aikaseks! :D Julkasin blogini! Kiitos kannustuksesta :)

      Poista
    3. Voi huippua! Aivan parasta kuulla jos minun kannustuksista oli apua :) <3 Tulen heti kurkkaamaan blogisi!;)

      Poista
  8. AIvan upee toi takki <3 :) oi hitsi, oot kyl älyttömän kaunis :)
    Eksyin blogiisi sattumalta ja pakko jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Miia! Tykästyin itsekin tuohon takkiin, harmi vaan kun ens kerran sitä voi pitää varmaan keväällä vasta. Tänne ainakin tuli jäätävät pakkaset..HYRRR!!! Ja tervetuloa seuraamaan höpötyksiäni. Kiitos kehuista, sinäkin olet mahottoman kaanis tyttö! :) <3

      Poista
  9. Oot kyllä niin upean näköinen äiti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kyllä kruunasit minun illan, hih! Kiitos Emilia ihana kehu! :) Sinäkin olet niin kaunis bambi-silmä! <3

      Poista

Kiitos sinulle kommentista!